– Se oli elämäni suurimpia shokkeja.
Näin kuvaa Juhani Pikkarainen tilannetta, kun Red Bull Salzburg akatemia tarjosi hänelle sopimusta. Takana oli viikon testileiri.
– Leirinviikon päätteeksi akatemia tarjosi minulle 3+2 vuoden sopimusta. Isäni Tommi oli mukana Itävallassa ja piti häneltäkin varmistaa, tarjottiinko minulle ihan oikeasti sopimusta. Sen hetkisen tunteen muistan ikuisesti. Rehellisesti en uskonut, että olisin saanut harjoitusleirin jälkeen sopimuksen. Lähdin sinne lähinnä viikoksi hakemaan kokemusta.
Kaiken taustalla oli Pikkaraisen eräs U18-vuotiaden hyvin sujunut maaottelu. Salzburgin kykyjenetsijät olivat paikalla. ”Jussi” pääsi Itävaltaan viikoksi harjoittelemaan Red Bullin akatemiaan.
Erityistä tässä kiehtovassa tarinassa on se, että Juhani ei ollut lapsena mikään junnutähti.
– En ollut nuorempana tähtipelaaja. Myöhemmin B-juniori-ikäisenä kohdalleni osui pituuskasvupyrähdys. Samalla tuli tehtyä iso harppaus jalkapallon puolella. Tuli otettua isompaa roolia joukkueessani. Sen myötä sain myös kutsun U18-maajoukkueeseen.
Tilanne Pikkaraisen kohdalla muuttui kerta heitolla.
– Suomessa B-juniori-ikäisenä vanhemmat joutuvat maksamaan, mutta tilanne muuttui päinvastaiseksi. Tosin ei yksikään junnu lähde sinne rahan takia, vaan kehittymään jalkapalloilijana.
Palataan toviksi vuosia taaksepäin Paraisille.
– Aloitin Paraisten Nappulaliigasta ja sieltä siirryin lyhyeksi ajaksi Piffenin junnuihin. Virallisesti PIF voisi olla minun kasvattajaseurani, mutta pisimpään pelasin juniorina TPS:ssä. En ole ikinä nähnyt isäni pelaavan, mutta hänen valmentajauransa ansiosta perässä on menty eri puolille Suomea, Pietarsaareen ja Vaasaan. Olen pelannut junnunakin Jarossa ja VPS:ssä. Turkuun muutettiin, kun olin D-juniori-ikäinen.
Vaikka Pikkarainen voitti sulkapallossa junnuna muutaman Suomen mestaruuden, oli lopullinen lajivalinta selviö.
– Niin kauan kuin muistan, olen potkinut palloa. Ja onhan isäni takia tullut jalkapallopiireissä aina pyörittyä. Kun perheen elämä on liittynyt jalkapalloon, niin lajivalintani on tullut sitä kautta. Itse olen kuitenkin saanut valita.
Yhä useampi suomalainen nuori on viime vuosina siirtynyt ulkomaiden akatemioihin. Ulkomaille nuorena siirtyneistä suomalaisista löytyy pelaajia, jotka ovat päässeet akatemian kautta eurooppalaisiin pääsarjoihin. On myös pelaajia, joiden visiitti on jäänyt lyhyeksi.
Ei ole yksiselitteistä vastausta, kannattaako lähteä. Jokainen nuori on yksilö ja vieras ympäristö on toiselle haasteellisempi kuin toiselle. On harhakuvitelma, että kyseessä olisi tie menestykseen, vaikka seura pelaisi Valioliigassa. Juhanikin puhuu vain omasta puolestaan.
– Kaikki riippuu siitä, mitä itse kukin elämältään haluaa. Jos haluat jalkapalloilijaksi, niin ehdottomasti kannattaa lähteä. Saatoin keskittyä täysillä jalkapalloon. Se ei ollut enää vain harrastus. Kilpailu kaikissa maissa on kovaa. Eihän sitä edes halua, että se olisi helppoa. Ei muuten kehity. Oletettavasti et ole porukan paras, joten jokaisessa harjoituksessa joutuu vetämään täysillä.
Samalla, kun pelitaidot kehittyvät, nuori myös itsenäistyy.
– Asuin akatemian asuntolassa, mutta sitten muutin omaan kämppään. Aluksi yritin pärjätä englanniksi, mutta pian kieli vaihtui saksaksi. Eli paikallinen murre tarttui.
Pikkarainen pelasi ensin akatemian juniorijoukkueessa. Aikuisiän kynnyksellä vastaan tulee suuret haasteet. Pääsy seuran reservijoukkueeseenkin on jo vaikeaa, puhumattakaan edustusjoukkueesta. Itävallan toiseksi korkein sarjataso, ykkösdivari, on Veikkausliigan tasoinen sarja. Siksi monet nuoret pelaajat menevät lainalle alemmille seuratasoille.
– Kun sopimukseni päättyi, Salzburg ilmoitti suoraan, että voin etsiä uuden seuran. Kyllähän se harmitti, mutta ymmärsin myös realiteetit. Yltäminen Salzburgin Mestareiden liigaa pelaavaan joukkueeseen olisi ollut mahdotonta. Tosin moni akatemian pelaajista sai hyviä sopimuksia eurooppalaisiin suurseuroihin. Se kertoo, kuinka kovassa ympäristössä sain kehittyä.
Pikkaraisella oli edessään paluu kotimaahan.
– Halusin palata Suomeen ja Veikkausliigaan. Parista vaihtoehdosta Kokkola vaikutti parhaimmalta. KPV:n viime kausi oli kuitenkin pettymys, sillä joukkue putosi Ykköseen. Palatessani Suomeen TPS ei ollut vielä vaihtoehtona, koska halusin pelata Veikkausliigaa. Kun TPS nousi, isä ehdotti siirtymistä Turkuun.
Kevään otteluissa pitkänhuiskea kaveri kiinnitti heti huomiota. Eikä pelkästään pituutensa ansiosta. TPS:n puolustuslinjan keskustassa Rasmus Holma on jo entuudestaan tuttu, mutta vierustoveri, Pikkarainen, on ollut uudempi tuttavuus. Nuoresta iästään huolimatta kaverin otteet ovat kuin aikamiehellä.
Pikkarainen joutuu taistelemaan pelipaikastaan TPS:n topparin paikalla. Tarjolla on samalle paikalle muitakin vaihtoehtoja. Pikkaraisen kohdalla ei liene etua siitä, että TPS:n päävalmentajalla on sama sukunimi – onhan Tommi Pikkarainen Juhani Pikkaraisen isä.
– Tämä on ensimmäinen kerta, kun oma isäni on joukkueeni valmentaja. Tommille tilanne on varmasti vaikeampi. Minulle se on etu, kun palaute tulee suoraan. Tietysti asetelmaan liittyy tietynlainen paine, kun joukkueessa on valmentajan poika. Minun pitää itse todistaa, että kuulun joukkueeseen.
(Sekä isä ja poika Pikkaraisen tie on kulkenut myöhemmin muualle. TPS on ainakin toistaiseksi molemmille taakse jäänyttä elämää.)
