Urheilulukiossa yhdistetään joustavasti opiskelu ja urheilijaksi kasvaminen

Kerttulin lukion sali on täyttynyt ääriään myöten. On menossa urheilulukion esittelytilaisuus. Paikalle on saapunut runsas joukko sporttisen näköisiä tyttöjä ja poikia vanhempineen. Opiskelupaikka Varsinais-Suomen ainoassa urheilulukiossa kiinnostaa monia. Moni innokas nuori urheilija jää kuitenkin ulkopuolelle.

Kun on kyse tavoitteellisesta lukio-opiskelusta, pitää urheilun ohella sujua koulunkäyntikin. Yhtenä tärkeänä urheilulukion valintakriteerinä on opintomenestys peruskoulun lukuaineissa. Pelkkä urheilutausta ja kiitettävä liikunnannumero eivät riitä, jos ei ole muistanut avata oppikirjojaan peruskoulun aikana. Tosin hieman huonompaa keskiarvoa voi kompensoida, jos on omassa lajissaan menestynyt poikkeuksellisen hyvin.

– Ensisijaisia pyrkijöitä on 120-140. Sisälle otetaan 70. Meillä ei ole lajikiintiöitä. Toiseksi hakutoiveeksi kannattaa laittaa Kerttulin yleislinja. Osa yleislinjalaisista urheilullisen tason noustessa selkeästi voi toisinaan siirtyä urheilulinjan puolelle, ohjeistaa Kerttulin lukion rehtori Tapio Laine.

Mielikuva, että huippu-urheilija ei ehdi urheilun ohella opiskella, on vanhanaikainen. Suomeen on luotu laadukkaita opintopolkuja kehittyville urheilijoille, myös niille, jotka tähtäävät lajissaan maailman huipulle. Elämä jatkuu urheilu-uran jälkeen eikä silloin ole pahitteeksi, jos opiskelun avulla lähtökohdat on rakennettu siviilielämää varten vahvemmiksi.

Eikä edes tulevalle NHL-kiekkoilijalle ole pahitteeksi saada sivistystä ja etenkin kielitaitoa, ennen kuin lähtee maailmalle.

Kerttulin urheilulukion tarkoituksena on tarjota nuorille mahdollisuus täyspainoiseen ja juostavasti järjestettyyn lukio-opiskeluun yhdistämällä se laadukkaaseen urheiluvalmennukseen. Tavoite on, että kumpikaan osa-alue ei kärsi opiskelun aikana.

Kyse ei ole pelkästään opiskelusta ja hyvästä ammattivalmennuksesta, vaan urheilevan opiskelijan tukena on poikkeuksellisen laaja tukijoukko. Siihen kuuluvat urheiluun erikoistuneet lääkäri, psykologi, hieroja, fysioterapeutti, ravintospesialisti ja urheilijan oma opinto-ohjaaja. Kyse on kokonaisvaltaisesta urheilijaksi kasvamisesta, jossa tärkeä osa on myös elämänhallinnan oivaltaminen.

– Panostamme hyvin paljon nuorten urheilijoiden hyvinvointiin. Uni, ravinto, lihashuolto ja sosiaalinen elämä täydentävät urheilijan urakehitystä. Vanhempien rooli on todella merkittävä, kun huolehditaan esimerkiksi nuoren urheilijan riittävästä unentarpeesta. Meidän tarjoamat palvelut ovat tärkeitä, mutta oleellisista on, mitä tehdään harjoitusten välillä kotona, kertoo urheilulukion valmennuksen koordinaattori Janne Salmi.

Urheilulukioon pyrittäessä pisteytykseen vaikuttavat peruskoulun opintomenestyksen lisäksi lajiliiton antamat pisteet (maksimi 5 p) sekä urheilulukion tekemien testien soveltuvuuspisteet (maksimi 5 p). Korkein mahdollinen pistemäärä on 20 pistettä, joista puolet määräytyy peruskoulun keskiarvopisteistä. Pääsyraja on ollut 15,5 pisteen paikkeilla.

Urheilulukiolainen suorittaa vähintään 75 kurssia, kuten normaali lukiolainenkin. Urheilulukiossa voi kuitenkin jättää pois opinto-ohjelmasta kahdeksan valtakunnallista pakollista kurssia. Tilalla on useita koulukohtaisia urheiluvalmennuskursseja, joita on suoritettava vähintään kaksitoista.

Kerttulin urheilulukiossa on edustettuna noin 30 urheilulajia. Lajivalmentajiakin on toistakymmentä. Oleellinen osa opiskelua on neljä kertaa viikossa tapahtuva seurasidonnaisuuksista riippumaton aamuharjoittelu lajivalmentajien opastamana. Harjoituspaikkoina toimivat pääosin Turun kaupungin tarjoamat liikunta- ja urheilutilat, joita kaikki opiskelevat urheilijat saavat käyttää maksutta. Osa valmennuksesta tarjotaan yhteistyössä urheiluseurojen kanssa.

Opiskelijat hoitavat itse kuljetukset aamun harjoituspaikoille. Osalta harjoituspaikoilta urheilijoille on järjestetty oma bussikuljetus takaisin koululle.

Niille opiskelijoille, joille ei ole mahdollista osallistua oman lajin lajivalmennukseen, tarjotaan niin sanottua ominaisuusvalmennusta. Sen avulla pyritään kehittämään urheilijan fyysisiä ominaisuuksia kokonaisvaltaisesti.

Koulupäivän jälkeen urheilulukiolaiset osallistuvat iltaisin oman seuransa harjoituksiin.

Kerttulin urheilulukio on osa Turun Seudun Urheiluakatemiaa (TSUA). Akatemian muita toisen asteen yhteistyökumppaneita ovat Turun Ammatti-instituutti ja ruotsinkielinen Katedralskolan i Åbo. TSUA ulottaa toimintansa myös toisen asteen oppilaitosten ulkopuolelle korkeakouluihin (Turun yliopisto, Åbo Akademi, AMK) ja perusopetuksen puolelle. Näin urheilusta kiinnostuneet lahjakkaat nuoret saavat koulutyön ohella valmennusta aina valmistumiseensa asti. Monet nuorista haluavatkin jatkaa opintojaan korkea-asteella.

Salibandy houkuttelee opiskelijoita urheilulukioon. Muun muassa TPS Salibandyn kapteeni Ville Laine (kesk.) on Kerttulin urheilulukion kasvatteja.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!