“Lopetin kouluhommat, katsellaan sitä sitten joskus, jos vielä on tarvetta”
Joidenkin mielestä koulusivistyksen tai ammatin hankkiminen haittaa tavoitteellista urheilua. Osa ymmärtää lahjakkuuksien uravalinnat, mutta moni varoittelee urheilu-uran lyhyydestä ja tyhjän päälle putoamisesta.
Opiskella ehtii myöhemminkin, kun ura on ohi, ajattelee yllättävän moni vielä nykyään. Oppikirjojen avaaminen ja opiskelurytmin löytäminen ei kuitenkaan ole helppoa, kun ikää ja perhettäkin on tullut vuosien aikana.
Oletus, että huippu-urheilija ei ehdi harjoittelun ohella opiskella, on vanhanaikainen. Tavoitteellisille urheilijoille on räätälöity Suomessa opintopolkuja, jotka mahdollistavat molemmat, sekä opiskelun että harjoittelun. Eikä edes tulevalle NHL-kiekkoilijalle ole pahitteeksi saada sivistystä ja etenkin kielitaitoa ennen kuin lähtee maailmalle.
Opintojen suorittaminen urheilun ohella ei ole este edes lajissaan maailman huipulle tähtääville nuorukaisille. Elämä jatkuu urheilu-uran jälkeen eikä silloin ole pahitteeksi, jos opiskelun avulla lähtökohdat on rakennettu siviilielämää varten vahvemmiksi.
Tieto valmistumisesta ammattiin merkitsee varmuutta tulevaisuudesta jo siinä vaiheessa, kun peliura on vielä kesken. Tunne on vapauttava, kun on mahdollisuus suunnitella tulevaisuuttaan urheilun lähtökohdista.
Jarmo Kekäläinen, entinen kiekkoilija, nykyinen Columbus Blue Jacketsin GM, kauppatieteen maisteri ja Tampereen yliopiston kunniatohtori toteaa näin:
”Kukaan ei urheile ammatikseen 24 tuntia vuorokaudessa, ei edes 12:ta. Kun ajan jakaa oikein, pystyy urheilemaan ammattimaisesti ja harjoittamaan henkisellä puolella opiskeluja.”
Jälkipeli on saanut haastatella lukuisia intohimoisia ja lahjakkaita eri lajin urheilijoita, uran alussa olevia ja uran jo päättäneitä. Vaikka jokaisen tarina on yksilöllinen, on niissä kaikissa jälkipolville jotain opettavaista.
Jääkiekon SM-liiga on Suomessa ainoa oikea ammattilaisliiga. Siinä lajissa ykkös- ja kakkosketjun pelaajat saavat jotain sukanvarteen ja kasvatettua eläkekertymääkin. Kiekkoura loppuu kuitenkin aikanaan. Jos ansioluettelossa on ainoastaan merkintä parikymmentä vuotta kestäneestä lätkäurasta, ei sillä meriitillä suuremmin pärjää kiekkouran jälkeen työelämässä. Nykyään kouluttautuminen tulevaa työelämään voi tapahtua jo peliuran aikana.
Tiedetään, että kiekkoilija on sitä tyytyväisempi elämäänsä uran jälkeen, mitä paremmin on valmistautunut uran päättymiseen. Siihen vaikuttaa esimerkiksi jo ennen peliuran päättymistä hankittu korkeampi koulutustaso. Mitä korkeampi koulutus, sitä paremmat ovat työllistymismahdollisuudet.
Kiekkopuolella lätkälegenda ja varatuomari Juha Rantasila oli ensimmäisiä suunnannäyttäjiä. Hänen kotonaan tehtiin selväksi, että lätkän harrastaminen olisi mahdollista, jos kouluhommat hoidetaan moitteettomasti. Pelimatkoilla muiden lätkiessä korttia bussin perällä, nuori Rantasila luki oppikirjojaan.
Viisinkertainen Suomen mestari Kalle Sahlstedt oli oman kiekkouransa aikana kummajainen. Kallella oli pelimatkoilla usein tenttikirjat luettavanaan. Lätkän pelaamisen ohella Sahlstedt opiskeli opettajaksi.
Entisaikoina monen kiekkoilijan urasta unelmoivan nuorenmiehen mielenkiinto oppikirjoihin ei ollut järin suuri. Ongelma tiedostettiin ja asia päätettiin ratkaista. Turku oli edelläkävijä, sillä Sahlstedt oli Suomen ensimmäisiä jääkiekkolehtoreita.
Sahlstedtin mielestä opintojen saaminen päätökseen on esimerkki oikeanlaisesta elämänasenteesta.
”Kun käyt koulun fiksusti, vaikka panostatkin jääkiekkoon, niin se kertoo paljon sinusta ihmisenä. Se kertoo, että olet työteliäs ja sinulla on oikea asenne, et anna periksi, kun tulee vaikeuksia tai kun aina ei ole kivaa. Niistä, jotka lusmuilevat jo opintojen alkuvaiheessa, tulee harvoin ammattipelaajia.”
Sahlstedtin siirtyessä muihin tehtäviin, hänen tilalleen tuli Timo Hirvonen. Elämänfilosofia ei muuttunut.
”Pyrin omassa työssäni opettamaan oppilaita vastuunottamiseen niin, että heistä kasvaa itsenäisesti ajattelevia nuoria. Molemmat, opiskelu ja urheilu, hoidetaan. Jos heistä ei tule ammattijääkiekkoilijoita, heistä kasvaa hyviä ihmisiä tähän yhteiskuntaan.”
Lähelle jääkiekon parhaimpien liigapelaajien ansiotasoa yltävät vain jotkin kotimaisten palloilusarjojen kärkipelaajat. Monet ovat enemmänkin olevinaan ”ammattilaisia”, jos ylipäätään ovat sitäkään.
Kela opintotukineen on monelle nuorelle urheilijalle suurin palkanmaksaja, kunnes pelaaja opintojen myötä valmistuu. Kun jääkiekkoilija lopettaa ja siirtyy normaaliin työelämään, hänen palkkansa laskee. Vastaavasti kotimaisen akateemisen koulutuksen saaneen koripalloilijan palkka moninkertaistuu.
Koripalloilija Mikael Sandberg lopetti 28-vuotiaana parhaassa pelimiehen iässä.
”Jos koripallosta haluaa taloudellisesti kannattavan ammatin, pitää olla astetta kovempi pelaaja. Kun saat opiskelut valmiiksi, saat uuden vaihtoehdon. Samalla huomaat, että työelämään siirtyneet opiskelukaverisi tienaavat jo paremmin. Niinpä itsekin miettii siirtymistä työelämään.”
Eikä Sandberg ole ollut ainoa suomalainen koripalloilija, joka lopettaa silloin, kun on parhaimmillaan. Monella olisi vielä edessään hyviä pelivuosia. Sama ilmiö on nähtävissä Veikkausliigassa. Sieltäkin kokeneet, juuri alle kolmekymppiset pelaajat puuttuvat.
Jalkapallossa FC Interin Veikkausliigapelaaja Severi Paajanen ei pudonnut lopettaessaan tyhjän päälle.
”Suoritin liikunnanohjaajan tutkinnon jo peliurani aikana. Opiskelin pääsääntöisesti pelikauden ulkopuolella. Motivoiduin opiskelusta ja kiinnostuin tekemään töitä lasten ja nuorten parissa. Sain opiskelupaikan opettajankoulutuslaitoksesta. Viimeisellä kaudella opiskelin ja pelasin saman aikaisesti puolen vuoden ajan.”
Jalkapallossa Ykkösen tasolla korvaukset ovat pieniä, mutta silti on seuroja, jotka olettavat pelaajien voivan osallistuvan aamuharjoituksiin. Paraisilla Pargas IF:n päävalmentaja Stefan Strömborgin elämänfilosofia on toinen.
”Uskomme Paraisilla siihen, että meidän pelaaja voi kehittyä työelämässä, koulussa ja jalkapallossa yhtä aikaa. En näe mitään syytä, miksi se ei olisi mahdollista. Yhteiskunta on rakennettu eri palasista ja jalkapallo on vain yksi osa sitä. Meidän pelaajat eivät tule kello yksitoista joukkueharjoituksiin. Siihen aikaan he ovat muilla elämänalueilla kehittymässä.”
Salibandypelaajatkin tietävät, miten lajista on toistaiseksi vaikea saada elantoa. Silti amatööripelaajat pyrkivät harjoittelemaan kuin ammattilaiset. Osa on kertonut elävänsä urheilijan arkea olemalla vain osapäiväisesti töissä tai pystyvänsä tulevan toimeen jopa ilman töitäkin. Opiskelut ja ammattiin valmistuminen odottavat myöhempää ajankohtaa.
Suomen Salibandyliiton toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta on aito pesunkestävä lätkäjätkä. Kiekkoja pääsarjatasolla maalissa torjunut Ilmivalta on Rantasilan tavoin koulutukseltaan juristi.
”Salibandy on amatöörilaji, parhaimmillaankin vain puoliammattilainen laji. Haluamme vahvasti tukea, että koulunkäynti ja opiskelu on tärkeää. Tätä kulttuuria haluamme entisestään vahvistaa liitonkin tekemisessä. Huipulle voi päästä, vaikka opiskelisit. Hyviä esimerkkejä on useita.”
SPV:n Tommy Koponen ilmaisee elämänarvonsa näin:
”Itse en usko sellaiseen, että pyritään vain urheilemaan. Siviilipuolen asiatkin pitää olla kunnossa. Meille on tärkeää, että peliuran jälkeen pitää olla valmius elää elämää ilman urheiluakin. Työelämästä saa hyvää kokemusta sekä valmiuksia urheilun jälkeiseen elämään.”
TPS Salibandyn jo liigauransa päättänyt, nykyinen lääkäri Ville Laine on yksi oiva esimerkki miten urheilu ja opiskelu voidaan sovittaa toisiinsa lähes mutkattomasti – mikäli vain tahtoa ja asennetta löytyy. Onneksi Laine ei ole salibandymaailmassa poikkeus. Peliuran ohella akateemista tai ammatillista tutkintoa suorittavia liigatason sählynpelaajia on Suomessa useita.
”Opiskelu ja urheileminen tukevat toinen toisiaan. Silloin, kun opiskelin, peliasiat eivät olleet yhtään mielessäni. Vastaavasti illalla harjoituksissa opiskeluun liittyvät asiat unohtuivat täysin. Onnistumisen tunne opiskelussa auttaa pelaamisessa ja päinvastoin. Opiskelun myötä elämässä on muutakin kuin urheilu.”
