– Saksassa ihmeteltiin aina, miksi en ole kotimaassani suuri nimi, esimerkiksi Vuoden urheilija. Sanoin, että en ole Suomessa edes sadan parhaimman urheilijan listalla. Se hämmästytti saksalaisia urheilutoimittajia.
Mikael Källman muistetaan maailmanluokan käsipalloilijana. Saksan Bundesliigassa vuosia pelanneelle Källmanille kertyi ammattilaisurallaan mestaruuksia ja upeita meriittejä. Komein niistä oli valinta Bundesliigan parhaimmaksi pelaajaksi.
Saksan Bundesliiga on eräs maailman kovatasoisimmista sarjoista. Niinpä Källman olisi voitu valita myös maailman parhaimmaksi käsipalloilijaksi. Suomessa Källman ei ollut kertaakaan edes ehdolla Vuoden urheilijaksi. Suomessa ei osattu arvostaa meillä marginaalilajin maineessa ollutta käsipalloa.
Tennispelaaja Jarkko Nieminen koki Källmanin kohtalon. Nieminen oli vuosien ajan globaalissa lajissaan lähellä maailman absoluuttista huippua. Nykypelaajista vastaavaan ovat pystyneet vain muutamat. Parhaimmillaan Nieminen sijoittui maailmanlistalla kaksinpelissä sijalle 13. Vuoden urheilija -titteliä ei tullut kertaakaan, mutta Nieminen on valittu sentään kerran Vuoden rehdiksi urheilijaksi.
Vuoden parhaan urheilijan valinta synnyttää Suomessa vuodesta toiseen paljon erilaisia mielipiteitä. Valintakriteereistä on vaikea päästä yksimielisyyteen. Jotta vältyttäisiin Källmanin ja Niemisen epäreilulta kohtalolta, pitäisikö ottaa huomioon lajin kansainvälinen suosio ja medianäkyvyys sekä lajiliittojen jäsenmäärät. Siinä tapauksessa yksikään jääkiekkoilija ei yltäisi koskaan edes kymmenen parhaan urheilijan joukkoon.
Pöytätennispelaaja Benedek Oláh edustaa globaalia lajia, joka on eräs maailman suurimmista kansainvälisten järjestöjen lukumäärällä mitattuna. Pingis on erittäin suosittua Aasiassa ja Afrikassa. Koska kansainvälinen kilpailu on lajissa äärimmäisen kovaa, on pelkästään Oláhin pääsy olympialaisiin kovempi saavutus kuin Petra Ollin arvokisamenestys molskilla. Naispainissa harrastajien määrä on minimaalinen verrattuna pöytätennikseen.
Oláh ei yllä ehkä edes sadan menestyneimmän urheilijan listalle, mutta kymmenen parhaimman urheilijan listalle mahtuu aina useita hiihtourheilun edustajia – huolimatta siitä, että esimerkiksi murtomaahiihto on suuressa maailmassa täysin marginaalissa.
Jalkapallomaajoukkueen valmentaja Markku Kanervan Huuhkajat pelasi kansojen liigassa neljän joukkueen lohkossa kuusi ottelua, joissa se voitti kahdesti ennakkoon vahvemman maan. Tällä ”meriitillä” Kanerva voitti Vuoden valmentaja -tittelin. Valinta synnytti kummastusta, mutta sosiaalisessa mediassa futiksen ystävät puolustivat valintaa jalkapallon kansainvälisellä suosiolla.
Mikäli suosion mittariksi valitaan lajiliittojen määrä, on lentopallo on ykkönen maailmassa. Sen kansainvälisessä lajiliitossa FIVB:ssä on 220 jäsenmaata, mikä on enemmän kuin millään muulla urheilulajilla.
Kansainvälisessä koripalloliitossa FIBA:ssa jäsenmaita on 213 ja kansainvälisessä jalkapalloliitossa FIFA:ssa 209.
Jos taas kriteeriksi otetaan lajin yleisösuosio ja medianäkyvyys, on jalkapallo kiistaton ykkönen.
Kotimaiset lentopallo- ja koripallovalmentajat ovat vieneet Suomen jo useasti lajinsa arvokisoihin. Vuoden valmentaja Kanerva ei ole todellisuudessa voittanut vielä mitään.
Vuoden urheilija valittiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1947. Valinnan ovat suorittaneet Urheilutoimittajain liiton jäsenet. Vuosikymmenien saatossa lajivalikoima on muuttunut yllättävän vähän. Yli puolet kerroista on valittu maastohiihtäjä tai yleisurheilija. Monesti urheilutoimittajia on syytetty omassa lajikuplassa elämisestä. Väitteelle löytyy toki katettakin, kun tänäkin vuonna kolme urheilutoimittajien liiton jäsentä äänesti vuoden urheilijaksi Kimi Räikköstä, joka voitti menneellä kaudella vain yhden osakilpailun.
Usein on ehdotettu, että yleisö suorittaisi parhaan urheilijan valinnan. Ruotsissa näin on tehtykin, mutta lopputulos on sielläkin aiheuttanut ihmetystä. Voittajaksi on selviytynyt hän, joka on saanut puhelinäänestyksessä aktivoitua parhaiten oman lajin ihmiset.
Kun lajien välinen kilpalaulanta ja kateus ovat viime vuosina lisääntyneet, niin onneksi Urheilugaala nykymuodossaan vaimentaa kiivainta väittelyä. Jaossa on nimittäin niin paljon erilaisia palkintoja, että jokaiselle lajille riittää mainesanoja ja pystejä.
Kun Vuoden urheilijan valintakriteereistä on vaikea olla yhtä mieltä, olisiko parempi, että jatkossa valittaisiin vain lajinsa parhaat urheilijat?
