Petteri Nykky ei ole lopettamassa, mutta ennemmin tai myöhemmin eletään Nykyn jälkeistä aikaa. Siinä vaiheessa salibandymaajoukkueen peräsimessä ovat uudet valmentajat. Nykyn nykyinen sopimus kattaa vielä Sveitsin ensi marraskuun MM-kisat.
Kysymys kuuluu, onko sen jälkeen uuden sukupolven aika? Jos on, niin yksi nimi nousee jo nyt esiin.
Esport Oilersin liigajoukkueen päävalmentaja Heikki Luukkonen (s. 1976) on eräs potentiaalinen vaihtoehto. Kyse ei ole kaverista, joka on noussut oman peliuransa jälkeen suoraan isoon rooliin. Kyse on valmentajasta, joka edennyt määrätietoisesti askel kerrallaan.
Jo nyt Luukkosen meriitit ovat vahvat: mestaruus Sveitsissä ja kaksi U19-kultaa Suomen valmentajana. Oilers on kehittynyt vuosi vuodelta. Viime kaudella tuli jo hopeaa. Espoolainen uuden sukupolven tähtipelaajat ovat valmiita haastamaan Classic-dynastian.
Turkulaislähtöisen valmentaja Luukkosen matka espoolaisen liigajoukkueen peräsimeen on ollut vaiherikas. Matkan varrelta on tarttunut paljon kokemusta, ei pelkästään pelistä, vaan myös elämästä yleensä. Reissumieheltä on vaadittu ajoittain rohkeitakin päätöksiä.
Into valmentaa syntyi jo nuorena poikana.
– Valmentajaurani alkoi lukioikäisenä Turun Nappulaliigan Pohjolan korttelijengistä, jota olin itsekin pelaajana edustanut. Muutaman kauden jälkeen olin jo TPS:ssä valmentamassa itseäni vain muutaman vuoden nuorempia poikajunioreita, muistelee Luukkonen valmentajauran ensitaivalta.
Uusi nouseva laji salibandy tuli sattumalta Luukkosen kuvioihin.
– Suikkilan pihapelit ja koululiikunta tarjosivat kosketuksia nousevaan sählybuumiin, mutta minulla ei ollut aikomustakaan hypätä tähän junaan. Ystäväni kuitenkin houkutteli minut pelaamaan salibandyn nelosdivaria. Tutustuin intohimoisiin sählyhörhöihin ja päädyimme täpötäyteen Globeniin katsomaan miesten ensimmäistä MM-finaalia 1996. Olin myyty.
Luukkosen valmentajaura eteni vauhdikkaasti mynämäkeläisen SBS Wirmon ja FBC Turun organisaatioissa. Tämä oli aikaa, kun Turussa ei vielä pelattu miesten liigaotteluita. Niinpä tavoitteet korkealle asettanut valmentajanoviisi suuntasi Tampereelle.
– Yliopisto-opinnot alkoivat olla loppusuoralla ja päätin suunnata Tampereelle Gunnersiin. Pääsin aitiopaikalle toimimaan sekä miesten, että A-poikien joukkueessa lähellä valtakunnan huippua. Miesten joukkueella ylsimme välieriin ja pojissa SM-finaaliin. Joukkueissa oli useampiakin miesten ja poikien maajoukkuepelaajia, joilta sain paljon oppia.
Tampereen Gunnersissa pelasi sveitsiläisvahvistus Mario Scherrer. Hänen palatessaan kotiin Sveitsiin, hän halusi Luukkosen mukaan nostamaan Kloten pääsarjaan. Päätös lähteä siihen aikaan alppimaahan vaati perheelliseltä rohkeutta, mutta se kannatti.
– Oli hienoa huomata, että pärjään. Itseluottamus ja itsensä arvostaminen kasvoi. Nyt tiedän, että pärjään missä tahansa ja tulen toimeen.
Sveitsi-vuosista tuli Luukkoselle antoisa ajanjakso. Klotenin jälkeen tuli kutsu berniläisen suurseura SV Wiler-Ersigenin peräsimeen. Menestysten myötä Luukkonen valittiin Sveitsissä Vuoden valmentajaksi.
Valmennusvuodet Sveitsissä ei opettanut pelkästään sujuvaa saksan kielentaitoa, vaan samalla näki, miten eri tavoin erilaisissa yhteiskunnissa toimitaan. Sveitsissä urheilun merkitys ei ole arjessa yhtä tärkeä kuin Suomessa.
– Koulutus, työura ja perhe ovat usein etusijalla. Ei ole mitenkään itsestäänselvyys, että työpaikka tai koulu joustavat urheilun takia samalla lailla kuin Suomessa. Sveitsiläisessä työkulttuurissa hierarkia on jyrkkä ja sama näkyy myös sveitsiläisissä urheilijoissa. Valmentajaa kunnioitetaan selvästi enemmän kuin Suomessa. Toisaalta odotukset ulkomaalaisvahvistukselle ovat seurajohdon suunnalta usein huomattavat, eikä epäonnistumiselle ole sijaa.
Suomelle kaksi MM-kultaa valmentanut Petteri Nykky vaihtoi Sveitsin valmentajaksi. Hän pyysi Luukkosta mukaan valmennustiimiinsä. Kahden vuoden yhteinen matka päättyi välierätappioon Suomelle jatkoajalla.
MM-projektin päätyttyä Wileristä oli tehty selväksi, ettei toimiminen seura- ja maajoukkueessa käynyt enää päinsä.
– Päätin palata Suomeen ja tarttua Nokian KrP:n sekä poikien maajoukkueen peräsimeen. Päätöstä ei ole tarvinnut katua. Neljässä vuodessa KrP nousi putoajakandidaatista pudotuspelien vakiokasvoksi ja Suomen pojissa juhlimme kahta MM-kultaa.
Nokialla työ alkoi perusasioista.
– Aikanaan siirtyessäni KrP:hen harjoitus- ja toimintakulttuuri oli retuperällä. Kärsivällisellä työnteolla rakensimme uuden kulttuurin pala palalta ja urheilullinen menestys tuli mahdolliseksi.
Neljän Nokia-vuoden jälkeen tuli siirto Espooseen. Kun perhekuviotkin saatiin sovittua pääkaupunkiseudulle, oli järkevää ottaa vastaan uusi haaste.
– Oilersissa työn kuva on ollut samankaltainen kuin Nokialla. Joukkue on nuorentunut viime vuosina merkittävästi ja sukupolvenvaihdoksen yhteydessä tarkoituksena on ollut uudistaa koko toimintakulttuuri ja rakentaa kärsivällisesti pohjaa tulevalle menestykselle. Ensiaskeleet ovat olleet rohkaisevia, mutta matka on vasta alussa.
