Banksy saapui Turkuun – tarjolla kiehtova näyttely kuuluisan katutaiteilijan urasta

VARSINAIS-SUOMI / TURKU – Turun Telakkarannassa on erikoinen näyttely. Kaikki esillä olevat teokset ovat kopioita, mutta silti näyttelyvieraat ovat haltioissaan. Kyse on katutaiteesta, joten ei ole mahdollista, että teokset ovat alkuperäisiä.

Turun Aurajokirannan kadunpintaan kevään aikana ilmestyneet punaiset ilmapallot johdattavat Telakkarannan kiehtovaan näyttelyyn. Alkuperäinen Tyttö ja ilmapallo on eräs maailman tunnetuimmista katutaideteoksista. Siinä tyttö kurottautuu kohti sydämenmuotoista punaista ilmapalloa.

Kyse on tietysti kuuluisasta ja mystisestä katutaiteilijasta Banksystä. Mystiikka tulee siitä, kun kyseinen taiteilija on onnistunut pysymään tuntemattomana. Tosin kovasti on viime aikoina kerrottu, että englantilainen Bristolissa syntynyt ”sissitaiteilija” olisi tunnistettu.

Turun Telakkarannan vanhaan tehdashalliin sijoitettu näyttely on nimeltään The Mystery of Banksy – A Genius Mind.

Telakkaranta nimenä johdattaa aikaan, kun alueella rakennettiin laivoja. Alusten koon kasvaessa alue alkoi käymään ahtaaksi. Edessä oli muutto. Wärtsilän moottorituotanto lopetti viimeisenä.

Dieselmoottoreita rakennettiin Wärtsilän L-tehtaaksi kutsutussa rakennuksessa vuoteen 2004. Sen jälkeen osa tiloista muutettiin asunnoiksi, mutta L-tehtaan vanhempi siipiosa jäi odottamaan tulevia suunnitelmia.

Nyt tähän tilaan on järjestetty Banksyn elämäntyötä kunnioittava näyttely. Se on kiertänyt useissa Euroopan kaupungeissa, mutta nyt se on esillä ensimmäistä kertaa Suomessa. Näyttelyn on tuonut Turkuun poptaiteen museo PoCo, joka sijaitsee Tallinnassa.

Itse taiteilija Banksy ei ole auktorisoinut sitä, eli näyttely ei ole taiteilijan virallisesti hyväksymä. The Mystery of Banksy – A Genius Mind on kuitenkin kunnianosoitus Banksylle ja hänen monipuoliselle taiteelleen.

Teokset (noin 150) ovat muiden katutaiteilijoiden tekemiä jäljennöksiä Banksyn teoksista hänen pitkän uran ajalta. Suurin osa Banksyn katutaiteesta on hävitetty hyvin nopeasti, joten ei niitä voi enää nähdä aitoina.

Telakkarannan rouhea ympäristö, vanha teollisuushalli, on täydellinen paikka tällaiselle näyttelylle. Toteutus valaistuksineen on tehty upealla tavalla. Vierailuun kannattaakin varata riittävästi aikaa, sillä näyttely ei ole pikaisesti läpikäveltävä. Banksyn teokset ovat usein poliittisesti ja yhteiskunnallisesti kantaaottavia sekä niiden sanoma on toisinaan karua. Siksi taiteilijan mielipide ei ole aina miellyttänyt kaikkia. Moni teos on hätkähdyttävä, kuten on tarkoituskin.

Näyttelyn alku kertoo, miten Banksy on ottanut kantaa Länsirannan ja Gazan tulenarkaan tilanteeseen. Sisälle näyttelyyn astutaan installaation kautta, joka kuvaa Banksyn Betlehemiin toteuttamaa The Walled Off Hotellia. Se toimii Israelin ja palestiinalaisalueiden rajamuurin kupeessa.

Banksy oli itse suunnittelemassa kyseistä hotellia, joka toimii samalla hyväntekeväisyystarkoituksessa. Arvostetussa hotellissa, kuten myös näyttelyn hotellissa, voi nähdä apinaksi pukeutunutta henkilökuntaa.

Jos Lähi-Idän kriisi, Israelin ja Palestiinan välinen konflikti, saa paljon näkyvyyttä, sitä tarjoaa myös Ukrainan sota.

Kantaaottavat teokset seuraavat näyttelyssä huoneesta toiseen. Jokaisen teoksen yhteydessä on teksti, joka selittää, mistä on kyse. Ilman niitä, olisi vaikea ymmärtää esimerkiksi, mikä merkitys on punaisella jättielefantilla. Kaksi suutelevaa brittipoliisia on yksi Banksyn tekemistä klassikoista. ja sekin vain yksi näyttelyn klassikoista. Löytyypä sieltä se kuuluisa punainen ilmapallokin.

Kun puhuttelevia teoksia on paljon, puolitoista tuntia vierähtää nopeasti. Näyttely on avoinna joka päivä 25. lokakuuta asti. Parkkipaikkoja on niukasti. Omalla autolla saapuva joutuu jättämään autonsa lyhyen kävelymatkan päähän.

THE MYSTERY OF BANKSY – A GENIUS MIND

Osoite: Unioninkatu 21, Turku.

KARTTA

Lue lisää

 

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.