Villa Mairea on Alvar Aallon suunnittelema Maire ja Harry Gullichsenin koti

SATAKUNTA / NOORMARKKU – Noormarkun kuuluisinta rakennusta Alvar Aallon suunnittelemaa Villa Maireaa ei ole juurikaan viitoitettu mitenkään. Syykin on ilmeinen, sillä Villa Mairean sisätiloissa on eräs Suomen arvokkaimmista yksityisistä taidekokoelmista.

Maire ja Harry Gullichsen eivät valinneet Aaltoa pelkästään hänen maineensa vuoksi, vaan pariskunta oli myös Alvar ja Aino Aallon hyviä ystäviä. Heitä kaikkia yhdisti modernismin abstrakti ilmaisu. Arkkitehtipari sai lähes vapaat kädet toteuttaa luksusasuintalo.

Suunnitelmien esteenä ei ollut rahoitus, sillä Maire Gullichsen kuului varakkaaseen Ahlström-teollisuussukuun. Villa Mairean paikaksi valittiin mäntyä kasvava kukkula läheltä yhtiön pääkonttoria. Mairen mies, Harry Gullichsen, toimi tehtaanjohtajana.

Villa Mairea herättää ihmetystä yhä nykyisinkin, mutta valmistuessaan vuonna 1939 se poikkesi täysin sen ajan tyylisuunnista. Villa Mairea ei ollut pelkästään innovatiivisen arkkitehdin taideteos, vaan myös lapsiperheen koti. Toinen kerros oli pyhitetty perheenjäsenten yksityiskäyttöön. Alimmainen kerros toimi tehtaanjohtajan edustustiloina ja lukuisten seurapiiritapahtuminen pitopaikkana.

Rakennuksen perusidea on yhdistää ulkotilat sisätiloihin, sillä Aallot halusivat tuoda luonnon osaksi sisustusta. Olohuone jatkui puutarhaan, kun seinän kokoiset liukuikkunat avattiin kokonaan. Talon sisällä olevat tukipylväät muistuttavat metsän puita. Ne ovat erinäköisiä keskenään, kuten metsän puutkin. Yhden pylvään sisällä valuu sadevesi pois tasakatolta. Nurmialueen ympärille rakennettiin uima-allas ja turvekattoinen saunarakennus.

Villa Mairea on täynnä arvokasta taidetta. Alakertaa hallitsee komea takka. Sen vieressä seisoo aito Edgar Degas’n veistos. Huoneen seinustalle on ripustettu espanjalaisen taiteilijan Juan Grisin taideteos. Mairen kerrotaan ostaneen arvoteoksen niillä rahoillaan, minkä hän sai perintönä eräästä maatilasta. Ostosta pidettiin silloin outona, koska 1950-luvulla moderni taide oli vasta tulollaan Suomeen.

Kirjastohuoneessa on aitoja Picassoja ja Henri de Toulouse-Lautrecin litografia. Talossa ei ollut erikseen juhla- ja arkiastioita. Harvalla on arkikäytössään Pablo Picasson tekemiä keramiikka-astioita.

Alvar Aalto suunnitteli taideteoksille erityisiä säilytyspaikkoja. Ylimääräiset maalaukset sijoitettiin niihin, vain osaa pidettiin kerallaan esillä. Maire Gullichsen keräsi ulkomaista ja kotimaista taidetta. Jälkimmäisen kokoelman hän lahjoitti Porin kaupungille, sillä ehdolla, että niille rakennetaan oma taidemuseo.

Alvar Aallon ja Maire Gullichsenin mukaan kaikki arkiesineetkin voivat olla kauniita. Talossa ei ollut erikseen juhla- ja arkiastioita. Niinpä on häkellyttävää ihailla Villa Mairea pöydillä ja kaapeissa olevia käyttöesineitä: harvalla meistä on arkikäytössään Pablo Picasson tekemiä keramiikka-astioita.

Villa Mairean irtaimisto, kuten huonekalut, ovat Gullichsenin perillisten omistuksessa. Mairea-säätiö omistaa kiinteistön ja taideteokset. Säätiö vastaa rakennuksen hoidosta, ylläpidosta ja opastuksesta. Varsinaisia aukioloaikoja ei ole, sillä Villa Maireaan tutustutaan vain ennakkotilauksesta.

Myös Mairen ja Harryn lapset ja lapsenlapset vierailevat täällä säännöllisesti. Vaikka Villa Mairea on nykyisin säätiön omistuksessa, on Gullichsenin perillisillä oikeus käyttää taloa.

VILLA MAIREA

Osoite: Pikkukoivunkuja 20, Noormarkku (Pori).

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Ahlström Voyage esittelee suvun historian mielenkiintoisella tavalla

LUE MYÖS: Kaharin tila on Noormarkun kotiseutuyhdistyksen hyvin hoitama museo

LUE MYÖS: Makkarakosken sahan viimeinen työntekijä sammutti valot

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.