– Herregud! Sehän on Simo!
Näin totesi eräs kahvilanpitäjä, kun Peter Klimscheffskij, ilmetty isänsä, astui sisään. Kaikki tunsi Simon ja Simo tunsi kaikki. Vaikka Simo oli kuollut jo vuosia sitten, on isän ja pojan yhdennäköisyys hämmästyttävä.
Simo Klimscheffskij’n elämäntyöstä kertynyt meriittilista on häkellyttävää luettavaa. Miten yksi ihmiselämä onkaan riittänyt siihen kaikkeen? Simo ehti kerätä kannuksia niin kunnallispolitiikassa kuin urheiluelämässäkin. Turkulaisen kunnallisneuvoksen luottamustoimilista ja ansiomerkkiluettelo on loputon.
Jos oli Simon aikuiselämä värikäs ja monipuolinen, sitä se oli jo heti nuoren pojan ensimmäisinä elinvuosina. Mahdollisesti Vilnassa vuonna 1933 syntynyt Simon-poika oli jäänyt orvoksi. Saksalaiset olivat miehittäneet Puolan toisen maailmansodan alkuvuosina. Turkulainen kauppiaspariskunta Edith ja Leopold Klimscheffskij salakuljetti muutaman vuoden ikäisen orpopojan autonsa takakontissa rahtilaivalla Puolasta Suomeen. Täällä nimi Simon vaihtuu Simoksi.
– Isäni keskitysleirillä kuolleista vanhemmista ei ole mitään tietoa. Edith ja Leopold matkustivat Puolaan hakeakseen orpokodista tytön. Heidän mennessään sisälle, Simo ryntäsi heti heidän luo, otti kädestä ja pyysi leikkimään. Minusta tämä kertoo isäni luonteesta. Simo valloitti uudet vanhemmat, ja hän lähti mukaan tytön sijaan. Isoäitini ei aluksi kertonut meille lastenlapsille, että Simo on ottolapsi. Sain tietää siitä vasta ollessani 16-vuotias, kertoo Peter.
Simoa ei koulunkäynti suuremmin innostanut. Oppikoulukin jäi kesken. Simo oli koulutukseltaan vaatturi. Sen sijaan urheilu kiinnosti nuortamiestä. Kilpapyöräilystä tuli Simolle elämäntyö, ensin kilpailijana ja myöhemmin urheiluvaikuttajana. Hänellä oli myös musta vyö judossa. Simo oli turkulaisen Budokwai-seuran perustajajäsen.
Vähäiset kouluvuodet eivät Klimscheffskij’n uraa jarruttaneet. Kansainvälinen urheilutoiminta oli iso osa Simon elämää. Siinä auttoi hämmästyttävä kielitaito. Simo pystyi keskustelemaan vierasmaalaisten kanssa eri kielillä.
– Simo oli erittäin luova ja impulsiivinen henkilö, joka pulppusi energiaa. Hänellä oli loppumaton rakkaus, ei pelkästään pyöräilyyn, vaan urheiluun yleensäkin. En ole tavannut toista samanlaista energiapakkausta, muistelee Simon pitkäaikainen ystävä Ilkka Kanerva.
– Sisulla ja sydämellä. Ei vaaraa, Simo klaaraa. Nämä molemmat sloganit kuvaat hyvin isääni. Hän yritti hoitaa kaikkien asioita. Ja isä nautti suosiostaan. Olen ajatellut, että se johtui hänen oman lapsuusaikansa juurettomuudesta. Tarvitset paljon läheisiä ympärillesi tullaksesi hyväksytyksi. Simon muistotilaisuudessakin oli valtavasti väkeä, muistelee Peter.
Vaikka Klimscheffskij tunnettiin sosiaalisena kaverina, on yllättävää, miten hän pienen maan edustajana eteni urheilujohtajana korkeisiin asemiin. Simo oli vuosien ajan vaikuttajana kansanvälisissä kilpapyöräilyorganisaatioissa. Klimscheffskij toimi myös johtotehtävissä Suomen edustajana useissa olympiakisoissa.
– Hänellä oli hyvin epäsuomalainen tapa toimia. Simoa arvostettiin, sillä hän oli käsite kansainvälisessä pyöräilymaailmassa. Hän osasi kieliä, ja vaikka ei olisi aina osannutkaan, Simo sai asiansa hoidettua, ihmettelee Kanerva.
– Isäni kulki aina omia polkujaan. Hän oli periksiantamaton niin hyvässä kuin pahassakin. Hän halusi viedä asiat loppuun asti. Isä oli kiinnostunut kaikesta, mikä liittyi ihmisiin. Hän halusi pitää huolta ihmisistä. Kotona hän oli tiukka isä. Asioista ei neuvoteltu. Tosin politiikassa se oli toisinaan haastavaa, toteaa Peter.
Klimscheffskij’n tunnetuimmista aikaansaannoksista oli Turun Sanomien sponsoroimat Kortteliajot. Vuodesta 1957 alkanut perinne jatkuu yhä. Turun Urheiluliiton järjestämät Simo Klimscheffskij´n muistoajot ajetaan myös joka vuosi.
– Seuratoiminnassa Turun Urheiluliitto oli Simon kotipesä, oma ”perhe”. Pyöräilyjaoston vetäjänä hän hankki resursseja, oli isoveli ja valmentaja. Jos jotain puuttui, niin yhtäkään kiveä ei jätetty kääntämättä, kertoo Kanerva.
– Ehkä isäni kovin saavutus oli Kansainvälisen pyöräilyliiton varapuheenjohtajuus, sekä Turun kaupunginhallituksen puheenjohtajuus. Ne olivat upeita saavutuksia koulua käymättömälle orpopojalle, otaksuu Peter.
Merkittävin Simon ideoima pyöräilytapahtuma oli Itämeren ystävyysajot. 1980-luvulla elettiin yhä aikakautta, jolloin idän ja lännen erotti vahvasti rautaesirippu. Simon ja urheilun ansiosta esirippua onnistuttiin raottamaan. Turusta alkanut ja Leningradiin päättynyt yli 1 000 kilometrin pituinen etappikilpailu järjestettiin neljä kertaa.
– Turku ja turkulaisuus sekä pyöräily olivat loppuun asti lähellä isäni sydäntä. Pyöräily oli Simolle niin sanotusti rakkaudesta lajiin, se ohitti kaiken. Urheilu tarvitsee tällaisia lajiuskovaisia. Esimerkiksi Kupittaan Velodromia ei olisi ilman isäni panosta.
