Moni Ranskan valtionpäämies on halunnut saada Pariisin katukuvaan oman aikaansaannoksena.
Presidentti Georges Pompidou antoi vapaat kädet kahdelle huippuarkkitehdille, englantilaiselle Richard Rogersille ja italialaiselle Renzo Pianolle suunnitella Pariisiin uusi taidekeskus. Tuloksena oli futuristinen rakennus, joka synnytti jo rakennusvaiheessa kiivasta väittelyä.
Pompidou-keskus sijaitsee Beaubourgin (Kauniskaupunki) kaupunginosassa, joka nimestään huolimatta oli köyhää aluetta. Kortteli siivottiin 1960-luvulla. Kun uuden taidekeskuksen moderni muoto alkoi rakennusvaiheen aikana hahmottua, ensimmäisinä närkästyivät alueen asukkaat. He huomasivat, miten öljynjalostamoa muistuttava hökötys nousi naapuritontille. Pompidou-keskus on syystäkin valittu Pariisin rumimmaksi julkiseksi rakennukseksi.
Tekniikka talon ulkopuolella
Arkkitehtien ideana oli rakentaa näyttelytiloja, joissa ei olisi ollut sisäpuolella häiritseviä lämmitykseen ja ilmastointiin kuuluvia putkirakennelmia. Näin saataisiin mahdollisimman paljon ehjää seinäpintaa näyttelyjä varten. Asia ratkaistiin sijoittamalla tekniikka rakennuksen ulkoseiniin.
Talon runkona on teräspylväät, jotka on täytetty vedellä lisäpainon saamiseksi sekä paloturvallisuuden lisäämiseksi. Ulkoseiniä pitkin kulkevat putket on väritetty seuraavasti: sinisessä kulkee ilmastointi, vihreässä vesi ja viemäri, keltaisessa sähkö ja punaisessa hissit ja rullaportaat.
Pombidou-keskuksessa on nykytaiteenmuseo, joka esittelee taidetta 1900-luvun alusta nykypäivään. Mukana on mm. Matissen, Kandinskyn ja Picasson tuotantoa. Pysyvien näyttelyiden lisäksi eri kerroksissa on vaihtuvia näyttelyitä, joissa esitellään nykytrendejä. Pariisin parhaimmat katutaitelijat kerääntyvät rakennuksen ulkopuolelle ikuistamaan turisteja.
