Matkalla Maailmalla – satoja mielenkiintoisia tarinoita ympäri maailmaa

Olin etuoikeutettu. Sain parin vuosikymmenen ajan reissata Eurooppaa pohjoisesta etelään, idästä länteen. Toisinaan matkani suuntautuivat kaukomaille. Useilla matkoillani Yhdysvallat tuli erityisen tutuksi – etenkin matkatessani itärannikolta länsirannikolle legendaarista Route 66 -tietä pitkin. Etelä- Amerikassakin tuli vietettyä useampi viikko.

Pääkohde oli kuitenkin kiehtova Eurooppa.

Tuloksena oli satoja lehtiartikkeleita, tuhansia muistikortille tallennettuja valokuvia ja lukemattoman määrä unohtumattomia muistoja.

Matkalla Maailmalla -sivustolle on tallennettu parhaimmat elämykset. Sieltä löytyy iso määrä tarinoita, joista voi ammentaa ideoita omille matkoilleen. Sisällysluettelossa Euroopan maat ovat linkitettynä tarinoineen aakkosjärjestyksessä. Muu maailman -sisällysluettelossakin on paljon mielenkiintoista luettavaa.

Valitettavasti elämme aikoja, kun maailma on muutoksessa. Jo pelkästään koronapandemia aiheutti isoja ongelmia matkailualalle. Ravintoloita, matkakohteita ja museoita suljettiin. Osa lopetti kokonaan toimintansa. Niinpä kaikkien tietojen päivittäminen on mahdotonta. Saattaapa olla, että Matkalla Maailmalla -sivustolla esiteltyä museota ei ehkä enää olekaan.

Mukavia lukuhetkiä ja eikun menoksi!

Hannu Tuominen