TPS 100 vuotta. Rautala Training. Nimen takaa löytyvät kaksi piinkovaa fysiikkavalmentajaa Hannu ja Marko Rautala, isä ja poika. Parivaljakko välittää nykyisin yhdessä Rautalan kuuluisaksi tullutta valmennusfilosofiaa huippu-urheilijoille.
Johannes Lahti, Saku Koivu, Jere Lehtinen, Lauri Korpikoski, Patrik Laine, Mikko Rantanen, Rasmus Ristolainen. Lista on pitkä, sillä tässä on mainittu vain murto-osa niistä urheilijoista, jotka ovat yltäneet huipulle Rautalan valmennuksessa.
Isä Hannu on toistaiseksi tunnetumpi, onhan hänen valmennusuransa alkanut jo 1970-luvulta. Nyt jälkipolvi eli Marko on astunut isänsä suuriin saappaisiin. Yhteistä on muun muassa sama ammatti, liikunnanopettaja ja sama työnantaja, Turun kaupunki. Isän työura koulussa on ohi, mutta myös Markolle on kertynyt jo useampi virkavuosi. Liikunnanopettajan roolissa ”Iso-Rautsi” ja ”Pikku-Rautsi” olivat pitkään tuttu näky Turun urheilukentillä.
Ei siis liene epäselvää, mistä aiheesta Rautalan perheen ruokapöydässä on keskusteltu. Urheilu ei ole jäänyt pelkästään keskustelun ja ammatinvalinnan tasolle, vaan isä valmensi pitkään omaa poikaansa kotimaisen yleisurheilun huipulle.
– Pelasin jalkapalloa TPS:n juniorijoukkueissa aina 18-vuotiaaksi asti. Saavutin futiksessa kolme Suomen mestaruutta. Vasta aikuisiän kynnyksellä siirryin yleisurheilun puolelle, kertoo Marko Rautala.
Hannun valmennusmetodit olivat tuottaneet tulosta jo aikaisemmin. Kymmenottelija Johannes Lahti, moninkertainen Suomen mestari, edusti kahdesti Suomea olympiakisoissa. Myöhemmin oma poika voitti muun muassa kolmasti nuorten Suomen mestaruuden kymmenottelussa.
Yleisurheilun lisäksi jääkiekko tuli Hannun valikoimaan 1970-luvulla. Juhani Wahlsten, liikunnanopettaja hänkin, houkutteli Rautalan vetämään fysiikkatreenejä TPS:n kiekkoilijoille. Rautalan valmennusopit ovat nousseet kulttimaineeseen NHL-kiekkoilijoiden myötä. Kuuvuoren portaat ja hikeä valuttavat huippukiekkoilijat ovat jokakesäinen näky Turussa.
Jo muutaman kesän ajan Marko on osallistunut täysipainoisesti kiekkoilijoiden kesäharjoituksiin. Kun mukana on ollut kaksi fysiikkagurua, on ryhmän kokoakin voitu suurentaa.
– Ryhmä on jaettu kahtia. Markolla on nuorimmat ja minulla vanhat konkarit. Treeniohjelma on molemmilla ryhmillä samansuuntaiset. Kokeneemmat näyttävät mallia nuoremmille, jolloin harjoituskulttuuri siirtyy seuraavalle sukupolvelle. Vaikka olen kokeneempi, on Markollakin täysi auktoriteetti, toteaa isä Rautala.
Marko on oppipoikana etuoikeutetussa asemassa, kun on päässyt läheltä seuraamaan isänsä harjoitusmetodeja. Valmennus on pitkäjänteistä työtä, jossa kokemuksen myötä taito kehittyy. Kun isällä on kertynyt tietoa ja taitoa sekä tarkkoja muistiinpanoja jo viidenkymmenen vuoden ajalta, on Markolla oiva tilaisuus jatkaa esikuvansa valmennusfilosofiaa myös tuleville urheilijasukupolville.
– Olen pikkupojasta lähtien seurannut isän touhuja ja onhan hän myös valmentanut minuakin. Isä on kirjannut valmennusmetodejaan moniin ruutuvihkoihin. Niitä olen tutkinut hartaasti. Olen opiskellut ja omaksunut ne kaikki.
Rautalan valmennusmetodit ovat pysyneet lähes samanlaisina vuosikymmenien ajan.
– Laatu kulkee määrän edellä. Luu ei supistu, joten pitää saada vähän lihaksiakin. Näin saadaan lisää voimaa ja sen kautta nopeutta. Valmennus on aina urheilijakohtainen. Paljon riippuu urheilijan ominaisuuksista, motivaatiosta ja lahjakkuudesta. Oleellista on aina myös se, että valmentaja on itse paikan päällä seuraamassa harjoitusta.
Liikunnanopettajan työ nuorten parissa luo hyvän pohjan valmennusuralle.
– Koulutusta ja kokemusta ei korvaa mikään. Liikunnanopettajan työ ja valmennus sopivat mainiosti yhteen. Opetustyöstä saa valmennukseen hyvän pohjan.
Kun Rautaloiden asiakkaina ovat NHL-tähdet, voisi olettaa, että rahallisilla korvauksilla on isokin merkitys valmennustyössä. Näin ei kuitenkaan ole.
– Ei todellakaan. Valmentajan tavoite on, että urheilija kehittyy. Siitä tulee se palkinto. Leipä tulee pöytään koulun opetustyöstä.
