Vinkit Bratislavan reissulle

Bratislavan paras puoli on sen koko. Kaikki on kävelymatkan päässä. Pidennetty viikonloppu riittää jo hyvin antamaan yleiskuvan Karpaattien kainalossa sijaitsevasta Slovakian pääkaupungista.

Bratislavasta puuttuu yltiöpäinen mahtipontisuus, sillä kaikki on pikkusievää. Kaupunki on nopeasti hahmotettavissa ja aikaa riittää myös kahviloissa ja oluttuvissakin istuskeluun.

Vielä 1990-luvun alussa Bratislavaa markkinointiin kohteena, jonne on kätevä tehdä päiväretki naapurikaupungista Wienistä. Nyt on toisin, on parempi asua Bratislavassa ja tehdä sieltä retki Wieniin. Junat ja bussit kulkevat kaksoiskaupunkien välillä kerran tunnissa.

Heti Bratislavaan saavuttaessa aistii nautinnollisen kaupungin ilmapiirin. Mielikuva harmaasta Itä-Euroopan kaupungista osoittautuu heti vääräksi. Kaupungin yleisilme on nuorekas, mikä johtuu runsaasta opiskelijamäärästä. Nuoret pukeutuvat tyylikkäästi ja seurustelevat sivistyneesti kuppiloissa.

Bratislavan hintataso on noussut viime vuosien aikana. Syöminen ja juominen on silti meille suomalaisille vielä edullista. Kaupoissa hinnat eivät kuitenkaan ole enää shokkihalpoja. Merkkituotteet maksavat sen minkä muuallakin, mutta silti Bratislavassa voi tehdä yhä onnistuneita löytöjä. Todettakoon, että muualla Slovakiassa hinnat ovat vielä huomattavasti edullisemmat kuin pääkaupungissa. Maaseudulla voi vielä elää kuin ruhtinas, mutta sielläkin vain toistaiseksi.

Miten sinne pääsee

Lentämällä

M.R. Štefánik

Štefánikin kenttä on Slovakian suurin kansainvälinen lentokenttä. Se sijaitsee yhdeksän kilometriä Bratislavasta koilliseen. Bussi numero 61 kulkee lentokentän ja päärautatieaseman (Hlavná stanica) välillä. Bussi liikennöi klo 5-23 (10-20 minuutin välein). Matka kestää noin 25 minuuttia. Taksilla kentälle pääsee vartissa.

www.letiskobratislava.sk

Schwechat / Wien

Schwechatin lentokenttä sijaitsee Wienin ja Bratislavan välissä. Bratislavaan on kentältä matkaa 45 kilometriä. Kentältä on hyvät bussiyhteydet (Eurolines) Bratislavan linja-autoasemalle (Mlynské Nivy).

Bussit lähtevät terminaalin edestä tunnin Matka kestää runsaan tunnin. Takaisin lentokentälle Bratislavan linja-autoasemalta pääsee tasatunnein.

www.viennaairport.at

Junalla Bratislavaan tai päiväksi Wieniin

Bratislavaan on hyvät junayhteydet Tshekistä (Praha), Puolasta (Varsova, Krakova) ja Unkarista (Budapest). Vilkkainta raideliikenne on Wienin ja Bratislavan välillä; junat kulkevat tunnin välein.

Wienin asema on yleensä Südbahnhof, mutta jotkut vuorot käyttävät Westbahnhofia.

Bratislavassa päätepiste on joko päärautatieasema (Hlavná stanica) tai Petržalkan asema. Päärautatieasemalta voi jatkaa keskustaan kävellen tai raitiovaunulla nro 1. Wienin ja Bratislavan välinen junamatka kestää runsaan tunnin. Passi tai henkilökortti mukaan Wien -päivää varten.

www.zsr.sk

Bussilla Bratislavaan tai päiväksi Wieniin

Bratislavan linja-autoasema (Mlynské Nivy) sijaitsee kävelymatkan päässä keskustasta, sen itäpuolella. Eurolines-bussit kulkevat tunnin välein Wienin ja Bratislavan väliä (Schwechatin lentokentän kautta).

Toinen vaihtoehto on matkustaa Blaguss-nimisen bussifirman autoilla, jotka lähtevät Nový Most -sillan alta. Bussi kulkee myös Wienin lentokentän kautta.

www.dpb.sk

Laivalla

Huhtikuun puolivälistä lokakuun loppuun Bratislavaan voi saapua Wienistä myös Tonavaa pitkin kantosiipialuksella. Matka kestää 1,5 tuntia. Aikataulut vaihtelevat kuukaudesta riippuen. Myös Bratislavasta voi tehdä päiväretken Wieniin toukokuun ja syyskuun välisenä aikana. Myös Bratislavan ja Budapestin välillä on kesäkuukausien aikana laivavuoroja.

www.lod.sk

www.ddsg-blue-danube.at

Omalla autolla

Bratislavaan on hyvät tieyhteydet Wienistä, Budapestistä ja Prahasta. Puolasta tultaessa ajetaan moottoritietä (E75) Zilinan suunnasta. Bratislavassa on liikenneruuhkia suurkaupunkien tapaan. Uusi ohikulkutie ja Tonavan yli johtava silta helpottavat keskustan ruuhkia.

Vanhakaupunki on varattu vain jalankulkijoille. Turvallisuussyistä kannattaa käyttää vartioituja parkkipaikkoja ja -halleja.

Majoitus

Siirtyminen kommunistihallinnosta nopeasti markkinatalouteen näkyy Bratislavan majapaikkatarjonnassa. Vaihtoehtojen määrä on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tarjolla on yhä majapaikkoja, jotka eivät vastaa länsimaisen matkailijan mielikuvaa kunnollisesta yöpymispaikasta; vastaavasti korkeatasoisia hotelleja löytyy useampiakin.

Bratislavan hintojen nousu näkyy erityisesti hotellien hinnoissa. Halpaa ja hyvää yöpymispaikkaa ei kaupungista löydy. Jo kolmen tähden hotellien hinnat vaihtelevat 100 euron molemmin puolin. Hienoimmissa hotelleissa yö maksaa jo huomattavasti enemmän, mutta taso on myös korkea. Hinnat ovat kalleimmillaan suoraa paikan päällä kysyttäessä. Viikonloppuna hinnat ovat usein alemmat kuin arkena.

Keskustassa on vähän hotelleja ja ovat usein täynnä. Majapaikka kannattaa siis varata hyvissä ajoin ennen matkaa.

Slovakia on reppumatkailijoiden suosikkimaa. Bratislavassakin voi yöpyä edullisesti, jos on valmis tinkimään majapaikan tasosta ja sijainnista. Kaupungista löytyy vaatimattomia hotelleja, joissa yöpyminen on edullista. Niiden taso vaihtelee, mutta joukossa on aivan siistejäkin.

Bratislavan nähtävyydet ovat suppealla alueella vanhassakaupungissa, joten ihanteellisin majapaikka löytyy myös täältä. Hinnat ovat tietysti korkeammat ja edullisimpien taso on vaatimaton. Yöpaikan voi varata myös laitakaupungilta, jossa ympäristö ei aina ole kovin viehättävä. Matka keskustaan sujuu kävellen tai julkisilla kulkuvälineillä. Taksikyytikin on edullinen.

Omatoimimatkailijalla on kaksi hyvää vaihtoehtoa. Ilman majapaikkaa saapuvan kannattaa poiketa heti kaupungin turistitoimistoon (huomioi aukioloajat). Heillä on kattava valikoima majoitusvaihtoehtoja hotelleista yksityismajoitukseen.

Toinen vaihtoehto on varata majapaikka lukuisista majapaikkaa tarjoavista internet-osoitteista.

Hotel Danube

Suomalaisille matkailijoille tutuksi tullut Danube sijaitsee hyvällä paikalla vanhankaupungin kupeessa Tonavan rannalla. Hotellin aamupala on mahtava ja muutenkin kaikki on hotellissa kohdallaan. Matkatoimiston ryhmämatkalla hinta on huomattavasti edullisempi, kuin satunnaiselle varaajalle. Hinnat alkaen 120 euroa.

Osoite: Rybné námestie 1.

www.hoteldanube.com

Marrol’s

Kun laatu ratkaisee on Marrol’s hyvä vaihtoehto. Jo sisäänkäynti vastaanottotiloineen kertoo, että kyseessä ei ole budjettimatkailijan hotelli. Aulan takassa roihuaa tuli, sisutus on tyylikästä ja palvelu arvokasta. Tässä hotellissa viihtyy vaativampikin asiakas.

Osoite: Tobrucká ul. 4.

www.hotelmarrols.sk

Hotel Ibis

Edellisiä edullisempi Ibis sijaitsee Bratislavan historiallisessa keskustassa lähellä nähtävyyksiä. Hotellista löytyvät kaikki mukavuudet ilmastoinnista satelliittitelevisioon. Ibiksessä on myös tasokas La Table Restaurant – ravintola, joka tarjoaa sekä paikallisen että kansainvälisen keittiön herkkuja ja Le Bar – baari pikkuruokineen on auki 24 h / vrk. Hotelli on mukava ja huoneet kodikkaita. Hinnat alle 100 euron.

Osoite: Zámocká 38.

Lue lisää

Old City Hotel

Aivan vanhankaupungin sydämessä sijaitseva Old City Hotel majoittaa. Huoneetkin ovat yllättävän tilavia vanhaksi rakennukseksi. Jopa lapsiperheitäkin mahtuu asumaan niissä. Osassa huoneista vessa ja suihkut ovat käytävällä, osassa on omat. Hotellissa on oma kodikas tunnelmansa ja ystävällinen palvelu.

Osoite: Michalská 2.

Lue lisää

Hotel Kyjev

Kyjev tarjoaa kunnon ”neukkumeininkiä”. Pilvenpiirtäjämäinen Kyjev ei ole muuttanut olemustaan, vaan sisältä löytyy aitoa sosialisminaikaista patinaa. Hotellin sijainti on hyvä.

Osoite: Rajska 2.

Lue lisää

Suosituimmat kohteet

Bratislavan linna (Bratislavský hrad)

Kaupungin symboli on ehdottomasti kukkulan laelle rakennuttu Bratislavan linna. Samalla paikalla on ollut vartiopaikka jo kivikaudelta alkaen. Myöhemmin keltit ja roomalaiset valitsivat joen törmältä nousevan korkean kukkulan tähystyspaikakseen.

Unkarin vallan aikana linna uudistettiin moneen kertaan. Sen ulkonäkö vaihtui muodin myötä goottilaisesta renessanssiin ja myöhemmin 1600-luvulla barokkiin. Nykyinen ulkoasu on 1800-luvun alusta.

Linnan loistoaika oli Maria Teresian hallituskaudella, sillä hän viihtyi Bratislavassa paremmin kuin Wienissä. 1800-luvun alussa Napoleonin sotien aikana linna paloi. Perusteelliset kunnostustyöt aloitettiin vasta 1950-luvulla.

Ulkonäöltään suorakulmainen ja neljällä kulmatornilla varustettu linna on ikuistettu moniin Bratislavaa esittäviin postikortteihin. Linnan alueella kannattaa ehdottomasti käydä, sillä sieltä avautuvat kaupungin parhaat näkymät. Jokirannasta nousee jyrkät portaat ylös linnan pihalle. Myös johdinautolla pääsee perille.

Linnan sisätiloissa on Slovakian kansallismuseon alainen historian museo. Linnan alueelta löytyy myös Kansanmusiikin museo, jossa esitellään muun muassa erilaisia soittimia.

Kukkulan laella linnaa vastapäätä on Slovakian nykyaikainen parlamenttitalo.

www.snm.sk

Pyhän Martinin kirkko

Bratislavassa on useita kirkkoja, joihin kannattaa poiketa. Monet ovat auki vain messun aikana, mutta usein ulommainen ovi on auki ja sisätiloja voi ihailla metalliristikon takaa.

Pyhän Martin kirkko on kaupungin lukuisista kirkoista tärkein. Sen 85 metrin korkeuteen ulottuva ja kullatulla kuninkaan kruunulla koristeltu torni nousee Vanhankaupungin yläpuolelle. Kirkko rakennettiin 1400-luvulla romaanisen kirkon paikalle ja se oli aikoinaan osa kaupunginmuuria.

Kolmilaivaisen kirkon yhteyteen on myöhemmin rakennettu kolme kappelia: Pyhälle Annalle, Pyhälle Johannekselle ja tšekkiläisen kuninkaan Václav IV:n vaimolle Pyhälle Sofialle.

Unkarin vallan aikana yksitoista Unkarin kuningasta ja kahdeksan kuningatarta kruunattiin Pyhän Martinin kirkossa. Toimenpiteen symbolina tornin huipulla on metrin korkuinen kruunu. Sisätilojen kaunistus on lyijystä tehty 1700-luvun Pyhän Martinin patsas. Pyhimys istuu ratsunsa selässä ja ojentaa miekallaan kahtia leikkaamaansa takin maassa olevalle kerjäläiselle.

Kirkon ympäristö (Kapitulská-katu) on melko hyvin säilynyt. Valitettavasti lähellä kulkevan kommunistivallan aikana rakennetun moottoritien liikenne tärisyttää kirkkoa ja sen ympärillä olevia rakennuksia.

Sininen kirkko

Moni käy vilkaisemassa Bratislavan erikoisinta kirkkoa, Sinistä kirkkoa, joka sijaitsee pienen kävelymatkan päässä vanhastakaupungista. Kirkko on oikealta nimeltään Elisabethin kirkko, mutta värinsä takia sitä kutsutaan Siniseksi kirkoksi.

Kirkko on jugendia. Sen väriyhdistelmät ja hauskat yksityiskohdat jäävät mieleen. Kirkko on hyvin suosittu paikallisten keskuudessa. Moni poikkeaa sinne työmatkallaan. Messujen aikana kirkkosali on aina täynnä väkeä.

Osoite: Betručuva 2.

Arkkipiispan palatsi (Primaciálný palác)

Raatihuoneen takana Vanhankaupungin sydämessä sijaitsevaa Arkkipiispan palatsia pidetään Bratislavan kauneimpana rakennuksena. Etenkin iltavalaistuksessa se on upea. 1700-luvun uusklassistisen rakennuksen punertavan julkisivun kolmiossa on kaunis mosaiikki. Katolla on allegoristen veistosten lisäksi pikantti yksityiskohta: iso musta valurautainen piispanhattu, joka viittaa rakennuksen alkuperäiseen omistajaan, unkarilaiseen Esztergomin piispaan.

Rakennuksen kaunis peilisali muistetaan paikkana, jossa Napoleonin ja Itävallan keisari Frans I:n  allekirjoittivat Bressburgin sopimuksen Austerlitzin taistelun jälkeen vuonna 1805. Sisätilojen upeissa edustushuoneissa on arvokkaita Englannissa 1600 –luvulla valmistettuja gobeliineja sekä tyylihuonekaluja. Rakennus on suosittu konserttipaikka.

Osoite: Primacálne námesti 1.

www.gmb.sk

Vanha raatihuone (Stará radnica)

Hlavné námesti on Vanhankaupungin pääaukio, jossa on kaupungin arvokkaimpia eri aikakauden ja tyylisuunnan rakennuksia. Keskellä aukiota on kaupunkilaisten treffipaikka, Maksimilianin suihkulähde. Aukiota ympäröivät rikkaiden porvareiden barokkitalot, joissa toimivat muun muassa Ranskan ja Japanin suurlähetystöt. Yhdessä kulmassa sijaitsee kuuluisa Cáfe Mayer.

Aukion laidalla sijaitsevan raatihuoneen vanhimmat osat ovat 1400-luvulta. Rakennuksen ulkonäkö on muuttunut useasti vuosisatojen aikana. Nykyinen 1700-luvun torni on barokkia, siipirakennus arkadipihoineen uusrenessanssia ja Piispan aukion puoleiset osat uusgoottilaista tyylisuuntaa.

Tornin alaosassa on huonokuntoinen laatta, joka muistuttaa vuoden 1850 suurtulvasta. Ylempänä olevaan seinään upotettu tykinkuula viittaa Napoleonin aikaisiin sotiin. Sisätiloissa on mielenkiintoinen Kaupunginmuseo (Mestské múzeum).

Osoite: Hlavné námesti, Stará radnica.

www.muzeum.sk

Mikaelin portti (Michalská brána)

Mikaelin portille johtava Michalská-katu on kaupungin vanhimpia. Sen varrella on arvokkaita palatseja, jotka rakennettiin Bratislavan ollessa pääkaupunki. Mikaelin portti on neljästä kaupunginportista ainoa, joka on säilynyt. Se oli alun perin osa kaupungin muuria, joka on suurimmaksi osaksi purettu. Portti on aikojen saatossa muuttanut useaan kertaan ulkonäköään.

Portin vanhimmat alaosat ovat 1300-luvulta ja keskiosa 1500-luvulta. Nykyinen barokkitorni valmistui 1760. Sen huipulla tasapainoilee kaupungin suojelija Pyhä Mikael. Portin alla on kaupungin nollapiste, johon on merkitty etäisyyksiä Euroopan eri kaupunkeihin. Helsinkiin on 1430 kilometriä. Portin ulkopuolella on vanha silta, joka johtaa entisen vallihaudan yli. Portin sisätiloissa on Asemuseo.

Osoite: Michalská 24.

www.muzeum.sk

Slovakian kansallisgalleria

Tonavan rannalla sijaitsevan Slovakian kansallisgallerian kokoelmat eivät vedä vertoja Euroopan suurimmille taidemuseoille, mutta taiteen ystäville käynti siellä kannattaa. Itse rakennus on vanha armeijan renessanssityylinen varastorakennus, mutta sen sosialismin aikana lisätty osa on ulkonäöltään karmea. Sisäpuolella se ei haittaa. Kokoelma muodostuu vanhasta eurooppalaisesta ja slovakialaisesta taiteesta aina 1200-luvulta nykypäivään.

Osoite: Rázusovo nábr. 2, Vódne kasárne.

Lue lisää

Kellomuseo (Múzeum hodín)

Entisen juutalaiskorttelin alueella linnan alapuolella on kaupungin kaunein rokokoorakennus Hyvän paimenen talo. Nimi tulee julkisivun patsaan mukaan. 1700-luvun rakennus on entisöinnin jälkeen hyvässä kunnossa. Sisätiloissa on eräs Bratislavan viehättävimmistä museoista, kellomuseo. Se ei ole suuren suuri, joten tunnelma on viehättävä. Esillä on sieviä ja koristeellisia kelloja eri aikakausilta. Vastapäätä on Koristetaiteen museo.

Osoite: Židovská 1.

www.muzeum.sk

Slavin

Puna-armeijan sotilaiden hautausmaa Slavin sijaitsee korkean kukkulan rinteellä. Muistopaikkaan on haudattu 6 845 venäläistä sotilasta, jotka saivat surmansa toisen maailmansodan loppuvaiheessa Slovakian aluetta vapauttaessaan. Keskellä aukiota on pylväin koristelu muistohuone ja 40 metriä korkea jalusta, jonka päällä seisoo venäläinen sotilas. Patsas näkyy kaupunkiin asti.

Slavinilla kannattaa vierailla jo upeiden näköalojen takia. Alkumatkan voi kulkea bussilla numero 208, mutta loppumatka (n. 1 km) pitää kävellä ylös.

Devin

Slovakian alueella on yli sata linnaa. Osa on huonossa kunnossa, mutta osa on restauroitu perusteellisesti. Muun Euroopan tavoin Slovakian alueen linnat ovat olleet puolustuksen ohella tärkeitä hallinnollisia keskuksia. Vanhimmat linnat rakennettiin jo kelttiläisten ajalla ennen kuin roomalaiset saapuivat alueelle.

Kun slaavilaiset kansainvaellusten yhteydessä saapuivat Karpaattien kainaloon, syntyi mahtava Suur-Määrin valtakunta, jonka keskus oli Nitrassa, lähellä Bratislavaa. Devinin linna oli eräs valtakunnan vahvimpia linnoituksia.

Suur-Määrin valtakunnan tuhouduttua Devinistä tuli tärkeä unkarilaisten rajalinnoitus. Se ehti olla usean eri aatelissuvun omistuksessa, kunnes Napoleon räjäytti sen vuonna 1809.

1800-luvun kansallisheräämisen aikana Devinin linnanraunioista tuli tärkeä historiallinen muistomerkki. Kommunistivallan aikana linnan alue oli läheisen Itävallan rajan takia kiellettyä aluetta.

Devin sijaitsee 9 km päässä Bratislavasta Tonavan ja Moravan yhtymäkohdassa korkean mäen päällä. Se on yhä raunioina, mutta silti se on suosittu tutustumiskohde. Ilman opastusta tai taustatietoja käynti linnassa jää torsoksi. Autoton matkailija pääsee perille Bratislavasta lähtevillä jokilaivoilla.

www.muzeum.sk 

Julkinen liikenne

Useimmat Bratislavan nähtävyydet ovat kaupungin keskustassa melko pienellä alueella. Julkisten liikennevälineitten käyttö jää vähäiseksi, sillä kävellen pääsee vaivattomasti kohteesta toiseen. Jos haluaa tutustua Bratislavan pohjoispuolen kukkula-alueen nähtävyyksiin, esimerkiksi Slavinin muistohautausmaahan, kannattaa käyttää bussia. Ratikkamatka Bratislavan sosialismin aikana rakennettuun lähiöön on myös elämys. Samalla näkee, miten tavallinen kansa asuu.

Kaupungin julkinen liikenne hoituu edullisesti ja moitteettomasti, vaikka käytössä oleva kalusto näyttää osittain vanhanaikaiselta. Yhteyksiä hoidetaan busseilla, raitiovaunuilla ja johdinautoilla (trollit). Ruuhka-aikana kulkuvälineet ovat täynnä. Linjaverkosto on laaja ja vuoroja ajetaan tiheään klo 5 ja 23 välillä. Linjat on numeroitu seuraavasti: raitiovaunut 1-14, bussit 20-198, johdinautot 201-222. Rautatieasemalta lähteviä yölinjoja on yhteensä 18 (numerot 501-518).

Matkalippusysteemi on ulkomaalaiselle hieman hämmentävä, sillä lippuja on erilaisia. Sama lippu kelpaa kaikkiin kulkuvälineisiin. Turistin yleisesti käyttämä kertalippu määräytyy matka-ajan mukaan (10, 30 ja 60 minuutin lippu). Lisäksi käytössä on ns. vyöhykelippu (1-2 vyöhykettä). Lippu leimataan kulkuvälineen sisällä olevassa laitteessa. Kulkuvälinettä vaihdettaessa ei sitä tarvitse leimata uudestaan. Jokaisella pysäkillä on tietoa reitistä, pysäkeistä ja matkankestosta sekä vyöhykkeistä.

Lippu ostetaan ennen matkaa liikennelaitoksen (Dopravný podnik Bratislava, DPB) toimipaikoista, useimmista kioskeista ja oranssin värisistä lippuautomaateista. Keskustan liikennelaitoksen toimipaikkoja on muun muassa Nový most -sillan alla, presidentinlinnan edessä olevassa alikulkutunnelissa, rautatie- ja linja-autoasemalla.

www.dpb.sk

www.imhd.sk

Jokiristeily

Jokiristeilylaivat lähtevät Nový most -sillan kupeesta. Paikallinen yksityinen espanjalaisomistuksessa oleva laivayhtiö on nimeltään LOD. Yhtiö järjestää nykyaikaisilla jokilaivoillaan Tonavan risteilyjä lähikohteisiin (Devin, Hainburg) ja -kaupunkeihin.

Bratislava-Devin linna

Menomatka kestää 90 minuuttia ja paluumatka 30 minuuttia.

www.lod.sk

Taksi

Bratislavassa taksiyrittämisessä vallitsee vapaa kilpailu. Isompia taksiyhtiöitä on toistakymmentä. Lisäksi on toista sataa itsenäistä taksiautoilijaa. Saman taksiyhtiön autot on varustettu firman logolla. Muilla on pelkästään taksin keltainen kattovalo.

Taksilla ajo on edullista, vaikka eri yhtiöiden taksat vaihtelevat. Puhelimitse tilattu taksi on hieman halvempi kuin lennosta otettuna. Puhelintilaus onnistuu englannin- ja saksan kielellä. Tiedustele hintaa etukäteen, vaikka kaikissa autoissa on mittarit. Varmista, että kuljettaja laittaa mittarin päälle matkaan lähdettäessä.

Pimeitä takseja on runsaasti, etenkin suosittujen nähtävyyksien lähellä. Näitä ei tule käyttää.

Sightseeing-kierroksia minibussilla

Bratislava ja sen ympäristö tulevat tutuksi opastetulla minibussikierroksella. Vanhaankaupunkiin tutustutaan kävellen. Lähdöt oopperatalon edestä.

Opastetut kävelykierrokset

Kaupungin turistitoimiston opastettuja kävelykierroksia järjestetään päivittäin. Kierrokset lähtevät klo 14 Bratislavan turisti-infolta (Arkkipiispan aukio, Primacálne námesti, Klobučnícka ul. 2).

Kest: 1 tunti.

Ostokset

Kommunistiaika on taakse jäänyttä elämää. Pikkukauppoja ja isoja ostoskeskuksia on yhtä paljon, siinä kuin missä tahansa muussa Euroopan kaupungissa. Bratislavan hintataso on korkeampi kuin muualla Slovakissa, mutta suomalaisittain hinnat ovat edullisia. Merkkituotteista saa maksaa saman verran, kuin muuallakin.

Kauppojen aukioloajat eivät aiheuta ongelmia, sillä muutamat suuret tavaratalot ovat auki kaikkina viikonpäivinä. Tescon Hypermarket on auki jopa joka päivä 24 tuntia! Pienemmät liikkeet saattavat sulkea ovensa lounastauon ajaksi.

Tuliaisiksi voi ostaa suomalaisille hieman tuntemattomia slovakialaisia viinejä, sillä Bratislavan lähellä sijaitsee maan tärkein viinialue. Myös keramiikka- ja kristalliesineiden sekä käsitöiden valmistuksella on pitkät perinteet.

Palvelu on ystävällistä, mutta välillä saattaa törmätä myyjään, jonka palvelualttius on muisto kommunismin ajoista. Englannin  kieltä osataan vuosi vuodelta paremmin. Tähän mennessä on tullut toimeen saksan kielellä ja tietysti venäjän kielellä. Bratislavassa maksetaan euroilla. Pienemmät liikkeet saattavat ottaa vastaan myös euroja. Luottokortit kelpaavat usein, mutta ne eivät ole niin yleisiä kuin Suomessa.

Vanhastakaupungista löytyy pieniä ja tyylikkäitä butiikkeja, jotka myyvät muotia, matkamuistoesineitä, kristallia, posliinia ja paikallisia viinejä. Arkkipiispan aukion lähellä sijaitsevassa viinien erikoiskaupassa Vinotéka Sv. Urbana (Klobučnicka 4)) saa asiantuntevaa palvelua englannin kielellä.

Vanhankaupungin ulkopuolella Obchodná-kadulla ja SNP-aukion ympäristössä on edullisempia vaatekauppoja. Jälkimäisille ostoskaduille suunnistavat paikalliset asukkaat. Obchodnán poikkikujalta löytyy pieni Bratislavan tori.

Ydinkeskustassa on myös vanha kauppahalli, Stará tržnica osoitteessa Námesti SNP 25. Siellä myydään vihanneksia, hedelmiä ja pikaruokaa. Bratislavan kauppahalli ei vedä vertoja esimerkiksi Budapestin hallille, mutta toisen kerroksen olutkuppilasta on mukava seurata hallin tapahtumia.

Tesco

Tesco-kauppaketju on levinnyt myös Slovakiaan. Bratislavasta löytyy sekä Tescon tavaratalo että laajempi hypermarket. Jos aikaa on rajallisesti, voi poiketa pienen kävelymatkan päässä vanhastakaupungista sijaitsevaan Tescon tavarataloon. Sen valikoimat ovat laajat. Kaupungin ulkopuolella oleva Tescon hypermarket on auki joka päivä 24 tuntia.

Tescon tavaratalo

Osoite: Kammené nám. 1.

Hypermarket Tesco

Osoite: Panóska cesta 90.

Avoinna: Joka päivä 24 tuntia.

Ostoskeskukset

Bratislavan uudet ostoskeskukset sijaitsevat aivan keskustan tuntumassa. Niihin pääsee vaivattomasti julkisilla kulkuvälineillä tai kävellen. Ostoskeskukset eivät ole täynnä pelkästään kauppoja, vaan ne ovat samalla koko perheen viihdekeskuksia elokuvateattereineen. Löytyypä Auparkin ostoskeskuksesta jopa vesipuisto ja seinäkiipeilypaikka.

Aupark

Aupark sijaitsee keskustasta katsottuna Tonavan toisella puolella. Sinne pääsee vaivattomasti vanhastakaupungista Nový most -siltaa pitkin kävellen.

Osoite: Aupark-puisto, Tonavan länsipuolella heti Nový most -sillan jälkeen.

Lue lisää

Polus City Center

Nykyaikainen ostoskeskus ravintoloineen ja elokuvateattereineen sijaitsee hieman ydinkeskustan ulkopuolella.

Osoite: Vajnorská 100.

www.poluscitycenter.sk

Ruoka ja juoma

Bratislavan matkan nautinnollisimpia elämyksiä on varmasti ruokailu. Jokaisella on Bratislavassa varaa nauttia ruuasta pidemmän kaavan mukaan. Myös huippuravintoloita huippuhinnoin löytyy, mutta muuten Bratislavassa ei voi syödä itseään konkurssiin.

Tšekkien ja slovakkien yhteinen menneisyys näkyy erityisesti makutottumuksissa. Aito slovakialainen keittiö on samanlainen, kuin mihin on totuttu Prahassa. Ruoka on konstailematonta ja maukasta, ja sitä on aina riittävästi. Bratislavassa voi siis syödä vatsansa täyteen.

Slovakialainen gourmet-annos on halušky: silavaa vuohenjuuston, smetanan ja mykyjen kera.

Usein annos muodostuu possun lihasta. Myös kana on suosittua. Ruoka-annokseen kuuluvat hapankaali, peruna ja erilaiset knöödelivaihtoehdot eli mykyt. Jälkimmäiset ovat vehnäjauhosta pyöräytettyjä palleroita ja lähes mauttomia annoksen kylkiäisiä. Mausteisen ruskean kastikkeen kera niistä saadaan maukkaampia. Ranskanperunat tai riisi on yleinen lisukevaihtoehto.

Jälkiruoaksi kelpaa omenaleivos (strudel) tai täytetyt ohukaiset (palacinky).

Alkuun juodaan aperitiiviksi slovakialaista demänovkaa (vastaa tšekkiläisten becherovkaa). Vaihtoehtoisesti voi napata yhdet slivovitsit eli luumuviinaa. Ruoka huuhdellaan alas tšekkiläiseen tapaan vaahtoavalla oluella. Slovakiassa on omat suositut olutmerkkinsä kuten Zlatý Bažant, Kelt tai Šariš. Myös tšekkiläisen oluen ystäville tarjonta on laaja. Bratislavan ympäristössä Karpaattien rinteillä ja Tonavan alangolla tuotetaan myös paikallisia puna- ja valkoviinejä.

Perinteistä slovakialaista ruokaa tarjoavat oluttuvat eli pivnicet, mutta Bratislavassakin puhaltavat muutoksen tuulet. Kevyemmän eurooppalaisen menun suosio kasvaa ja etnisiä itämaisia ravintoloita on ilmaantunut lukuisia. Italialainen ruoka on nykyisin erityisesti nuorten suosiossa.

Bratislavan vanhassakaupungissa on useita ravintoloita. Varsinaiset kansankuppilat ovat saaneet väistyä. Toki niitäkin löytyy, pitää vain astua muutama askel sivukujille. Suurin osa ravintoloista on tarkoitettu mutkattomaan seurusteluun, mutta osa haluaa edustaa hieman ”fiinimpää” vaihtoehtoa. Hinnat vaihtelevat ravintolan sijainnin ja sisustuksen mukaan, mutta aina vatsansa saa täyteen halvemmalla, kuin Helsingissä.

Slovakiassa vasta opetellaan turismia, ja siksi henkilökunnan englannin kielen taito on vielä puutteellinen. Yleensä ruokalistat ovat jo englanniksi tai saksaksi, mutta eivät aina.

Kesäkaudella ravintolat asettavat pöydät ulos. Bratislavan ilta onkin usein niin lämmin, että ulkona voi istuskella myöhään syksyyn. Lähinnä nuorempi väki täyttää ulkopöydät jo alkuillasta. Isommalla porukalla saattaa olla vaikeuksia löytää vapaata pöytää loppuillasta.

Slovenská Reštauraciá

Hviezdoslavovon varrella sijaitseva perinteinen slovakialainen ravintola on matkailijoiden suosiossa. Hintataso on sen verran korkea, että paikalliset eivät siellä käy. Ruokaa on kehuttu ja sitä voi nauttia slovakialaiseen tyyliin sisustetussa ympäristössä.

Osoite: Hviezdoslavovo nám. 20.

Staroslovenská Krčma

Vanhankaupungin Michalská-kadulta astellaan ensin sisäpihalle ja sen jälkeen laskeudutaan kellariravintolaan. Keskiaikaiseen tyyliin sisustettu tunnelmallinen ruokapaikka on hyvin suosittu.

Osoite: Michalská ul. 14-16.

Prašná Bašta

Lähellä Fransiskaanikirkkoa sijaitsevassa ravintolassa käy edullisten hintojen takia myös paikallisia. Istumapaikkoja on vähän, joten ravintola on usein iltaisin täynnä. Kesällä on auki viehättävä sisäpiha.

Osoite: Zámočnícka 11.

Krušovicka Izba

Ravintolan sisutus ei hurmaa, mutta nälkä lähtee varmasti, ja edullisesti. Slovakialainen maukas ruoka huuhdellaan alas tsekkiläisellä oluella.

Osoite: Biela 5, vanhakaupunki.

Muita

Paparazzi

Kun possu ja kana alkavat kyllästyttää, voi vaihteeksi nauttia Paparazzin italialaistyylistä ruokaa. Paparazzista on tullut suosittu trendipaikka.

Osoite: Laurinská 1.

Ludvig

Ludvigissa ateria nautitaan valkoisin pöytäliinoin katetulta pöydältä goottilaisten kaariholvien alla. Tunnelma on hienostunut ja hinnat Suomen tasoa.

Osoite: Venturská 7.

Älä unohda kahviloita

Kahvilakulttuuri on ollut vuosisatojen ajan erottamaton osa bratislavalaistenkin elämää. Kahvi on muisto turkkilaissodista: turkkilaiset toivat sen aikoinaan Wieniin ja sieltä sen käyttö levisi muualle Eurooppaan. Nykyinen kahvikulttuuri kahviloineen syntyi vasta keisarivallan aikana.

Naapurikaupungissa Wienissä kahvista ja sacher-tortusta tuli käsite, mutta tätä herkkua saa Bratislavankin kahviloissa. Lisäksi paljon halvemmalla. Sanotaan, että Itä-Euroopan kahvilakulttuurin tappoivat sosialismi ja televisio. Nyt vanhat kahvilat elävät uutta nousukauttaan. Bratislavan vanhankaupungin kahvilat on entisöity, mutta plyysisohvat ja tyylihuonekalut on säilytetty. Leivosvalikoimat ovat muhkeat. Ei ole syntiä maistaa useampaa laatua samalla kahvilakäynnillä.

Café Mayer

Café Mayer on kaupungin kuuluisimpia kahviloita. Pääaukion länsireunalla on toinen tyylikäs kahvila, Maksimilian.

Osoite: Hlavné nám. 4.

Pubit

Sopivan pubin löytäminen ei ole ongelma. Pelkästään vanhassakaupungissa niitä on kymmeniä. Lämpiminä kesäiltoina pubien ulkoterassit ovat täynnä. Suosituimmat paikat löytyvät Hviezdoslavovon ja Michalskán varrelta.

Vanhankaupungin ulkopuolella Obchodná-kadulla on kauppojen lisäksi kapakoita kymmenen metrin välein. Koko kaupungin kuuluisin on Slovak Pub (Obchodná 62), joka on myös Bratislavan suurin (kolmessa kerroksessa) oluttupa.

Jokilaivadisco Sirkus Barok Tonavan rannassa (hotelli Deviniä vastapäätä) lienee kaupungin suosituin menopaikka. Lystiä riittää aamutunneille asti.

Slovakiassa juodaan viiniä

Ensimmäiseksi tulee mieleen slovakialainen olut, mutta viinilläkin on Slovakissa vankka suosiossa. Maa tuottaa kelpo viinejä.

Viininviljely alkoi jo Rooman vallan aikana. 2000 vuotta sitten roomalaiset viljelivät rypäleitään Bratislavan seudulla, Karpaattien eteläisillä rinteillä, jossa kasvuolosuhteet ovat hyvät. Viiniä viljeltiin jopa Bratislavan kaupungin alueella. Vieläkin linnan maastossa on pieniä viinitarhoja. Nykyiset viinialueet ovat Pienten Karpaattien laaksoissa Bratislavasta koilliseen.

Kommunistihallinnon aikana viiniviljely kansallistettiin ja samalla toiminta taantui. Nyt uuden ajan koitettua vanhat perheyritykset ovat elpyneet. Tunnetuin slovakialainen viini lienee Maria Teresian lempiviini, Frankovka-punaviini.

Slovakian Viinitie kulkee Pienten Karpaattien etelätinteillä Bratislavan reunalta. Tie kulkee kauniiden pikkukylien ja viinitarhojen halki. Matkan varrella voi poiketa yksityisissä viinikellareissa ostoksille

Bratislava on musiikkikaupunki

Joka ilta Kansallisteatterin kulmille pysähtyy paljon tilausbusseja. Wieniläiset saapuvat nauttimaan Bratislavan musiikkitarjonnasta, ja puolta halvemmalla kuin kotikaupungissaan.

Bratislavan musiikkielämällä on pitkät perinteet. Habsburg-hallinnon aikana Wien, Budapest ja Bratislava muodostivat keskieurooppalaisen kulttuurikolmion, jossa esiintyivät aikakauden parhaat musiikin mestarit.

Bratislavassa näytetään mielellään turisteille unkarilaisten aristokraattien palatseja, joissa musiikin ihmelapset Mozart ja Liszt esiintyivät. Beethoven, Haydn, Bartok ja Rubinstein liittyvät myös kaupungin musiikin historiaan. Slovakit muistavat aina mainita myös kaupungin oman pojan, Johan Nepomuk Hummelin, jolle on omistettu myös oma museo.

Bratislavan tasokkain kulttuuritarjonta keskittyy Hviezdoslavovo-puistokadun päähän. Upeissa kansallisteatterin tiloissa toimii ooppera ja baletti. Korttelin päässä täältä Tonavan suuntaan on Reduta, Bratislavan filharmonikoiden kotisali.

Bratislava tarjoaa myös kevyempiä vaihtoehtoja. Jazz ja blues raikaavat vanhassakaupungissa esimerkiksi Jazz Caféssa (Ventúrska 5) tai Café Studio Clubissa (Laurinská). Flamenco Music Clubilla (Štefánikova) voi tanssahdella latinorytmien myötä yömyöhään asti. Buddha Barissa (Medená) soitetaan uudempaa jatsia.

Kesäkuukausien aikana musiikkitarjonta on parhaimmillaan. Syksyllä järjestään kansainvälistäkin mainetta saavuttaneet Bratislavan musiikkifestivaalit. Kesäisin järjestetään yksittäisiä konsertteja muun muassa Raatihuoneen kauniilla sisäpihalla, linnassa ja Mirbachin palatsissa. Bratislavassa on mahdollisuus nauttia myös pantomiimiesityksistä.

Ohjelmatietoja voi katsella maksullisista What´s on Bratislava tai Slovak Spectator -julkaisuista tai kysellä kaupungin turistitoimistosta. Ennen matkaa tarjontaa voi selata Bratislavan virallisten matkailusivujen (www.bratislava.sk) ja teattereiden omilta nettisivuilta (kts. alla).

Slovakian Kansallisteatteri (Slovenské národné divadlo)

Oopperaa ja balettia. Näytökset alkavat klo 19.

Osoite: Hviezdoslavovo nám.1.

www.snd.sk 

Lipputoimisto SNT Central Box Office

Osoite: Komenského nám. (teatterirakennuksen takana).

Nová scena – Uusi näyttämö

Ohjelmistoon kuuluu näytelmien lisäksi oopperaa ja musikaaleja.

Osoite: Kollárovo nám. 20.

Arena

Teatterin ohjelmistoon kuuluu näytelmien lisäksi musikaaleja ja toisinaan pantomiimiesityksiä.

Osoite: Viedenská cesta 10.

Slovakian filharmonikot

Osoite: Palackého 2 (Reduta).

www.filharm.sk

Lipputoimisto

Osoite: Palackého 2.

Lippujen Online-myynti

www.ticketportal.sk, www.eventim.sk

FAKTAT

Sijainti: Bratislava sijaitsee Slovakian lounaisosassa Tonavan rannalla. Itävallan rajalle on vain muutama kilometri.

Asukasluku: 450 000.

Muut kaupungit: Košice 200 000, Prešov 100 000.

Hallitusmuoto: Tasavalta (presidentti Ivan Gašparovič).

Itsenäistyminen: 1.1.1993.

Kieli: Slovakia. Vähemmistökieliä unkari (yli 0,5 miljoonaa) ja tsekki. Maassa on myös runsaasti romaneja.

Uskonto: Katolilaisia 67 %, protestantteja 9 %, ortodokseja 5 %.

Raha: Euro.

Palveluraha: Laskussa on erikseen mainittu, jos palveluraha kuuluu hintaan. Erityisen hyvästä palvelusta voi palkita oman harkintansa mukaan. Taksikuskille voi antaa 10 % tippiä.

Vesijohtovesi: Juomakelpoista.

Ilmasto: Talvet ovat leudommat kuin Suomessa. Kylmä tuuli saattaa puhaltaa talvikuukausina Unkarin pustalta. Heinä- ja elokuussa usein paahteista.

Suuntanumero: +421 (2).

Kansallistunnus: SK.

Aika: Tunnin jäljessä Suomen aikaa.

Tullimääräykset Suomeen: Toisesta EU-maasta saa tuoda mukanaan omaan käyttöön alkoholijuomia rajoituksetta.

Jäsenyydet: Nato ja Euroopan unioni.

Bratislava netissä: www.bratislava.sk, www.bkis.sk, www.imhd.sk

Kansalliset juhlapäivät: 1.1. uusi vuosi ja Slovakian tasavallan perustamispäivä, 6.1. loppiainen, pitkäperjantai, pääsiäispäivät, 1.5. työn päivä, 8.5. toisen maailmansodan päättymispäivä, 5.7. kristinuskon maahantulon päivä, 29.8. kansallisen nousun päivä, 1.9. perustuslain päivä, 15.9. Neitsyt Marian päivä, 1.11. pyhäinpäivä, 17.11. vapauden ja demokratian puolesta taistelemisen päivä, joulupäivät. Edellä mainittujen päivien aikana pankit, toimistot ja useimmat liikkeet sekä osa turistinähtävyyksistä ovat kiinni.

Suomen suurlähetystö

Osoite: Palisády 29.
Bratislavan turistitoimisto

Kaupungin turistitoimisto sijaitsee raatihuoneen takana Arkkipiispan talon viereisessä kulmarakennuksessa. Siellä voi ilmoittautua turistitoimiston järjestämille retkille, hankkia karttoja ja esitteitä. Toimistossa myydään myös lippuja eri kulttuuritilaisuuksiin. Majapaikka järjestyy tarvittaessa paikan päällä kotimajoituksesta hotelleihin.

Osoite: Klobučnícka Street 2.

Bratislava-kortti (Bratislava Card)

Muiden suurkaupunkien tapaan Bratislavassa on käytössä niin sanottu Bratislava City Card, jolla pääsee museoihin maksutta, pystyy liikkumaan julkisilla kulkuväleillä jne.

SISÄLLYSLUETTELO

ETUSIVU