Uusi Nouste Areena Nousiaisissa tarjoaa hienot olosuhteet salibandyn harrastajille

Kun tehdään, niin tehdään sitten kunnolla.

Tämä vaikutelma syntyy, kun vierailee pienen Nousiaisten kunnan uudessa liikuntahallissa, Nouste Areenalla. Itse rakennus valmistui jo viime syksynä, mutta viheliäisen koronan takia yhtäkään virallista sarjaottelua ei ole vielä ehditty pelaamaan.

– Koronan johdosta olemme olleet koko ajan käsijarru päällä. Kaikkia suihkujakaan ei ole vielä käytetty, toteaa hallin tärkeä puuhamies Nousiaisten kunnan vapaa-aikatoimen päällikkö Jouni Kangasniemi.

Mutta onneksi kohta pelataan.

Kangasniemi tuli kunnan palvelukseen vuonna 1997. Jo seuraavana vuonna esitettiin toive, että Nousiaisiin tulisi saada riittävän suuri liikuntahalli. Kuntalaisten liikuntatarpeita oli vaikea tyydyttää paikkakunnan viiden koulun pikkusaleilla.

Pitkään kuitenkin kesti ennen kuin Nouste Areena saatiin valmiiksi, vaikka tahtotila oli alusta alkaen vahva. Enemmistö kuntalaisista oli hankkeen takana. Liki jokainen kunnanvaltuutettukin liputti hallin puolesta. Valtionavustushakemus postitettiin hyvissä ajoin.

Usein ongelma syntyy siitä, kun otetaan huomioon vain koulun tarpeet. Jos ilta- ja viikonloppukäyttäjien tarpeita ei huomioida, liikuntasaleista tehdään liian pieniä. Liikuntatilojen pitäisi olla toimivia vuosikymmeniä eteenpäin. Tilat tulisi olla sellaisia, että ne eivät sulje mitään lajia pois tulevaisuudessakaan.

Nousiaisissa tehtiin viisaasti, kun jo suunnitteluvaiheessa kysyttiin hallin tulevien käyttäjien toiveita ja mielipiteitä.

– Urheiluseurat ja koulun opettajat otettiin heti mukaan suunnitteluun. Nousiainen on 4700 asukkaan pieni maalaiskunta. Tällainen iso hanke koskee kaikkia. Kannattaa kysyä käyttäjien toiveita, niin tulee vähemmän virhehankintoja.

Uusi halli haluttiin tehdä vain palloilua varten. Lattiamateriaalistakaan ei tarvinnut Nousiaisissa kiistellä.

– Hallin vieressä on 600 oppilaan yhtenäiskoulu. Siellä on erillinen 300 neliön sali. Uuteen halliin ei haluttu puolapuita ja rekkitelineitä. Lattialämmityksen ansiosta hallissa ei ole pattereita seinissä. Koulun vanha sali on varusteltu voimistelua varten. Liikunnanopettajan ei tarvitse kuskata tavaroitaan edestakaisin. Tämä on ollut suunnittelun kantava ajatus. Menee vaikeammaksi, kun yrittää mahduttaa samaan tilaan vähän kaikkea.

Lopputuloksena saatiin yli 1000 neliön halli, mihin sijoittuu mainiosti täysimittainen salibandykaukalo. Halliin mahtuu kuusi sulkapallokenttää, kolme lentopallokenttää ja kuusi pukukoppia. Myös koripalloa voi pelata. Kuntonurkkaus on käytettävissä salivuorojen aikana.

Hallista löytyy myös lyöntiverkko esimerkiksi pesäpallolle ja golfille. Toista sataa ihmistä mahtuu istumaan lehtereille, samalle määrälle on seisomapaikat. Tarvittaessa areenan tasolle voidaan laittaa lisätuoleja. Päädyssä on 32 paikkainen kahvio. Ajomatkaa Turusta on 15-17 minuuttia. Vuorohinta on 45 euroa tunnilta.

Mikä oli hallin rakentamisen kokonaishinta?

– Hallin alustava hinta-arvio oli 4,6 miljoonaa. Edullisin urakkatarjous oli kuitenkin 3,8 miljoonaa. Kun siitä vähentää valtioavustus 750 000 euroa, lopulliseksi hinnaksi jäi 3,3 miljoonaa.

Vertailuksi turkulaisille.

Nousiaisten hallin neliöhinta on samaa tasoa kuin esimerkiksi Vehmaalla, Taivassalossa ja Huittisissa rakennetuissa 1000 neliön halleissa. Turussa Suikkilan koulun uudisrakennushankkeen yhteyteen tulee liikuntasali, jonka koko on 754 m2 ja sen arvioitu hinta on 4,9 miljoonaa euroa. Näin Nousiainen sai halvemmalla liki puolitoista kertaa suuremman liikuntahallin kuin mitä on suunniteltu Turun Suikkilaan.

Turussa Samppalinnan palloiluhalli on elinkaarensa päässä. Sen peruskorjaaminen tulee kalliimmaksi kuin uuden nykyaikaisen palloiluhallin rakentaminen.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!