VARSINAIS-SUOMI / TURKU – Vähätorin historia alkaa jo 1300-luvulta tai ainakin viimeistään silloin, kun Aurajoen yli valmistui ensimmäinen silta vuonna 1414. Se johti Suurtorilta nykyisen kirjastotalon kulmalle.
Tämän päivän Vähätorin koristeellisin rakennus, punertava jugendtalo, on paljon myöhemmältä ajalta. Se on tunnettu monilla eri nimillä, kuten Kockin talo tai Seipelin sali. Rakennus tuli kuuluisaksi lukuisten virallisten juhlatilaisuuksien pitopaikkana. Kaupungin kerma vietti täällä juhliaan. Kuninkaallisiakin nähtiin, muun muassa Ruotsin kuningas Kustaa IV Adolf hänen vieraillessaan Turussa vuonna 1796.
Seipelin salin loisteliain tilaisuus pidettiin vuonna 1809, kun keisari Aleksanteri I Porvoon valtiopäivien jälkeen saapui vierailulle Turkuun. Kaupungin porvaristo järjesti keisarin kunniaksi juhlallisen vastaanoton tansseineen Seipelin salissa. Rakennuksen ulkonäkö on vaihtunut ajan myötä Pehr Gylichin klassismista Fritjof Strandellin jugendiin.
Tämä tarina alkaa varsinaisesti vasta 1960-luvun lopulta kiinteistössä sijainneesta Ingmanin rautakaupasta. Pohjanmaalta Turkuun 1800-luvun lopulla saapuneen Mårten Ingmanin perustamasta rautakaupasta oli kasvanut turkulaisten arvostama liikeyritys. Kun Vähätorin tilat kävivät ahtaiksi, yhtiö anoi tontilleen asemakaavamuutoksen. Sellainen myös tuli. Sen perusteella olisi ollut mahdollista purkaa vanhat rakennukset ja rakentaa tilalle viisikerroksinen moderni liikerakennus sekä parkkitalo!
Toisin kävi.
Oy Ingman Ab löysi paremmat tilat liiketoiminnalleen Mälikkälästä vuonna 1974. Vanhalle paikalle jäi vain pieni Pulttipuoti, sekin vain toviksi. Tyhjäksi jäänyt Ingmanin talo sai rauhassa rapistua vuosien ajan. Onneksi se sai lopulta suojelupäätöksen, mutta rakennuksen tulevasta kohtalosta väännettiin vielä pitkään. Sadevesi ja pakkanen saivat tehdä aavetalossa tuhojaan.
Ingman tarjosi kiinteistöä Turun kaupungille, mutta se ei innostunut ajatuksesta. Syksyllä 1979 alkoi tapahtua. Varsinais-Suomen asuntokeskuksen toimitusjohtaja Markku Juva osti kiinteistön ja aloitti korjaustyöt. Samalla muodostettiin Kiinteistö Oy Kirkkopiha, jonka yksi edustaja oli arkkitehti Benito Casagrande. Hän oli jo aikaisemmin ostanut viereisen puurakennuksen, jossa oli aikoinaan toiminut suvun lelukauppa ja jäätelöpuoti.
1980-luvun alussa Ingmanin talon osakkeet siirtyivät kokonaan Casagrandelle ja saneeraustyöt jatkuivat museoviraston valvoessa. Paljon vanhaa piti säilyttää, mutta sisäpihalle tuli lupa rakentaa muun muassa lasiseinäinen lisäsiipi. Samalla Ingmanin talon nimi vaihtui Casagrandentaloksi.
Jos 1970-luvulla vältyttiin purkutöiltä, niiltä ei voitu välttyä samalla paikalla 1600-luvulla. Ruotsin kuningas Juhana III:n määräyksestä tois puol jokea oli rakennettu kaupungin suomenkielisille oma pyhättö, Pyhän Hengen kirkko. Rakennustyöt käynnistyivät vuonna 1588 kuninkaan rahoituksen turvin. Kuninkaan kuoltua rahoitus päättyi ja vastuu siirtyi kaupunkilaisille.
Saatiinko kirkko täysin valmiiksi, ei ole tiedossa, mutta se tiedetään, että kirkko raivattiin myöhemmin matalaksi uuden katulinjauksen takia. Kenraalikuvernööri Pietari Brahe toteutti 1600-luvun puolivälissä uudet katu- ja tonttijärjestelyt. Pyhän Hengen kirkko sai väistyä uuden Brahenkadun tieltä.
Pyhän Hengen Hospitaali -järjestön ylläpitämä vaivaistalo Pyhä Hengen talo sijaitsi samoilla paikoilla jo ennen kirkon rakentamista. Sekin oli hautausmaineen saanut väistyä uuden tieltä. Paikan historia unohtuivat ja katosivat aikakirjoista.
Vuosisatojen takainen menneisyys tuli jälleen esiin, kun ennen korttelin uudisrakentamista alueella tehtiin arkeologisia kaivauksia 1980-luvulla. Maan alta paljastui paikalla olleen kirkkorakennuksen jäänteintä sekä lukuisia hautoja. Niistä osan oletettiin olevan Pyhän Hengen talon vainajia.
Arkeologisten kaivausten ja uudisrakentamisen jälkeen vuosisatoja vanha historia jäi jälleen piiloon. Paitsi yksi kohta, kellarikerroksen tyhjä tila, jossa sijaitsi osa Pyhän Hengen kirkon muuria ja kuoriosan ladottuja kiviä. Tähän tilaan syntyi ajatus rakentaa uusi Pyhän Hengen kappeli. Se olisi avoinna kaikille. Arkkitehti Casagrande vastasi suunnittelusta ja rakentamisen kustannuksista. Kappelin vihkiäisiä vietettiin vuonna 1992.
Kaivauksissa nostettiin ylös yli 600 vainajaa, jotka ovat uudelleen haudattuina Pyhän Hengen kappeliin. Samoin kappelissa alkuperäisen koskemattoman muurin takana on haudattuina lukuisia vainajia.
Pyhän Hengen kappeliin kuljetaan kierreportaita pitkin, jotka sijaitsevat Julinin tontin ja Ingmanin tontin välisessä kauppakäytävässä. Voiko kappelille olla edes enää kiehtovampaa paikkaa. Alas laskeutuessa siirrytään ajassa vuosisatoja taaksepäin. Kappelin ollessa suljettuna avaimet voi pyytää yläkerrassa sijaitsevan Panini-ravintolan kassalta.
Kappelin sisustus on pelkistetty. Harmaa betoni ja ruosteenpunainen rauta on yhdistetty alkuperäisten muurikivien kanssa. Lattia on puulankkua. Alttarina toimii suuren pylvään varaan nostettu myllynkivi. Takaseinää koristaa tiheä rivi puisia aidanseipäitä. Maassa on ruosteinen ankkuri ja aura.
Seinällä roikkuva Casagranden piikkilangasta tekemä taideteos Pelastava kärsimys täydentää kappelin mystisen tunnelman.
Uudistuneesta Vähätorista tuli nopeasti turkulaisten suosikki. Ehkä jopa liiankin suosittu, sillä kesäisin alueella pidetään useita erilaisia tapahtumia. On nimittäin eri asia, kuinka hyvin teltat ja Vähätorin miljööseen sopimattomat kojut sopivat historialliseen maisemaan. Kulissit ovat ainakin komeat.
Vähätori on kiistatta Suomen kaunein kaupunkinäkymä, italialaistyylinen piazza. Näkymä olisi täydellinen, jos Linnankadun ja Brahenkadun kulmauksessa sijainnut eräs Turun kauneimmista empirerakennuksista olisi säilytetty. Charles Bassin suunnittelema kulmatalo koki saman kohtalon kuin monet muutkin vanhat turkulaistalot. Rakennus purettiin ja tilalle tuli moderni elementtitalo. Surullisinta ratkaisussa on se, että Bassin talo olisi kuulemma mahtunut tontille uudisrakennuksesta huolimatta.
Vähätorilla katse kiinnittyy oitis kauppaneuvos Fredric von Rettigin lahjoittaman kirjastotalon edustan Leijona-suihkulähteeseen. Kaupunki tilasi sen kuvanveistäjä Gunnar Finneltä ja arkkitehti Armas Lindgreniltä. Rahat saatiin G.A. Petreliuksen lahjoittamana.
Taideteoksen aihe sovitettiin nuoren tasavallan imagoon. Niinpä pylvään päässä seisoo Suomen kansaa edustava korskea leijona, joka suunnittelijoiden mukaan ”ammentaa Turun kulttuurilähteestä”. Onpa muistomerkissä merihevosia ja simpukoitakin muistuttamassa Turun merellisestä merkityksestä. Patsas paljastettiin vuonna 1924. Nykyisin suihkulähdettä ”komistaa” Turun kaupungin asentama pyöräparkki. Vastaavaa tuskin tapahtuisi Roomassa tai Pariisissa.
Rautakauppa Ingmanin lisäksi monet muistavat muitakin Vähätorin entisiä liikkeitä. Oy Artek Ab, Ottomaani, Turun Lukko Oy, Vene- ja perämoottoriliike A. ja P. Viherkoski, kasvisravintola Verso, Brahen Galleria, Donatello…Nyt alueen ovat vallanneet ravintolat ja kahvilat ulkoterasseineen. Hautaustoimisto Perttala on kuitenkin yhä eräs poikkeus.
VÄHÄTORI
Osoite: Vähätori, Linnankatu, Turku.
