Varhainen arkiaamu. Parikymmentä nuorta pelaajaa viilettää Turkuhallin jäällä. Vauhti on melkoinen, kun nämä koulua käyvät häkkipäät ovat aamujäällä. Jokaisella on ollut aikainen herätys, mutta se ei ole este, kun motivaatio on korkealla.
Turun Seudun Urheiluakatemian kiekkolehtori Lauri Hyrsky vetää aamuharjoituksia oppilailleen yhteistyössä apujoukkojensa kanssa. Mielikuva, että huippu-urheilija ei ehdi harjoittelun ohella opiskella, on vanhanaikainen. Opintojen suorittaminen urheilun ohella ei ole este edes lajissaan maailman huipulle tähtääville.
On eletty aikoja, kun tämän ei pitänyt olla edes mahdollista. Uranuurtaja Kalle Sahlstedt teki kuitenkin mahdottomasta mahdollisen. Hän oli luomassa järjestelmää, jonka avulla lätkänpelaaja saatiin pelaamisen ohella istumaan koulunpenkille.
Kun kiekkoilijan urasta unelmoivan nuorukaisen mielenkiinto opiskeluun ei ollut riittävä, ongelmalle päätettiin tehdä jotain. Samalla mietittiin, miten harjoitteluun piti saada lisää määrää ja laatua. Päätettiin palkata jääkiekkovalmentaja, joka käyttää osan ajastaan harjoitusten suunnitteluun ja vetämiseen sekä auttaa pelaajia opiskeluasioissa.
Haasteellinen tehtävä tuotti tulosta jopa paremmin, kuin mitä uskallettiin toivoa.
Käytännössä lähes kaikki ovat suorittaneet toisen asteen koulutuksen loppuun. Myös ammatillista tutkintoa suorittavat pääsevät mukaan Urheiluakatemian toimintaan. Tyhjästä luodun viran ympärille luotiin Turussa järjestelmä, joka on nyt myös käytössä muuallakin Suomessa.
Sahlstedtin jälkeen haasteellisen tehtävän otti vastaan Timo Hirvonen Espoosta. Hänen pelipaita numero 33 on nostettu Espoon Areenan kattoon, ensimmäisenä Espoo Bluesin pelaajana.
Hirvosella oli isot saappaat täytettävänä, mutta hänkin suoriutui tehtävässään mainiosti. Sitten kohtalo puuttui peliin. Pidetty kiekkolehtori poistui keskuudestamme ennenaikaisesti.
Urheiluakatemia etsi Hirvoselle seuraajaa, mutta kiekkolehtorin viran täyttäminen ei ole ihan yksinkertainen asia. Piti löytää henkilö, jolla jääkiekon valmentamisen ohella on myös opettajan ammattitaitoa. Sellainen löytyi. Tehtävässä aloitti kolmekymppinen turkulaissyntyinen Lauri Hyrsky.
Hyrskyn kiekkotausta on vahva. Hän pelasi itse A-nuoriin asti TPS:ssa ja Kiekko-67:ssa ja siirtyi pian sen jälkeen valmennuksen puolelle. Ikää oli kertynyt tässä vaiheessa vasta 21 vuotta. Ennen kiekkolehtoriksi ryhtymistä Hyrsky valmensi kaksi viimeistä kautta TPS:n U20 joukkuetta yhdessä Fredrik Norrenan kanssa.
Eikö päätä huippaa ollenkaan, kun tuli hypättyä todella suuriin saappaisiin?
– Olen ollut valmennuksessa mukana jo vuosien ajan ja seurasin läheltä Sahlstedtin ja etenkin Hirvosen tekemistä. Jälkimmäisen menehtymisen jälkeen kysyttiin kiinnostustani tähän työhön. Puolisonikin sanoi minulle, että tämä olisi minulle unelmatyö. Sitä samaa olin ajatellut itsekin, kun olin seurannut toimintaa sivusta. Itselläni on iso kunnioitus edeltäjieni työtä kohtaan. Heidän ansiostaan tämä työpaikka on arvostettu.
Nuorten pelaajien päivärytmi muodostuu kiekkoharjoituksista ja tavoitteellisesta opiskelusta. Aamuharjoitusten jälkeen jatketaan päivää koulussa ja illalla on vielä oman joukkueen yhteisharjoitukset. Kuulostaa rankalta.
Kuinka haastavaa on pitää nuorten opiskelu ja tavoitteellinen urheilu tasapainossa?
– Se on hyvin yksilökohtaista. Toisen perään pitää katsoa paljonkin ja vähän potkia persuksiinkin. Osa hoitaa asiansa moitteetta. Päivät ovat pitkiä. Otetaan esimerkkinä keskiviikko. Kello 7.15 hallilla oheisharjoitukset, kahdeksalta tunniksi jäälle. Sen jälkeen aamupala ja siirtyminen koululle kello kymmeneksi. Koulupäivän jälkeen takaisin hallille joukkueharjoituksiin, jotka päättyvät alkuillasta puoli kuusi. Kotona kello seitsemän läksyjen tekoon ja nukkumaan kello kymmenen. Nuoret ovat kuitenkin nykyisin sitoutuneita ja motivoituneita tähän kaikkeen. Lukion suorittaminen kolmessa vuodessa on kuitenkin todella harvinaista.
Miten pelaajan opintojen sujumista seurataan?
– Siirtyminen yläkoulusta toisen asteen koulutukseen ja samalla harjoitusmäärien iso kasvu tekevät yhdessä raskaan kokonaisuuden. Osalle riittää, että koulu menee läpi. Heille urheilu on pääasia. Osa laittaa koulun tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi. Seuraan opintoja Wilma-järjestelmän kautta. Jos joku kokee kuormituksen liian suureksi, mietitään opinto-ohjaajan kanssa, miten viikko-ohjelmaa voitaisiin hänen kohdalla keventää. Opiskelun kokonaan lopettavia on todella vähän.
Nuorten sarjoista vain pari kolme pelaajaa yltää liigapelaajaksi. Aniharva saa NHL-varauksen ja vielä harvempi yltää lopulta taalajäille. Moni nuori kuitenkin unelmoi ammattilaisurasta, vaikka sen toteutuminen on hyvin epätodennäköistä.
Kuinka isoja haasteita tuo työhösi nuoren kiekkoilijan suuret unelmat, kun viimeistään aikuisiän kynnyksellä hän huomaa, että ne eivät toteudutkaan?
– Kilpa-urheilu on aina hyvää kasvamista elämää varten. Joudut sietämään vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia. Minä en ole kuitenkaan hän, joka lähtee nuorten unelmia polkemaan. Unelma urheilusta pitää elää koko ajan. Se on kuitenkin se, mikä nuoria motivoi ja auttaa jaksamaan. Haluan aina muistuttaa eri vaihtoehdoista, esimerkiksi, millaisia mahdollisuuksia koulutus tuo. Onhan tämä myös ympäristö, mikä antaa valmiuksia työelämään. Pitää tulla toimeen muiden kanssa.
Olet ollut kiekkolehtorina syksystä alkaen. Miltä työ urheiluakatemian kiekkolehtorina on vaikuttanut?
– Olen tykännyt. Tämä on ollut pitkälti sitä, mitä odotin ja kuvittelin. Tämä on ihmisten kanssa toimimista ja se on oma vahvuuteni.
Mitä haluaisit kertoa niille, jotka harkitsevat opiskelun ja jääkiekon pelaamisen yhdistämistä?
– Järjestelmä on rakennettu niin, että kaikki on mahdollista. Kaikki on kiinni vain omasta motivaatiosta. On myös nykyään hyväksyttävää, että urheilu voi olla ykkösasia opiskelun ohessa.
