UUSIMAA / HELSINKI – Aluksi Suomen suurin rakennus ja nykyisin Suomen suurin kulttuurikeskus. Helsingin Ruoholahdessa sijaitseva entisellä kaapelitehtaalla on takanaan mielenkiintoinen historia ja vielä mielenkiintoisempi nykyisyys sekä tulevaisuus. Kaapelitehdas on hyvä esimerkki siitä, miten rakennusta ei ole pakko purkaa tehdastoiminnan päätyttyä. Se voidaan ottaa kunnostettuna uusiokäyttöön.
Tehdaskiinteistön rakentaminen aloitettiin vuonna 1939. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Wäinö Gustaf Palmqvist. Sotavuosina aloitettu ja lopullisesti vuonna 1952 valmistunut U-muotoinen rakennus tuli tarpeeseen. Lennätin-, sähkö- ja puhelinkaapeleiden yleistyessä niiden valmistus aloitettiin myös Suomessa. Kaapelitehtaalla valmistettiin myös osa sotakorvauksista, joita Suomen oli toimitettava Neuvostoliitolle. Suomen Kaapelitehtaasta tuli kansainvälisestikin merkittävä yritys.
Suomen Kaapelitehdas fuusioitui 1960-luvun lopulla Nokia-yhtymään. Kaapelitehtaalle perustettiin elektroniikkaosasto ja laskentakeskus, johon tilattiin Suomen ensimmäiset suurtietokoneet. 1970-luvun lopulla Nokia ja Salora perustivat Mobira-yhtiön, joka alkoi kehittää NMT-tekniikkaa. 1990-luvun lopulla Nokia luopui toiminnasta kaapelitehtaassa ja vanha teollisuuskiinteistö jouti purettavaksi.
Kalkkihiekkatiilestä rakennettu tehdaskiinteistö sijaitsi alun perin syrjässä kantakaupungin ulkopuolella. Aikoinaan koko alue oli syrjäinen kalliosaari. Helsingin kaupungin 1960-luvun kaavasuunnitelmien periaatteena oli teollisuuden siirtäminen kantakaupungin ulkopuolelle. Ruoholahti alkoi vähitellen muuttua kaupunkilaisten asuinalueeksi. Rinnalle nousi moderneja liikerakennuksia.
Tyhjäksi jääneeseen kaapelitehtaan tiloihin muutti taiteilijoita, jotka kunnostivat teollisuushalleista itselleen työskentelytiloja. Pro Kaapeli -yhdistys perustettiin puolustamaan kaapelitehtaalle syntynyttä monipuolista kulttuuri- ja liiketoimintaa. Rakennus välttyi suojelupäätöksen myötä purkamiselta ja se muuttui suureksi kulttuurikeskukseksi.
Nykyisin entisen kaapelitehtaan tiloissa toimii kolme museota, ravintola Hima & Sali, radiokanavia, lukuisia gallerioita, tanssiteattereita, useita kuvataiteilijoita, yhtyeitä, yhdistyksiä ja yrityksiä. Kaapelitehdas on satojen ihmisten työpaikka. Rakennuksesta vastaa Helsingin kaupungin omistama Kiinteistö Oy Kaapelitalo. Kaapelitehtaan tulot tulevat vuokrista. Niillä ylläpidetään ja korjataan rakennusta.
Viimeisin merkittävä uudistus on Kaapelitehtaan uusi lasilla katettu aula ja pääsisäänkäynti. Siellä kävijöitä palvelee infopiste, lipunmyynti sekä lahjatavaroita myyvä tehtaanmyymälä.
Merkittävin uudistus on kuitenkin vuosia vireillä ollut Tanssi talo -hanke, joka lopullisesti käynnistyi, kun sille myönnettiin 15 miljoonan avustus Jane ja Aatos Erkon säätiön varoista. Avustus myönnettiin Tanssin talon uudisrakennusta varten, joka on nyt valmiina osana alkuperäistä kaapelitehdasta. Myös Helsingin kaupunki ja Suomen valtio osallistuivat kustannuksiin. Tanssin talossa on kaksi salia, joista suurempi Erkko-sali vetää 700 ja toinen pienempi, nykyinen Kaapelitehtaan Pannuhalli 250 henkeä.
Kaapelitehtaan yhteydessä on kolme museota, Valokuvataiteen museo, Teatterimuseo ja Hotelli- ja ravintolamuseo. Ensiksi mainittu on valtakunnallinen erikoismuseo. Sillä on arkistoissaan laajat valokuva- ja esinekokoelmat. Suurelle yleisölle museon anti kohdistuu vaihtuviin näyttelyihin. Tilat jakautuvat yhteen suureen näyttelytilaan ja kahteen pienempään.
Museon alkuperäinen tehtävä oli vaalia ja edistää suomalaista valokuvataidetta, mutta viime vuosien aikana myös ulkomaalaisten valokuvaajien tuotoksia on ollut nähtävänä museon näyttelytiloissa. Museon yhteydessä on kauppa, joka on erikoistunut valokuvausalan kirjoihin. Valokuvataiteen museon ala-aulasta noustaan hissillä Teatterimuseoon ja Hotelli- ja ravintolamuseoon.
SUOMEN VALOKUVATAITEEN MUSEO
Osoite: Tallberginkatu 1 G, Helsinki (Kaapelitehdas).
