Virolahden kotiseutumuseo on entisessä kansakoulussa

KYMENLAAKSO / VIROLAHTI – Virolahti on aivan Venäjän rajan tuntumassa. Nimi johtuu vilkkaasta kaupankäynnistä, mitä kyläläiset kävivät Suomenlahden eteläpuolella asuneiden virolaisten kanssa. Virolahti on kuulunut milloin Ruotsille, milloin Venäjälle. Suuren Pohjan sodan jälkeen Uudenkaupungin rauhan raja (1721) kulki Virolahden poikki. Vuonna 1743 Venäjän ja Ruotsin tehdessään jälleen rauhansopimuksen (Turun rauha) Virolahti jäi kokonaan Venäjälle.

Vuosina 1906-1914 Venäjän tsaari Nikolai II vieraili usein perheineen Virolahden saaristossa. Alue oli keisariperheelle lomaparatiisi, jossa ei tarvinnut pelätä anarkisteja. Pietari oli lähellä, vain viiden tunnin laivamatkan päässä. Talvisodan päättyessä 1940 osa sen aikaisesta Virolahdesta kuului Suomelle, mutta osa sisältyi Neuvostoliitolle luovutettuihin alueisiin.

Virolahden Pyterlahteen rakennettiin vuonna 1873 Suomen ensimmäisiä tyttökouluja. Kartanon isäntä Anton Mäkelä lahjoitti kansakoululle tontin ja rakennushirret. Rakennuksen suunnitteli Pohjanmaalla syntynyt, mutta viipurilaistunut arkkitehti Fredrik Odenvall. Hänen piirustuksiaan käytettiin vielä myöhemminkin mallina kansakouluille. Koulua perustettaessa taustavaikuttajana oli Suomen koululaitoksen isä Uno Cygnaeus.

Rakennus toimi kansakouluna vuoteen aina 1975 asti. Nyt sen tilavissa luokkahuoneissa toimii Virolahden kotiseutumuseo. Sisätilojen perusnäyttely kertoo virolahtelaisten perinteisistä elinkeinoista, kuten hylkeenpyynnistä. Oleellinen osa paikkakunnan elinkeinoelämää oli kivenlouhinta. Virolahden graniitilla on koristeltu useita Pietarin arvorakennuksia.

Museon piha-alueella on kotiseutuyhdistyksen talkoilla korjaama vanha saunarakennus. Historiallinen Kuninkaantie, Suuri Rantatie, kulkee kylän läpi. Sitä pitkin kuljettiin vuosisatoja sitten Turusta Viipuriin.

KOTISEUTUMUSEO

Osoite: Museotie 133, Virolahti.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Bunkkerimuseo on osa Salpalinjaa

LUE MYÖS: Kiessimuseossa on esillä jo yli 100 erilaista kulkupeliä

LUE MYÖS: Kuninkaantie yhdisti Ruotsin suurvallan alueet toisiinsa

LUE MYÖS: Virolahden graniittilouhokselta louhittiin kiveä Pietarin arvorakennuksia varten

LUE MYÖS: Virojoen kylämuseo perustuu yhden ihmisen elämäntyöhön

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.