Vinkit Wienin reissulle

Wien on niitä kaupunkeja, joihin voi matkustaa kaikkina vuodenaikoina ja useampaankin kertaan. Tanssiva ja soiva Wien houkuttelee vuosittain yli kolme miljoonaa matkailijaa. Kahvia ja sacherkakkua sekä tasokkaita kulttuuritapahtumia on tarjolla kautta vuoden.

Pienen Itävallan pääkaupunki Wien on pinta-alaansa nähden suuri metropoli. Kaupungin kehityksen taustalla onkin vertaansa vailla oleva historia. Keisarivallan aikaisen Habsburgien dynastian loisto synnytti kaupungin, jonka anti matkailijalle on nykyisin ruhtinaallinen.

Monelle laaja musiikkitarjonta on tärkein syy Wienin vierailuun. Kuuluisat säveltäjät Mozartista Beethoveniin ovat asuneet Wienissä. Etenkin kesällä musiikkitarjonta on monipuolista, ja ilmaiskonserttejakin järjestetään runsaasti.

Tuskin yksikään Wienin matkailija jättää väliin kahvilakäynnin. Kermavaahdolla kuorrutettuja leivonnaisia voi nauttia surutta, sillä ylimääräiset kalorit kyllä kuluvat kaupungin katuja tarpoessa. Poikkeaminen paikalliseen viinitupaan, Heuringeniin kannattaa myös.

Wieniä pidetään kalliina kaupunkia. Todellisuudessa se ei ole kalliimpi kuin mikään mukaan pääkaupunki. Museoiden pääsymaksut ovat kohtuulliset. Itse asiassa syöt ja juot Wienissä halvemmalla kuin Helsingissä.

Majapaikan varaaminen on helppoa

Wien on eräs Euroopan suosituimmista messukaupungeista. Yksittäisiä messutapahtumia on vuoden aikana peräti 2 000. Messuvieraitakin käy kaupungissa vuosittain yli 200 000. Syystäkin Wienin majoituskapasiteetin tulee olla runsas. Vaihtoehtoja löytyy jokaisen kukkarolle.

Keskustan kalleimmat hotellit ovat luksuslaatua ja niiden hinnat ovat sen mukaiset. Majapaikkojen hinnat ovat Wienissä muuhun hintatasoon nähden muutenkin korkeat. Lähinnä sijainti määrää hintatason. Yleisesti ottaen kalleimmat hotellit sijaitsevat Ringstrassen sisäpuolella. Mitä kauemmaksi keskustasta siirrytään, sitä edullisempaa yöpyminen on. Kannattaa muistaa, että Wienin joukkoliikenne toimii erittäin hyvin. Laitakaupungiltakin pääsee nopeasti keskustaan.

Sesonkiaikana, keväällä ja syksyllä, hotellit ovat täynnä. Myös joulu ja uusivuosi ovat ruuhkaiset. Muina aikoina tilaa löytyy hyvin ja hinnatkin ovat edullisemmat. Hotellin voi varata suomalaisten matkatoimistojen avulla, sillä monilla on useita wieniläisiä hotelleja yhteistyökumppaneina. Matkatoimiston sopimushinta voi olla edullisempi kuin henkilökohtaisesti varattu yö.

Majapaikan varaaminen Wienistä on erittäin helppoa internetin välityksellä. Osoitteessa  www.wien.info on varsin kattava sivusto erityylisistä majapaikoista osoite- ja hintatietoineen. Pelkästään hotelleja on mukana 353! Paikan päällä majapaikan voi varata kaupungin turistitoimistosta.  Siellä selviävät tarkat tiedot eri vaihtoehdoista loistohotelleista leirintäalueisiin. Turistitoimiston varauspalvelusta perintää pieni korvaus.

Hotellit Sacher, Bristol, Marriot ja Hilton kuuluvat Euroopan parhaimmistoon. Imperial on Wienin tasokkain hotelli, jonka marmoripintoja ja ylellisiä huoneita ovat ihastelleet monien valtioiden päämiehet. Sacher on vastaavasti tunnetuin. Sen hienostuneessa ilmapiirissä ovat viihtyneet kuninkaalliset ja aateliset vuodesta 1897 lähtien.

Sivukatujen pensionaatit ja pikkuhotellit ovat kohtuuhintaisempia. Edullisin vaihtoehto on hostelit, joissa majoittuminen edellyttää kansainvälistä retkeilymajakorttia. Myös kotimajoitus on mahdollista. Yllä mainitun osoitteen avulla löytyy hämmästyttävän tarkat ja kattavat tiedot viehättävistä Zimmer frei -majoituksista.

Paikasta toiseen

Wien on levittäytynyt laajalle alueelle Tonavan molemmin puolin. Osa mielenkiintoisista nähtävyyksistä sijaitsee keskustan ulkopuolella. Kävellyksi tulee joka tapauksessa paljon, joten kannattaa säästää välillä jalkojaan ja käyttää julkisia kulkuvälineitä, jotka liikennöivät 05.00-00.30 välisenä aikana

Julkinen liikenne hoituu busseilla, raitiovaunuilla ja metrolla. Niitä on erittäin helppo käyttää ja ne ovat kohtuuhintaisia. Kulkuvälineet ovat siistejä ja nykyaikaisia. Lippujen ostaminen on yksikertaista ja reittiverkko on kattava. Asemien ja pysäkkien nimet ovat selvästi nähtävillä. Reittikarttoja on asemilla ja niitä saa myös liikennelaitoksen toimistoista sekä kaupungin turistitoimistosta. Metroissa kuulutetaan pysäkit ja yhteydet muihin kulkuvälineisiin.

Apostolin kyydillä

Wienin vanhankaupungin alueella on helpointa mennä paikasta toiseen kävellen. Nähtävyydet ovat lähellä toisiaan ja kapeiden kujien takia julkinen liikenne on siellä muutenkin rajallista. Jalankulkijan tulee varoa katua ylittäessään autoilijoita. Vaikka wieniläiset tunnetaan herrasmiehinä, ei tämä aina koske paikallisia autoilijoita.

Raitiovaunut liikkuvat lähes äänettömästi ja saattavat yllättää jalankulkijan ilmestymällä ”väärästä” suunnasta. Esimerkiksi Ringstrassella ne kulkevat myös muuta liikennettä vastaan, joten jalankulkijan on syytä katsoa vasempaan ja oikeaan ennen kadun ylitystä. Vilkkaimmilla paikoilla on jalankulkijoille rakennettu alikulkukäytäviä. Liikennevaloissa punaisia päin kävelevä saa osakseen Wienissä tuomitsevia katseita.

Wienissä on kesähelteillä usein paahteista, joten kaupungilla liikuttaessa kannattaa pitää juomapullo mukana.

Mistä lippuja saa ja mitä ne maksavat

Sama lippu kelpaa kaikkiin julkisiin kulkuvälineisiin. Sen voi ostaa etukäteen liikennelaitoksen toimistoista, lehtikioskeista (Tabak Trafik) ja asemien automaateista. Wienin turistitoimisto myy useamman päivän lippukortteja. Wien-kortilla saa ajella julkisilla kulkuvälineillä rajoituksetta. On suositeltavaa ostaa lippu etukäteen, mutta ratikassa ja bussissa sen voi ostaa myös kuljettajalta tai rahastajalta sekä sisäpuolella olevasta automaatista. Lippu on kuitenkin näin ostettuna kalliimpi.

Kertalippu oikeuttaa yhteen matkaan yhteen suuntaan tarvittavine siirtoineen. Lippu oikeuttaa siis siirtymisen kulkuvälineestä toiseen. Lippu leimataan leimauslaitteessa vain kerran kulkuneuvoon noustessa.

Huom! 8 -päivän kortti on liikennelaitoksen erikoislippu, joka on voimassa kahdeksana päivänä, mutta käyttöpäivien ei tarvitse olla peräkkäiset. Lippua voi käyttää myös kimppamatkustamiseen. Lipussa on yhteensä kahdeksan osaa ja osia leimataan yhtä monta kuin on matkustajia. Leimaaminen tulee aloittaa osasta yksi!

Raitiovaunu

Punavalkoiset raitiovaunut ovat yhä oleellinen osa Wienin kaupunkikuvaa, vaikka muutamia linjoja on lakkautettu laajentuneen metroverkon takia. Ratikkamatka sopii hyvin Wienin nähtävyyksien katsomiseen, sillä esimerkiksi Ringstrassen linjat 1 ja 2 kulkevat tärkeimpien rakennusten ohi.

Nostalgiaa voi kokea osallistumalla Raitiotievaunumuseon järjestämille kiertoajeluille 1920-luvun kalustolla, jossa on vielä alkuperäinen sisustus puupenkkeineen.

Oldtimer-ratikka

Lähtöpaikka: Karlsplatz / Otto Wagner Pavillion.

Kesto: 1 tunti

www.wiener-tramwaymuseum.org

Bussit

Bussit (A-kirjain) ovat ratikoiden tapaan punavalkoisia. Osa keskustassa liikkuvista busseista on minibusseja. Busseissa toimitaan samalla tavoin kuin ratikalla matkustaessa. Viikonloppuisin klo 00.30 jälkeen ajetaan yövuoroja (N-kirjain). Ne lähtevät Schwedenplazilta, jonka läheisyydessä on paljon ravintoloita. Yöbussit kulkevat useimpiin lähiöihin.

Metro (U-Bahn)

Wienin metroverkon rakentaminen aloitettiin suhteellisen myöhään vuonna 1969 ja verkkoa laajennetaan yhä. Metroasemat ja nykyaikaiset vaunut ovat siistejä. Junat kulkevat tiheään ja luotettavasti. Vaikka metro on tarkoitettu lähinnä kuljettamaan wieniläisiä lähiöiden ja keskustan välillä, on maanalaisesta iloa myös matkailijalle. Pidemmät matkat nähtävyyksien välillä kannattaa kulkea metrolla.

Metrolinjoja on viisi ja ne on merkitty eri värein ja numeroin. Oikea linja valitaan, kuten muuallakin Euroopassa pääteaseman mukaan. Lippu leimataan ennen asemalaiturille siirtymistä. Takaisin maan pinnalle pääsee seuraamalla Ausgang-kylttejä.

Lisätietoja julkisesta liikenteestä löytää netistä sivulta

www.wienerlinien.co.at

Taksit

Taksiliikenne toimii suomalaiseen tapaan, tosin taksimatka on edullisempi kuin Suomessa. Keskustassa taksin saa melko helposti taksiasemilta tai suoraan lennosta. Taksin voi tilata myös puhelimitse Taksiyrityksiä ja erilaisia takseja on useita.

Fianker

Fianker eli vossikka on perinteinen itävaltalainen tapa liikkua paikasta toiseen. Kahden hevosen vetämät rattaat ja knallihattuisen kuskin ohjaama kulkuväline sopii mukavasti nähtävyyksien katseluun. Ajurit toimivat usein myös oppaina kertoen asiakkailleen nähtävyyksistä. Vapaita vossikoita löytyy aina Stephansplazilta, Heldenplatzilta ja Albertinan edestä. Matkan hinta määräytyy matkan keston mukaan ja se pitää sopia etukäteen. Kallista se on joka tapauksessa.

Vuokraa pyörä

Wienissä on runsaasti pyöräteitä, joita pitkin pääsee useimpien nähtävyyksien luo. Pyörävuokraamot vuokraavat pyöriä sekä järjestävät ohjattuja pyöräretkiä.

Pedal Power

Osoite: Ausstellungsstrasse 3 (lähellä Praterin huvipuistoa)

www.pedalpower.at

Lentokentältä keskustaan

Wienin lentokenttä Schwechat sijaitsee 19 km päässä kaupungista kaakkoon, vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä. Alla on lueteltu useita erilaisia vaihtoehtoja miten päästä sujuvasti lentokentältä keskustaan.

Takseja on aina riittävästi ja ne ovat heti tullista tulon jälkeen helposti nähtävissä.

City Airport Train kulkee puolen tunnin välein kentältä keskustaan (Landstrasse / Wien Mitte). Matka kestää vain 16 minuuttia. Lippu ostetaan konduktööriltä. Lisätietoja www.cityairporttrain.com.

Airport Express Bus kulkee puolen tunnin välein kentältä keskustaan (Postgasse / Franz-Josefs-Kai) aamu viidestä keskiyöhön asti. Matka kestää 20 minuuttia. Lisätietoja aikatauluista ym. www.viennaairport.com ja www.oebb.at

Schnellbahn-junat (S7) vievät lentokentältä keskustaan. Kentältä lähtevät junat on merkitty kyltein “Wien Mitte,” “Wien Nord” tai “Floridsdorf.”

Lentokenttätaksi

www.airportservice.at

Wien-kortti

Wien-kortti (Die Wien Karte) on voimassa 72 tuntia eli kolme vuorokautta. Sen avulla voi matkustaa kaupungin julkisilla välineillä rajoittamattomasti. Se ei oikeuta ilmaiseen sisäänpääsyyn yhteenkään museoon tai nähtävyyteen, mutta sen avulla saa 10-50 prosentin alennuksen pääsymaksuista sekä erikoistarjouksia. Kortti kattaa yhteensä 200 eri kohdetta: museoita, nähtävyyksiä, ravintoloita, kahviloita, pubeja, viinitupia, kauppoja, sightseeing-kierroksia, teattereita, konserttipaikkoja ym.

Korttia myyvät kaupungin turistitoimisto (Albertinaplaz), liikennelaitoksen metroasemien toimistot ja monet hotellit. Kortin mukana saa 100-sivuisen opaskirjan, josta selviävät kortin edut. Tietoa Wien-kortista ja sen eduista löytää etukäteen internet-sivuilta www.wien.info.

Ostoksille

Vaikka Wien ei yllä valikoimissaan monen muun suurkaupungin tasolle, riittää kaupungissa ostospaikkoja vaativallekin asiakkaalle. Koska tarjolla on lähinnä korkealuokkaista tavaraa, hieman paksumpi lompakko on tarpeen. Halpaa krääsää myydään vähän. Wieniläinen maku on varsin konservatiivinen. Vaatteissa ja kengissä suositaan klassista tyyliä, joten ostettavaa löytyy myös suomalaiseen makuun.

Ehdottomasti tärkein ostoskatu on Mariahilfer Strasse, jossa käy runsaasti myös paikallisia asukkaita. Etenkin lauantaisin kadun kaupat ovat täynnä väkeä. Jos ostosaikaa on rajallisesti, riittää kun kävelee kadun päästä päähän. Kauppoja on kadun molemmin puolin. Myytävänä on muun muassa vaatteita, musiikkia ja kodin taloustavaroita. Gerngross ja Euro-Center ovat kadun kaksi tavarataloa. Ja Mariahilfer Strassen poikkikaduilta löytyy lisää erikoisliikkeitä.

Keskustan kävelykadut

Keskustan, Innere Stadtin kadut on suljettu liikenteeltä. Grabenin, Kohlmarktin ja Kärtner Strassen varrella on Wienin laadukkaimmat ja kalleimmat ostospaikat. Monet pikkuliikkeiden hienot julkisivut ovat kuuluisien itävaltalaisten arkkitehtien suunnittelemia. Pyhän Tapanin kirkkoa vastapäätä on Haas Haus, moderni lasipintainen tavaratalo. Sinne kannattaa poiketa jo kattoterassin takia, josta on hyvä näkymä kohti katedraalia.

Pienen kävelymatkan päässä Oopperatalolta on ostoskeskus Ringstrassengalerien (Kärntner Ring 9-13), jossa on kymmeniä liikkeitä kolmessa tasossa.

Kauppojen aukioloajat vaihtelevat liikekohtaisesti. Arkisin kaupat ovat auki yleensä 8.30-19.00 Lauantaisin suurin osa liikkeistä sulkee viimeistään klo 18, pienimmät liikkeet jo aikaisemmin. Jotkut liikkeet saattavat sulkea ovensa myös keskellä päivää lounastuntien ajaksi. Sunnuntaisin suurin osa kaupoista on kiinni. Turistikaupat löytyvät nähtävyyksien läheltä ja ne ovat usein auki myös sunnuntaisin.

Rautatieasemien West– ja Ostbanhofin kioskit ovat auki puoleen yöhön asti.

Kaupungin eteläpuolella sijaitsee valtava SCS-ostoskeskus (Shopping City Süd), joka on eräs Euroopan suurimmista ostosparatiiseista. Keskikaupungilta sinne pääsee paikallisjunalla (Badner Bahn) Oopperatalon edestä 15 minuutin välein.

Alennusmyynnit ovat tammikuun alussa ja heinä-elokuussa.

Toritunnelmaa

Wienissä on useita toreja, joista tunnetuin on Naschmarkt. Siellä voi pistäytyä jo tunnelman takia. Pienet myyntikojut ovat täynnä hedelmiä, vihanneksia, kukkia, yrttejä, teetä, juustoja jne. Torin alkupäässä on wieniläisten kauppiaiden liikkeitä, mutta toiseen päähän käveltäessä ilmapiiri muuttuu kansainväliseksi. Naschmarkt on kansallisuuksien sekamelska, jossa turkkilaisten, kreikkalaisten, aasialaisten ja nykyisin myös Itä-Euroopasta muuttaneiden siirtolaisten kauppaamat tavarat vaihtavat omistajaa.

Lauantaisin torin loppuosaan pystytetään kaupungin suurin kirpputori. Naschmarkt on auki jokaisena arkipäivänä. Kirpputorille kannattaa tulla aamulla, sillä puoleen päivään mennessä osa myyjistä lähtee jo viikonlopunviettoon. Naschmarkt on myös herkuttelijoiden keidas. Välipalabaareissa myydään huikopalaa aina aamutunneille asti. Paikka onkin lähellä sijaitsevien teatterin asiakkaiden suosima jatkopaikka.

Antiikkimesta

Wieniä pidetään eräänä Euroopan parhaimpana antiikkikeskuksena. Vuosisatoja kestäneen keisarivallan takia antiikkitavaraa on runsaasti myytävänä. Suuria löytöjä ei kuitenkaan kannatta odottaa, sillä ne on tehty jo kauan sitten. Vanhankaupungin kujilla on eniten antiikkikauppoja. Taidekauppojakin on Wienissä parisensataa. Postimerkkien ja vanhojen rahojen keräilijät saattavat tehdä onnistuneita löytöjä.

Eräs Wienin erikoisuus on ”köyhän miehen kani” eli Dorotheumin huutokauppa, joka oli alun perin keisarin perustama panttilainaamo. Kaniin saattoi jättää arvotavaraa myöhempää lunastamista varten. Monet hakematta jääneet sukukalleudet myytiin huutokaupassa. Samassa yhteydessä poliisi myi varastettua tavaraa, joiden anastajia viranomaiset eivät saaneet kiinni. Dorotheum (www.dorotheum.com) on Keski-Euroopan suurimpia huutokauppakamareita, jolla on toimipisteitä eri puolilla maanosaamme. Wienin keskuspaikka sijaitsee osoitteessa Dorotheergasse 17.

Tuliaisia

Tärkeimmät itävaltalaiset tuliaiset ovat makeita, kauniisti pakattuja, käsintehtyjä ja korkealuokkaisia tuotteita. Makeasta pitäville vaihtoehtoja on Sacher-tortuista Mozartin kuuliin. Tuotteet on pakattu tyylikkäästi ja usein myös pakkauksiin, jotka on helppo kuljettaa kotiin asti. Mozartin kuulat kannattaa ostaa elintarvikekaupoista, joissa ne maksavat vähemmän kuin matkamuistomyymälöissä.

Wien on kuuluisa käsintehdyistä nukeista, kristallista, posliinista ja koruommelluista koriste-esineistä. Aidosta lodenin karstalankakankaasta tehdyt asusteet ovat Wienin klassikkoja. Ja musiikkikaupungissa kun ollaan, matkalaukkuun mahtuu muutama CD -levyllinen klassista musiikkia.

Lähde opastetuille kävelykierroksille

Wienissä on tarjolla opastettuja kävelykierroksia läpi koko vuoden. Osallistumalla niihin, pääsee tutustumaan Wieniin pintaa syvemmältä. Harry Limen mukana tämä toteutuu kirjaimellisesti. Muita kävelykierrosten aiheita ovat Juutalainen Wien, Habsburgien Wien, Punainen Wien, Jugend Wien, Gustav Klimt ja Session ym.

Wienin opastetuista kävelyretkistä saa yksityiskohtaista tietoa kaupungin turistitoimistosta.

Harry Lime, Kolmas mies seikkailee yhä Wienissä

Useimmille 1950-60-luvuilla eläneille matkailijoille Harry Lime, Kolmas mies muistuu mieleen nostalgisena elokuvana. Oscarilla palkittu elokuva filmattiin sodanjälkeisessä Wienissä ja se saavutti heti suuren suosion. Vuonna 1999 arvovaltainen raati valitsi sen vuosisadan parhaaksi brittiläiseksi elokuvaksi.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat sodan runtelemaan ja miehitettyyn Wieniin. Elokuva kertookin nykykatsojalle ja Wienin kävijälle millainen kaupunki oli heti sodan jälkeen. Monet elokuvan yksityiskohdat on yhä löydettävissä Wienin katukuvasta. Elokuvan erityispiirteenä ovat kuuluisat viemärikohtaukset, jossa Harry Lime pakenee taka-ajajiaan maanalaiseen Wieniin.

Kolmannen miehen jalanjälkiä on nykyisin helppo seurata lähtemällä oppaan mukaan muun muassa Wienin viemäreihin. Asiantuntevan oppaan johdolla tutustutaan elokuvan aitoihin kuvauspaikkoihin.

Maan alla kuljetaan soihtujen valossa. Matka etenee viemäristä toiseen. Välillä noustaan tikkaita seuraavalla tasolla olevaan viemäriin tai pudottaudutaan kerrosta alemmaksi. Paluu päivän valoon tapahtuu toisesta viemäriaukosta.

Lisätiedot täältä.

Mukavasti bussilla kiertäen

Kun haluaa nauttia Wienin nähtävyyksistä mukavasti, kannattaa hypätä sightseeing -bussin kyytiin. Samalla lipulla voi hypätä kyytiin tai pois niin monta kertaa kuin haluaa. Bussifirmoja on useampia. Jokaisella on ohjelmassaan Wienin must-kohteet, mutta tarjolla on myös toisistaan poikkeavia reittejä ja kohteita. Lipun voi ostaa suoraan bussista. Aikataulut vaihtelevat viikonpäivien ja vuodenaikojen mukaan. Kesällä on muun muassa myöhäisillan lähtöjä.

Vienna Sightseeing Tourin (www.viennasightseeing.at) lisäksi Cityrama (www.cityrama.at) on kaupungin johtava kiertoajeluyritys. Molemmat yritykset tarjoavat myös kaupungin ulkopuolelle suuntautuvia retkiä: Kaupunkikierros + Schönbrunn, Sissin jalanjäljillä, Kaupunkikierros + jokiristeily, Wienin metsät + Mayerling, Ostosretki Leovilleen jne. Retkien hinnat ja aikataulut vaihtelevat kohteen ja vuodenaikojen mukaan.

Ohjatulle pyöräretkelle

Näe kolmessa tunnissa se mikä kävellen kestäisi kolme päivää.

Osoite: Ausstellungsstrasse 3 (lähellä Praterin huvipuistoa).

www.pedalpower.at

FAKTAT

Asukasluku: 1,6 miljoonaa.

Kieli: Saksa.

Uskonto: Wienin asukkaista 49,2 % roomalaiskatolisia, 7,8 % muslimeja, alle 7 % ortodokseja ja protestantteja, 25 % asukkaista ei tunnusta mitään uskontoa.

Aikaero: Suomeen -1.

Suuntanumero: +43.

Passi: Suomalaisille riittää 1.3.1999 jälkeen myönnetty henkilökortti.

Raha: Euro.

Luottokortit: Käyvät suuremmissa liikkeissä ja ravintoloissa, mutta ne eivät ole aivan yhtä yleisiä kuin Suomessa.

Juomavesi: Erittäin hyvää.

Ilmasto: Kesät lämpimät, talvet aurinkoiset ja vähän pakkasen puolella. Toisinaan voi talvella puhaltaa kylmä tuuli.

Tullimääräykset: Toisesta EU-maasta Suomeen saavuttaessa saa tuoda mukanaan omaan käyttöön tai lahjaksi verollisena ostettuja alkoholijuomia ja tupakkavalmisteita rajoituksetta.

Palveluraha: Kahviloissa ja ravintoloissa juomaraha sisältyy yleensä jo laskun loppusummaan.

Turisti-info: Turisti-infopisteen osoite on Albertinaplatz 1, myös lentokentällä on infopiste.

Suomen Suurlähetystö: Gonzagagasse 16/2.

www.wien.gv.at

www.wien.info

www.austria-tourism.at

SISÄLLYSLUETTELO

ETUSIVU