Vinkit New Yorkin reissulle

New Yorkista löytyy enemmän must-nähtävyyksiä kuin yhdestäkään toisesta suurkaupungista. Siksi pitää hyväksyä, että yhden matkan aikana ei voi nähdä kuin murto-osan New Yorkin tarjonnasta.

Hyvällä ennakkosuunnittelulla voi kuitenkin saada lyhyelläkin matkalla hyvän yleiskäsityksen kaupungista. Tämä opasvihkonen auttaa etenkin ensikertalaista löytämään ne kohteet, jotka jokainen matkailija haluaa joka tapauksessa nähdä.

New Yorkin matkan ennakkovalmistelut kannattaa aloittaa matkan ajankohdan suunnittelulla, sillä näin voi säästää tuntuvasti rahaa. Lentojen ja hotellien hinnat vaihtelevat rajusti vuodenaikojen mukaan. Edullisimmillaan hinnat ovat tammi-helmikuussa. Jo pelkästään eri lentoyhtiöiden hintahaitari saattaa vaihdella huomattavasti.

New Yorkia pidetään kalliina kohteena. Totta onkin, että se on Yhdysvaltain kallein kaupunki, mutta pienemmälläkin budjetilla siellä kyllä pärjää. Pitää vain valita mistä ovesta astuu sisään. Fith Avenuen loistobutiikeissa ja maailman kuuluisimmissa huippuravintoloissa pääsee takuuvarmasti rahoistaan. Tinkimällä hieman majoituksen tasosta ja syömällä etnisissä ruokapaikoissa onnistuu selviämään yllättävän pienelläkin budjetilla.

Vaikka ei olisi kertaakaan aikaisemmin käynyt New Yorkissa, näyttää kaupunki heti tutulta. Elokuvat ja uutislähetykset ovat välittäneet mielikuvaa pilvenpiirtäjistä ja Broadwayn valomerestä. Ennakko-odotukset eivät tuota pettymystä, sillä yläilmoihin kurkottavia rakennuksia ei lakkaa ihmettelemästä. Tuoreen turistin tunnistaakin helposti niska kenossa ja kamera kaulassa tuijottamassa kohti taivasta.

New Yorkia kutsutaan kliseemäisesti eri kansojen sulatusuuniksi. Todellisuudessa kyseessä on enemmänkin eri kansallisuuksista muodostuva sekahedelmäkeitto. Lyhyenkin loman aikana voi tutustua esimerkiksi New Yorkin kiinalaiseen, italialaiseen, venäläiseen tai amerikkalaiseen ruokakulttuuriin. Koko maailman keittiökirjo on edustettuna Manhattanilla.

New Yorkin paras puoli onkin sen monipuolisuus. Suurin osa matkailijoista viettää aikaansa Manhattanilla, ja näkemistä riittää sielläkin koko matkan ajaksi. Manhattaniin kannattaa tutustua osa kerrallaan, sillä jokaisella kaupunginosalla on omat erityispiirteiseensä. Manhattanin eteläisempään osaan keskittyvät rahamaailman pilvenpiirtäjät ja Wall Streetin New Yorkin pörssi. Eteläkärjen Battery Parkista lähtevät lautat Staten Islandille ja Vapaudenpatsaalle.

Finanssimaailman pohjoispuolella on New Yorkin hallinnollinen keskus kaupungintaloineen. Pakollinen käyntikohde on East Riverin yli johtava Brooklyn Bridge, josta avautuu komea näkymä Manhattanille.

Chinatown on kuin suoraan Kiinasta. Monet suuntaavat sinne jo pelkästään edullisten makuelämysten takia. Kiinalaisten asuttamaa korttelia seuraa Soho, taiteilijoiden ja muodinluojien kaupunginosa. Vanhoissa, mutta kunnostetuissa rakennuksissa myydään New Yorkin kalleinta taidetta.

Sohon pohjoispuolen Greenwich Village tunnetaan kapakoistaan ja boheemielämästään. Saaren itäpuolella Lower West Sidessa voi vastaavasti tehdä edullisia ostoksia, esimerkiksi sunnuntaiaamuisin Orchard Streetin katumarkkinoilla.

Midtownista, keskeltä Manhattania löytyy kaupungin laajimmat ostosmahdollisuudet. Tänne keskittyy myös New Yorkin kiihkein iltaelämä. Broadwayn ympärillä olevat korttelit ovat kuuluisaa teatterialuetta. Suosituimmat esitykset ovat loppuunmyytyjä illasta toiseen.

Keskuspuisto on miellyttävä keidas keskellä suurkaupunkia kaikkina vuodenaikoina. Alueella sijaitsevat myös New Yorkin kuuluisimmat museot. Puiston pohjoispuolella sijaitsevaan mustien asuttamaan kaupunginosaan Harlemiin voi tutustua parhaiten turistibussikierroksilla.

Paikasta toiseen

Lentokentältä keskustaan

John F. Kennedyn ja Newarkin lentokentät ovat kansainvälisiä lentokenttiä, jonne laskeutuvat muun muassa Euroopasta tulevat koneet. LaGuardian pienempi lentokenttä hoitaa vain kotimaan lentoja. Kaikilta kentiltä keskustaan ja kentältä toiselle on hyvät kulkuyhteydet (junalla, bussilla, taksilla tai limusiinilla).

Bussit kulkevat 15-30 minuutin välein lentokenttien ja Midtownin Port Authority –bussiterminaalin ja Grand Central Terminalin välillä

John F. Kennedyn lentokenttä (JFK)

Kennedyn lentokenttä sijaitsee 24 kilometrin päässä keskustasta Manhattanin kaakkoispuolella Queensin kaupunginosassa. Kiinteähintainen taksi on hyvä valinta, jos matkustajia on useampia kuin yksi. Taksimatka kestää liikenneruuhkasta riippuen vajaan tunnin.

Uusin vaihtoehto kentältä keskustaan on matkustaa terminaalista AirTrainillä  lähimmälle metroasemalle ja jatkaa sieltä keskustaan maanalaisella. Metrolinja A on yhteydessä AirTrainiin Howard Beach -asemalla. Metrolinjat E ja J/Z vastaavasti Sutphin Boulevard-Archer Avenue/JFK Airport -asemalla. Aikaa kuluu junalla matkaan yhteensä noin tunti.

Bussi kulkee terminaalien edestä suoraan keskustaan ja on yhteydessä Manhattanin muihin bussi- ja metrolinjoihin.

Newark Libertyn lentokenttä (EWR)

Newarkin kenttä sijaitsee New Jerseyn puolella 26 kilometrin päässä Manhattanilta. Taksin ohella kentältä keskustaan pääsee kätevästi junalla. Alkumatka terminaalista kuljetaan Newark Liberty Train Stationille AirTrainin avulla ja jatketaan junalla New York Penn Stationille ja kestää puolisen tuntia.

Bussit lähtevät terminaalin edestä 15-30 minuutin välein keskustaan, josta on hyvät yhteydet Manhattanin muihin bussi- ja metrolinjoihin.

www.newarkairport.com

www.panynj.gov

New Yorkin nähtävyydet ovat levittäytyneet laajalle alueelle eri puolelle kaupunkia. Siksi on välttämätöntä opetella käyttämään myös julkisia kulkuvälineitä: busseja, metroa ja takseja. Niiden käyttö New Yorkissa ei ole sen kummempaa kuin muissakaan suurkaupungeissa. Hinnatkin ovat edulliset. Monet metrojunat ja bussit kulkevat 24 tuntia vuorokaudessa, tosin yöllä ja viikonloppuisin harvemmin.

New Yorkissa ei voi eksyä

Kaupungin katuverkosto on laadittu yksinkertaiseksi. Pohjois-eteläsuunnassa kulkeva katu on nimeltään avenue ja itä-länsisuunnassa on street. Muutamilla kaduilla on myös oma nimensä, kuten Broadwaylla, joka kulkee diagonaalisesti Manhattanin poikki. Joistakin kaduista voidaan käyttää sekä numeroa että nimeä: esimerkiksi 6th Ave eli Avenue of the Americas, 7th Ave eli Fashion Avenue.

Viides Avenue (5th Ave) jakaa Manhattanin itään (East) ja länteen (West). Ensimmäinen Avenue (1st Ave) sijaitsee idässä. Streetien numerointi alkaa etelästä. Mitä suurempi on kadun numero, sitä pohjoisempana kyseinen katu sijaitsee. Esimerkiksi 42nd Street sijaitsee Midtownissa eli melko keskellä Manhattania ja 110th Street Keskuspuiston pohjoispuolella.

Manhattanin eteläosan pohjoispuolella suurin osa kortteleista (block) on suorakaiteen mallisia, joten matkan etäisyyden arviointi onnistuu helposti laskemalla korttelien määrän yhteen. Kymmenen korttelia on noin 1,6 km. Vaikka suunnistaminen on New Yorkissa helppoa, kannattaa silti hankkia hyvä kaupunginkartta. Turistitoimistosta saa kohtuullisen hyvän kartan, mutta kirjakaupoissa myydään huomattavasti tarkempia.

Kävellen

New York jakautuu selkeisiin kaupunginosiin, joihin kannattaa tutustua yksi kerrallaan. Alkumatkan voi kulkea julkisilla kulkuvälineillä, mutta parhaiten nähtävyyksiin pääsee tutustumaan kävellen. Maastokin on tasaista. Hyvät jalkineet ja selkäreppu ovatkin New Yorkin reissulla pakolliset matkavarusteet. Newyorkilaisilla on aina kiire joka paikkaan. Antaa heidän juosta, ota sinä rauhallisemmin.

Katujen ylitys suojatietä pitkin tapahtuu newyorkilaisittain: jokainen menee yli milloin parhaaksi katsoo punaisista valoista (Don’t walk) välittämättä. Älä kuitenkaan ylitä katua massan mukana silmät ummessa, vaan varmista aina turvallisuutesi. Etenkin kääntyviä autoja tulee varoa, sillä New Yorkin autoilijat eivät paljon välitä jalankulkijoista. Vihreän palaessakin (Walk) pitää katsoa molempiin suuntiin varmistaakseen, että autoja ei tule.

Pyöräillen

Pyörän käyttö ei varsinaisella kaupunkialueella ole suositeltavaa, mutta esimerkiksi Keskuspuistossa se on oiva vaihtoehto. Näin tekevät myös newyorkilaiset itse, joista osa tekee työmatkansakin pyöräilen. Satunnainen New Yorkin kävijä voi vuokrata fillarin useasta eri paikasta, esimerkiksi Keskuspuiston pyörävuokraamosta (www.centralparkbiketour.com. Puiston alueella on kilometreittäin merkattuja pyöräreittejä.

Myös Manhattanin länsiosassa Hudson-joen (Riverside Park) ja itäosassa East Riverin rannalla on hyviä pyöräteitä. Etenkin auringonlaskun aikaan Riverside Park on kaunis.

Eri yritykset järjestävät myös opastettuja pyöräkierroksia Keskuspuistossa ja Manhattanilla.

www.centralparkbiketour.com

www.bikenewyork.org

Metrolla (Subway)

New Yorkin metro oli vielä muutamia vuosia sitten vaarallisen maineessa, mutta ei enää. Turvallisuutta on parannettu, vaunut siistitty ja junat ovat nykyaikaisia. Jos matkustaa Keskuspuiston eteläpuolella päiväsaikaan, on matkanteko yhtä turvallista, kuin missä tahansa suurkaupungissa. Myöhäisillan vuoroja kannattaa välttää, ja vaikka osa linjoista toimii yölläkin, kannattaa turvautua taksikyytiin.

Metro on ehdottomasti nopein tapa päästä paikasta toiseen. Itä-länsisuunnassa reittejä on vähemmän, mutta muuten reittiverkko on kattava. Metrolla pääsee myös Queensiin, Brooklyniin ja Bronxiin. Linjat on merkitty karttoihin eri värein ja numeroin tai kirjaimin. Lisäksi on ilmoitettu pääteaseman nimi. Osa junista on paikallisjunia (local), jotka pysähtyvät kaikilla asemilla. Pikajunat (express) pysähtyvät vain tietyillä asemilla.

Metroasema on merkitty katutasolle vihreällä pallolla (lipunmyyjä vuorokauden ympäri) tai punaisella pallolla (ei lipunmyyntiä). Lisäksi näkyvissä on aseman nimi ja reitin numero tai kirjain. Merkintä Uptown tarkoittaa, että juna kulkee pohjoiseen ja Downtown etelään.

Matka maksaa aina saman, pituudesta riippumatta. Maan alla voi samalla lipulla myös vaihtaa toiseen junaan.

Metallisen rahakkeen asemasta on alettu käyttää MetroCard -kortteja, joita voi ostaa automaateista tai lippukojusta. Kortin hinta määräytyy sen mukaan, kuinka monta matkaa siihen sisältyy. Mitä enemmän matkoja korttiin ostaa, sitä halvemmaksi yksi matka tulee. MetroCard Fun Pass tarjoaa mahdollisuuden matkustaa metrolla ja bussilla rajoittamattomasti yhden päivän aikana. Myös viikon ja kuukauden metrokortteja on myytävänä.

Vinkki:

Kannattaa ostaa viikon voimassa oleva kortti, vaikka ei sille olisikaan käyttöä niin pitkäksi aikaa.

Metrokortteja myydään asemien lisäksi turistitoimistossa, kioskeissa ja hotelleissa.

Vaihto-oikeus

Kertalippu on voimassa kaksi tuntia, jonka aikana on mahdollista vaihtaa kulkuneuvosta toiseen, esimerkiksi metrosta bussiin tai päivänvastoin.

Bussilla

Bussi on ruuhka-aikana hidas, mutta muutoin sen avulla on mukava tapa tehdä lähes ilmainen sightseeing-kiertoajelu kaupungilla. Bussien reittikartasta löytyy muutamia linjoja, jotka kulkevat tärkeimpien nähtävyyksien kautta. Osa linjoista kulkee koko Manhattanin läpi pohjoisesta etelään ja päinvastoin. Kaupungin matkailutoimistosta saa selkeän bussireittikartan.

New Yorkin sinivalkoisiin busseihin noustaan etuovesta ja maksetaan kuljettajalle tasarahalla tai käyttämällä MetroCardia. Ulos poistutaan takaovesta. Jos haluaa matkalla vaihtaa toiseen bussiin, pitää pyytää vaihtolippu (transfer).

Bussipysäkit on varustettu punavalkoisin kyltein ja reittinumeroin. Yleensä tolpassa on myös aikataulut. Bussit ovat siistejä ja turvallisia. Usein niissä ei ole edes ruuhkaa ja kuljettajatkin ovat yleensä varsin ystävällisiä. Heitä voi myös pyytää etukäteen pysähtymään halutulla pysäkillä.

Lisätietoja

Metropolitan Transportation Authority (MTA).

www.mta.info

Taksi (Yellow Cab)

New Yorkin keltaiset taksit ovat klassikkoja. Niitä on kaupungissa 200 000, mutta silti sateella ja ruuhka-aikana vapaan taksin löytäminen on ongelma. Aina kuitenkin tulee käyttää virallista taksia, jonka tunnistaa lisenssilaatasta (N.Y.C.TAXI). Sisäpuolella on myös koelaudassa ajolupa ja valokuva kuljettajasta.

Varsinaisia taksitolppia on harvassa. Yleisempää onkin ottaa pirssi ”lennosta” tai hotellien, rautatieasemien ja nähtävyyksien edestä. Vapaana olevalla taksilla palaa katolla keltainen valo. Samalla hinnalla pääsee jopa neljä matkustajaa. Asiakkaiden on tapana istua takapenkillä.

Tariffit on merkitty auton kylkeen. Hinnat ovat edullisemmat kuin Suomessa. Lopulliseen summaan lisätään aina noin 15 % tippiä. Useimmat antavat myös kuitin, jonka kannattaa säilyttää esimerkiksi, jos autoon unohtui jotain.

Monet taksinkuljettajat ovat juuri maahan tulleita siirtolaisia. Heidän kaupunkituntemuksensa ja kielitaitonsa saattaa olla pääsykokeista huolimatta heikko. On hyvä, että itsekin tietää suunnilleen mihin suuntaan pitäisi mennä. Monet Manhattanin kadut ovat yksisuuntaisia. Siksi kannattaa ottaa taksi aina heti kohti menosuuntaa. Muutoin taksi saattaa joutua kiertämään pitkänkin matkan ennen kuin pääsee oikeaan suuntaan.

Riksataksi

Kesäiltaisin ja etenkin viikonloppuisin kahden henkilön (+ kuljettaja) riksatakseja voi käyttää lyhemmille matkoille. Hinta määräytyy kuljetun matkan keston mukaan.

www.manhattanrickshaw.com

Limousine

Miltä kuulostaisi ajella Manhattanilla kuin elokuvatähdet tai rikkaat. Limon vuokraaminen on helppoa, eikä niin kallista kuin kuvittelisi. Yrittäjiä on useita ja niiden mainoksia yhteystietoineen löytyy yleensä esimerkiksi hotellin aulasta. Myös hotellin henkilökunnalta voi asiaa kysellä.

Lautat

Elokuvista tutut lautat kuljettavat kaupunkilaisia Manhattanille töihin ja takaisin. Turistit käyttävät Circle Linen lauttoja päästäkseen Vapaudenpatsaalle ja Ellisin saarelle. Paikallisille Manhattanin ja Staten Islandin välinen lauttayhteys on tärkeä kulkuväline. Manhattanin eteläkärjestä Battrey Parkista lähtevä lauttayhteys tarjoaa turistille halvan tavan nähdä New Yorkin siluetti mereltä käsin, sillä lauttamatka on ilmainen.

Lauttamatka kestää parikymmentä minuuttia suuntaan. Jos ajoittaa paluumatkan takaisin auringonlaskun aikaan, onnistuu saamaan upeita valokuvia Manhattanin eteläkärjen lasipintaisista pilvenpiirtäjistä.

Suosituimmat kohteet

Vapaudenpatsas (The Statue of Liberty) ja Ellisin saari (Ellis Island)

New Yorkin ja Yhdysvaltain tunnetuin nähtävyys on Vapaudenpatsas, ranskalaisten lahja amerikkalaisille. Kuparinen Rouva (The Lady) on vuodesta 1886 tervehtinyt niitä, jotka ovat saapuneet meritse Uuteen Maailmaan. Nykyisin päivässä tuhannet matkailijat käyvät ihailemassa lähietäisyydeltä 93 metrin korkeuteen kohoavaa vapauden symbolia.

Patsaan suunnitteli ranskalainen Frédéric Barthold apunaan insinööri Gustav Eiffel. Sen rakentamiseen meni 21 vuotta ja se tuotiin osina laivalla Yhdysvaltoihin. Liberty Islandille pystytetty patsas paljastettiin 120 vuotta sitten. Vuonna 1986, Rouva kunnostettiin perusteellisesti patsaan satavuotisjuhlia varten.

Vapaudenpatsaan lähellä sijaitsee Ellisin saari, jossa suoritettiin miljoonien siirtolaisten maahantulotarkastus. Mielenkiintoinen vastaanottokeskus on kunnostettu ja myös siellä kannattaa käydä. Aikaa koko retkelle pitää varata vähintään puoli päivää.

Vapaudenpatsaalle pääsee lautoilla, jotka lähtevät Manhattanin eteläkärjestä Battery Parkista. Tiukentuneiden turvatarkastusten takia jonot ovat aina pitkät. Myös New Jerseyn puolelta Liberty State Parkista on lauttayhteys patsaalle. Lautta kulkee ensin Vapaudenpatsaalle. Oman aikataulunsa mukaan voi myöhemmin jatkaa Ellisin saarelle ja sieltä edelleen takaisin mantereelle. Koko kiertomatkaan tarvitaan vain yksi laivalippu.

Terroristihyökkäyksen takia patsaalle ei päässyt pitkään aikaan. Nyt se on jälleen mahdollista. Tosin kuningattaren kruunu pysyy suljettuna turvallisuussyistä. Soihdun näköalapaikka suljettiin samasta syystä jo vuonna 1902.

Patsaan sisälle ja jalustan näköalatasanteelle pääsee Time Pass –lipun avulla ja yleensä vasta jonottamisen jälkeen. Time Pass -lippuja on päivää kohti rajoitettu määrä ja lippuja jaetaan niin kauan, kuin niitä riittää. Time Pass -lipun voi varata myös etukäteen (puh 1-866-STATUE-4 tai www.statuereservations.com).

Avoinna: Vapaudenpatsas joka päivä 9.30-17, Ellisin saari 9.30-17.15.

Bussi: M1, M6, M15.

Metro: South Ferry, 1, 9.

www.nps.gov/stli

Empire State Building

Valmistuttuaan vuonna 1931 Empire State Building oli maailman korkein rakennus. Ennätystittelin se on menettänyt jo monta kertaa, mutta World Trade Centerin tuhon jälkeen Empire State Building on jälleen New Yorkin korkein rakennus. Vapaudenpatsaan kanssa se kisaa kaupungin tunnetuiman nähtävyyden tittelistä.

Rakennuksella on korkeutta antennit mukaan lukien 448 metriä. Kerroksia on 102. Uskomattomien näköalojen takia Empire State Building on New Yorkin pakollisia kohteita. Siellä tulee käydä, vaikka voikin joutua jonottamaan kauan turvatarkastuksessa, sitten lipunmyynnissä ja lopuksi huippunopeisiin hisseihin, jotka vievät korkeimmalle näköalatasanteelle. Vaiva palkitaan näköaloilla, jotka tuntuvat lähes epätodellisilta.

Sumuisella säällä ei sinne kannata nousta, mutta esimerkiksi iltavalaistuksessa ylhäältä avautuva näky miljoonine valopilkkuineen on unohtumaton. Ruuhkan välttämiseksi kannattaa tulla joko heti aamulla ovien avauduttua tai myöhään illalla. Lipun voi varata myös etukäteen Tickets Online –varausjärjestelmän avulla (www.esbnyc.com).

Osoite: 5 Ave / 34 St.

Avoinna: Joka päivä 8-24, viimeinen hissi lähtee ylös 23.15.

Bussi: M1, M2, M3, M4, M6, M7.

Metro: 34th Street, B, D, F, N, Q, R.

www.esbnyc.com                                 

Times Square

Jokainen New Yorkin matkailija käy enemmin tai myöhemmin Times Squarella, Manhattanin Midtownin hektisessä sydämessä. Yleensä turistin askeleet suuntautuvat sinne heti ensimmäisenä iltana, väsyttää tai ei. Harva pettyy näkemäänsä, sillä Times Square on kirkkaine neonvaloineen kuin suoraan elokuvista.

X-muotoinen alue on saanut nimensä Times-lehdestä, jonka toimitus aikoinaan sijaitsi aukion eräässä tornirakennuksessa. Jo sata vuotta sitten Times Squaresta tuli teattereineen ja ravintoloineen ilta- ja yöelämän keskus. Ajan myötä alue pääsi rähjääntymään, mutta parikymmentä vuotta sitten aloitettu kunnostustyö on tehnyt Times Squaresta jälleen suositun kävelykohteen.

Times Squarella on turvallista liikkua, mutta taskuvarkaita pitää varoa. Merkittävin tapahtuma on uudenvuoden yö, jolloin paikalla on massoittain ihmisiä. Kaikki ovat silloin tulleet katsomaan miten vuoden vaihtuessa pudotetaan valaistu pallo tankoa pitkin alas.

Lähinnä turisteille suunnattuja kauppoja on vieri vieressä. New Yorkin tunnetuimmat teatterit sijaitsevat myös lähialueilla. Eräs suosituimmista koko perheen kohteista on Madame Tussauds´n vahakabinetti.

Kaupungin turistitoimiston infopiste lipputoimistoineen (Visitor Center) sekä TKTS -lippukioski sijaitsevat Times Squarella. Jälkimmäinen myy edullisia teatterilippuja saman illan näytöksiin.

Osoite: 42nd Streetin pohjoispuolella Broadwayn ja 7th Avenuen välissä.

Bussi: M6, M7, M27, M42, M104.

Metro: Times Square, 1, 2, 3, 7, 9, N, R, S, Q, W.

Kiinalaiskortteli (Chinatown)

Lähes jokainen New Yorkin kävijä vierailee Chinatownissa kokemassa aasialaista eksotiikkaa. Manhattanin eteläosassa sijaitsevan kiinalaisyhteisön asuinalue on kuin suoraan Kiinasta. Pagodikatokset, kala- ja vihanneskojut, rivissä roikkuvat kanat, kiinankieliset kyltit ja etenkin viikonlopun väentungos saa monet nauttimaan tunnelmasta. Suomalainen saattaa kokea kiihkeän tunnelman jopa ahdistavana.

Chinatownin löytää helposti, kun suuntaa metroasemalta askeleensa itään Canal Streetille. Kadun pohjoispuolelle jää muutaman korttelin kokoinen Little Italy ja eteläpuolelle Kiinalaiskortteli, jonka varsinainen ydin on Mott Street.

Chinatown on kasvanut viimeisen sadan vuoden ajan ja kasvu jatkuu yhä. Noin

250 000 kiinalaista asuu nykyisin New Yorkissa. Uusia tulijoita saapuu vuosittain tuhansia, osa laillisesti, osa laittomasti. Kasvun myötä Chinatown on levittäytynyt yhä laajemmalle alueelle, osittain naapurikorttelissa olevan Little Italyn alueelle.

Monille Chinatown on yhtä kuin ruokapaikka. Turistitungoksen takia myös tavallisten matkamuistomyymälöiden määrä on räjähdysmäisesti kasvanut. Kortteli on silti säilyttänyt buddhalaistemppeleineen hyvin erikoisen luonteensa. Tärkeiden kiinalaisten juhlapyhien osuessa kohdalle voi nähdä upeita kulkueita. Kävely Chinatownin alueella on turvallista, kunhan varoo väentungoksessa taskuvarkaita.

Osoite: Lower Manhattan, Canal Streetin eteläpuoleinen alue.

Bussi: M1, M6, M103.

Metro: Canal Street, 4, 5, 6, N, J, R, Q, W, Z.

Keskuspuisto (Central Park)

Keskuspuisto, kaupungin keuhkot, on 800 m leveä ja neljä kilometriä pitkä viheralue.
Alun perin se oli joutomaa-alue, jonne siirtolaiset olivat laittomasti pystyttäneet hökkelinsä. 1800 -luvun puolessa välissä alue siirtyi kaupungin omistukseen ja sinne rakennettiin suurella vaivalla englantilaistyylinen puisto, jossa puoli miljoonaa puuta ja pensasta, vesialueet ja mäennyppylät saavat aikaan luonnonmukaisen maiseman.

Keskuspuisto ei pelkästään puhdista kaupungin ilmaa, vaan se toimii äärimmäisen tärkeänä kaupunkilaisten virkistyskeitaana. Kesä on tietysti puistoalueen sesonkiaikaa, jolloin kävelijät, hölkkääjät, rullaluistelijat, frisbeen heittäjät jne. nauttivat puiston vihreydestä. Tuttu näky on myös ruokatuntia viettävät lähialueiden pilvenpiirtäjien toimistotyötekijät. Talvella puistossa on mahdollista luistella. Löytyypä puistosta pieni eläintarhakin.

Puisto on päiväsaikaan turvallinen vierailukohde, mutta hämärän tultua sinne, kuten muihinkaan  New Yorkin suurimpiin puistoihin, ei pidä mennä.
www.centralparknyc.org

Nykytaiteen museo (Museum of Modern Art, MoMa)

MoMan määrittelee nykytaiteen alkavan jo 1800 –luvun lopulta  impressionistit mukaan lukien. Museo ei keskity pelkästään perinteiseen kuvataiteeseen, vaan esillä on myös laaja valokuva- ja piirustuskokoelma. Myös modernia arkkitehtuuria ja taideteollisuuden tuotteita on esillä, muun muassa Alvar Aallon maljakoita.

Suuri yleisö tulee katsomaan pysyvien kokoelmien huipputaidetta. Ala-aulassa on heti nähtävänä Glaude Monet’n jättikokoinen Lumme -maalaus. Muita museon tähtitaiteilijoita ovat Cézanne, Matisse, Van Gogh, Picasso, Georges Braque ja Andy Warhol. Picasson kuuluisa maalaus Avignonin naiset ja Van Goghin Tähtiyö löytyvät MoMasta. Sisäpihan patsaspuutarhassa on Rodinin veistoksia.

MoMassa toimii myös suurta arvostusta nauttiva elokuvaosasto, jolla on tuhansien elokuvien kokoelma. Museo järjestää suosittuja esityksiä, joissa esitellään sarjoja klassikoista uutuuksiin.

Osoite: 11 West / 53 St / 5-6 Ave.

Bussi: M1, M2, M3, M4, M5.

Metro: 5 Avenue / 53 Street, E, V, 47-­50 Streets / Rockefeller Center, B, D, F.

www.moma.org

Metropolitan Museum of Art (The Met)

Met kuuluu New Yorkin pakollisiin kohteisiin. Museon kokoelmat vetävät vertoja suurten eurooppalaisten taidemuseoiden kokoelmille. Yhden vierailun aikana ei ehdi nähdä kuin murto-osan laajasta tarjonnasta. Siksi kannattaa etukäteen selvittää, mitä todella haluaa nähdä.

Esillä on teoksia kaikkialta maailmasta. Aihepiirejä on 19: esimerkiksi Euroopan maalaustaide, Itä- ja Kaakkois-Aasian, Yhdysvaltojen, Afrikan, Lähi-idän ja islamin ja Oseanian taide. Esillä on myös keskiaikaisia aseita ja haarniskoja, soittimia, muumioita sekä arvokas piirustuskokoelma (Michelangelo, da Vinci, Rembrandt, Rubens, Tiepolo, Goya).

Museon suosituin ja keskeisin osa on laaja eurooppalaisen taiteen kokoelma italialaisista renessanssimestareista ranskalaisiin impressionisteihin. Taiteilijoiden lista on häkellyttävä: Botticelli, Rubens, Van Dyck, Vanmeer, Rembrandt, El Greco, Velázquez, Goya, Watteau, Monet, Dégas, Gezanne, Van Gogh, Picasso jne.

Osoite: 5 Ave / 82 St.

Bussi: M1, M2, M3, M4.

Metro: 86th Street, 4, 5, 6.

www.metmuseum.org

Luonnonhistoriallinen museo (American Museum of Natural History)

Maailman suurin luonnonhistorian museo on valtava. Itse rakennuskin on jo puuduttavan iso. Kaikkea ei siis voi tässäkään museossa nähdä. Voi kuitenkin saada kattavan kuvan koko maapallon lajirunsaudesta, myös jo sukupuuttoon kuolleista eläimistä. Dinosaurusosasta onkin museon eräs suosituimmista. Myös Afrikan osasto täytettyine eläimineen on vaikuttava. Näytillä on myös arvokkaita jalokiviä, joista tunnetuin on Intian tähti, maailman suurin sininen tähtisafiiri.

Lapsille löytyy oma ”Heureka -osasto”, jossa voi itse kokeilemalla tutustua luonnon ihmeisiin. IMAX-teatterissa matkataan filmin myötä eri puolille maailmaa. Suosituin kohde on kuitenkin uusi The Rose Center for Earth and Space, jonka planetaariossa pääsee erikoisefektien ja tähti- ja planeettaprojektorin avulla matkalle (Space Show) maailmankaikkeuteen. Oppaana toimivat Tom Hanks ja Jodie Foster.

Osoite: W 79 St / Central Park West.

Bussi: M7, M10, M11.

Metro: 81st Street, B, C, Broadway / West 79th Street, 1, 9.

www.amnh.org

Yhdistyneet kansakunnat (United Nations, UN)

YK:n 38-kerroksinen tornitalo sijaitsee East Riverin rannassa kansainvälisellä alueella eli se ei kuulu New Yorkiin. Vuonna 1945 perustetun Yhdistyneiden kansakuntien päämaja sijoitettiin New Yorkiin, kun multimiljonääri John D. Rockefeller Jr. lahjoitti sopivan maakaistaleen järjestön käyttöön.

YK:lla on oma postimerkkinsä ja –toimistonsa sekä palokuntansa ja vartijansa. Läpäistyään tiukat turvatoimet turistitkin pääsevät tutustumaan rakennuksen sisätiloihin tunnin kestävillä opastetuilla kierroksilla. Jos sattuu vierailemaan talossa yleiskokouksen aikana, voi kokouksen edistymistä seurata kuulokkeista eri kielillä.

YK:lla on myös mittava taidekokoelma, joka on jatkuvasti esillä. Rakennuksen ulkopuolella on kuuluisien taiteilijoiden, kuten Henry Mooren, veistoksia. Sisätiloissa on useita jäsenmaiden lahjoittamia arvoteoksia Marc Chagallista Picassoon.

Osoite: 1 Ave / E 46 St.

Bussi: M42, M104.

Metro: Central Station, 4, 5, 6, 7.

www.un.org

Brooklyn Bridge

New Yorkin kuuluisin silta on eräs maailman kauneimmista silloista. Kävely sillan keskiosan puista kävelytasannetta pitkin kannattaa. Silta on jo sellaisenaan nähtävyys, mutta sillalta avautuu myös kaupungin komein näkymä Downtowniin.

East Riverin ylittävä Brooklyn Bridge oli ensimmäinen silta, joka yhdisti Manhattanin saaren mantereeseen. Sillan rakentamiseen liittyi paljon dramatiikkaa, muun muassa sillan suunnittelija John Roebling kuoli tapaturmaisesti usean muun työtekijän tavoin. Vuonna 1883 valmistunut silta oli aikansa pisin riippusilta (1,6 km).

Sillan voi toki kävellä edestakaisinkin, mutta aikaa säästyy, jos menee ensi metrolla Brooklynin puolelle ja kävelee joen yli Manhattanin puolelle. Aamuauringon aikana retki on nautinnollisin, sillä auringonsäteet peilautuvat upeasti Downtownin pilvenpiirtäjien lasipinnoista.

Osoite: Manhattanin eteläosassa East Riverin yli Brooklynin puolelle.

Bussi: M9, M15, M103.

Metro: Brooklyn Bridge-City Hall, 4, 5, 6, High Street, A, C.

Majoitus

Majapaikan valinta tuntuu ensikertalaiselle omatoimiselle New Yorkin matkaajalle aluksi melkoiselta savotalta. Valittavana on satoja vaihtoehtoja, enemmän kuin yhdessäkään toisessa kaupungissa. Helpommalla pääsee, kun antaa matkatoimiston hoitaa varaus. Lopputulos on aina takuuvarma, koska kotimaiset matkatoimistot käyttävät New Yorkissa luotettavia ja hyväksi koettuja hotelleja.

Jos päättää itse hankkia majapaikkansa, kannattaa uhrata riittävästi aikaa internet -sivujen selailuun. Hintahaitari on niin suuri, että ahkeralla hakemisella voi säästää ison summan dollareita.

Yöpyminen New Yorkissa on kalliimpaa, kuin muissa Yhdysvaltojen kaupungeissa. 1990 -luvun aikana hinnat nousivat entisestään, mutta terrori-iskun jälkeen hotellien taksat ovat kääntyneet laskuun. Kaksoistornien tuhouduttua syksyllä 2001 New Yorkin matkailu romahti ja monet hotellit joutuivat konkurssin partaalle.

Ulkomaiset matkailijat on houkuteltu takaisin tarjoamalla edullisia lentoja ja majoitusvaihtoehtoja. Jos pystyy vaikuttamaan matkansa ajankohtaan, voi kustannuksia alentaa oleellisesti: halvimmillaan New Yorkin hotellit ovat heinä-elokuun helteillä ja tammi-helmikuun pakkaspäivinä. Liikematkailijat liikkuvat arkisin, joten hotellit tarjoavat edullisia viikonloppuhintoja kysynnän tasaamiseksi.

Yleensä kaksin matkustaminen kannattaa, sillä huoneen hinta on usein sama oli yksin tai kaksin. Eri hotellit veloittavat vanhempien mukana yöpyvistä lapsista eri tavoin. Aina lapsista ei edes peritä omaa maksua, jos he nukkuvat vanhempien kanssa samassa sängyssä. Tämä on mahdollista, sillä yleensä sängyt ovat isoja. Toiset hotellit antavat alennuksia alle 15-vuotiaista lapsista, toiset jopa alle 18 -vuotiaista. Perhealennukset kannattaa varmistaa huonetta varattaessa.

Aamiainen ei yleensä kuulu hintaan ja ne ovat usein melko kalliita. Säästää, kun syö aamupalan (newyorkilaisten tapaan) kahvilassa tai ns. delissä (kts. ruokailu). Omassa hotellihuoneessa voi olla myös kahvinkeitin ja jääkaappi, jolloin pienen aamupalan voi tehdä itsekin.

Varustetaso

Varustetaso riippuu hotellin hintatasosta, mutta yleensä on ilmastointi, televisio, radio ja puhelin kaikissa hotellihuoneissa. Internet -mahdollisuus on yleistynyt, mutta kannattaa selvittää, onko se ilmainen. Sen käyttö, kuten puhelimenkin, voi tulla yllättävän kalliiksi.

Liikemiesten hotelleissa on tarjolla palveluita kokoustiloista sihteereihin. Yhä useammalla New Yorkin hotellilla on kuntosali, joka on yleensä asiakkaille ilmainen. Hyvin varustetussa hotellissa lemmikkieläimelle löytyy jopa oma tyyny.

Hotellin sijainti

Kaupunkia tuntemattoman kannattaa valita hotelli, joka sijaitsee Midtownissa keskellä Manhattania. Hotellivalikoima on tällä alueella muutenkin laaja ja etäisyydet moniin nähtävyyksiin lyhyet. Esimerkiksi Grand Central Terminalin ympäristöstä löytyy monia erilaisia hotelleja. Myös teatterit ovat lähellä. Tämä on seikka, jota arvostaa, koska taksia on vaikea saada iltanäytöksen jälkeen.

Ekstramaksut

Hotellin ilmoitetussa hinnassa ei välttämättä ole New Yorkin liittovaltion veroja. Alle 100 dollarin huoneen hintaan tulee 13,25 prosentin huonevero ja yli 100 dollarin 21,25 prosentin huonevero. Lisäksi peritään 4 dollaria yöltä ns. sänkyveroa.

Lisäkustannuksia tulee myös aina ovimiehistä, jotka hanakasti avaavat ovia, pyydystävät takseja ja kantavat laukkuja.

Huoneen omatoiminen varaus

Matkustaminen New Yorkiin ilman majapaikan ennakkovarausta ei ole järkevää. Varaus kannattaa tehdä mahdollisimman ajoissa matkailusesongista riippuen. Tietyt suurtapahtumat, kuten New Yorkin maraton tai uudenvuoden juhlat sekä pääsiäinen aiheuttavat ruuhkaa hotelleissa.

Jokaisella varteenotettavalla majapaikalla on omat internet –sivunsa, joiden avulla varaus onnistuu helposti. Tutun suosittelemaan hotelliin voi näin ottaa suoraan yhteyttä tai hakea vaihtoehtoja luotettavien ns. alehintavälittämöjen internet –sivujen avulla. Ne välittävät myymättä jääneitä huoneita alennettuun hintaan yhteistyössä eri hotellien kanssa.

Hotellinhakusivujen avulla löytyy alueittain runsaasti erihintaisia vaihtoehtoja yksityiskohtaisine tietoineen. Osa sivuista on osittain suomenkielisiä. Kannattaa kokeilla myös matkapäivien vaihtamisen vaikutusta, sillä hinnat vaihtelevat vuodenaikojen ja viikonpäivien mukaan.

Lisää vaihtoehtoja löytyy internetin hakuohjelmilla esimerkiksi sanoilla Accommodation New York.

Bed and Breakfast

Yksityismajoitustakin on mahdollista New Yorkissa. Hinnat ovat edullisempia kuin hotelleissa, eikä tasosta välttämättä tarvitse tinkiä. Osa huoneistoista on isännättömiä, mutta on myös perinteisiä B & B –asuntoja, joissa isäntäväki asuu seinän takana.

Vaihtoehtoja löytyy internetin hakuohjelmilla esimerkiksi sanoilla Bed and Breakfast New York City.

Alla on muutama vaihtoehto klassikkohotelleista tai muuten henkilökohtaisesti hyväksi koetuista majapaikoista.

St Regis

St Regis on New Yorkin hotelleiden eliittiä, jossa saa huippupalvelua. Lattia- ja seinämarmorit sekä hopeiset ruokailuvälineet kiiltävät. St. Regis ei ole koolla  pilattu, vaan se on ranskalaistyylinen palatsirakennus. Sviitistä saa pulittaa yli 10 000 dollarilla, mutta kahden hengen huone irtoaa noin 400 dollarilla ajankohdasta riippuen.

Osoite: E 55 St / 5 Ave.

Metro: 53rd Street, E, V.

The Waldorf-Astoria

Luksushotelli on koko korttelin täyttävä kompleksi (huoneita yli 1000), jossa ovat yöpyneet monet kuuluisat vakiovieraat. Viikonloppupaketin voi saada edullisesti, joten tavallinenkin matkailija voi kokeilla, miltä tuntuu asua herroiksi.

Osoite: 301 Park Ave / E 49 St.

Metro: Grand Central Terminal, 4, 5, 6, 7, S.

www.waldorfastoria.com

Belvedere

Lähellä Times Squarea sijaitseva Hotel Belvedere on hyvä valinta majapaikaksi. Se on selvästi edullisempi kuin yllä mainitut, mutta huoneiden taso on hyvä, muun muassa jääkaappi ja kahvinkeitin löytyvät.

Osoite: 319 West 48 St.

Metro: 50th Street, 1, 2, 3, 9, 49th Street, N, R, Q, W.

www.belvederehotelnyc.com

New York Helmsley

Hyvällä paikalla lähellä Grand Central Terminalia sijaitseva Helmsley on keskihintainen hotelli, jonka tilavat huoneet on hyvin varusteltuja.

Osoite: 212 E 42 St.

Metro: Grand Central Terminal, 4, 5, 6, 7, S.

New Yorker

Isokokoinen Art Deco -tyylinen New Yorker sopii budjettimatkalaiselle, jolle hotellin sisustus ei ole pääasia, vaan sen sijainti. Huoneet ovat tilavia ja niiden varustus on pelkistetty, mutta riittävä.

Osoite: 481 8 Ave / W 34 St.

Metro: Penn Station, 1, 2, 3, 6.

www.newyorkerhotel.com

Edison

Suomalaisten matkanjärjestäjien käyttämä Edison sijaitsee lähellä teattereita Manhattanin sydämessä. Pienehköissä huoneissa on satelliitti-TV ja ilmastointi.

Osoite: 228 W  47 St / Broadway.

Metro: Time Square, 1, 2, 3, 7, 9, N, R, S, Q, W.

www.edisonhotelnyc.com

Vanderbilt YMCA (NMKY)

Vanderbilt on hyvä valinta, kun raha ratkaisee, eikä kuitenkaan halua tinkiä sijainnista. Hotelli kunnostettiin 1990 –luvun alussa. Vanderbilt tarjoaa budjettimatkalaiselle edullisen majoituksen Manhattanilla, jos kestää sen, että sviittejä lukuun ottamatta WC-tilat ja suihkut ovat käytävällä. Tarjolla on myös 3-4 hengen huoneita kerrossänkyineen.

Osoite: 224 E 47 St / 2-3 Ave.

Metro: Grand Central Terminal, 4, 5, 6, 7, S.

Ostoksille

Monelle New York on synonyymi sanalle shoppailu. Menomatkalla New Yorkiin matkalaukussa on vain välttämättömimmät. Kotimatkalla lentokoneen ruumaan pakataan 30 kiloa tulisia. Lisäksi muutama kassillinen käteismatkatavaraa yritetään sovittaa koneen ahtaisiin jalkatiloihin. Ostoksia on tullut tehdyksi Woolworthin valkoisista urheilusukista Sohon trendikauppojen design-tuotteisiin.

New York on kiistatta shoppailun ykkösmesta. Kaikkea mitä ikinä maailmasta saa, löytyy New Yorkista. Vaikka lompakossa olisi isompikin tukku rahaa, pääsee siitä helposti eroon. Vastaavasti pikkurahallakin voi tehdä elämänsä ostoksen. Hintoja tarkastellessa pitää muistaa lisätä niihin 8,25 prosentin vero.

Kaikkien varteenotettavien liikkeiden mainitseminen tässä yhteydessä ei ole mahdollista. Valikoima on liian suuri. New Yorkin ostospaikkoja esitellään alla alueittain tai tuoteryhmittäin. Mukaan ovat mahtuneet vain suurimmat ja kuuluisimmat tai oman alansa parhaat erikoisliikkeet. Jos lukijalla riittää intoa etukäteen New Yorkin ostosmahdollisuuksien tutkimiseen, löytyy internet-sivuilta muutama sata lisää (www.nycvisit.com, www.ny.com).

5th Avenue ympäristöineen ja suuret tavaratalot

Jos aikaa on rajallisesti, ei vaativankaan shoppailijan tarvitse poistuta Midtownia pidemmälle. Pelkästään kävelemällä 5th Avenuella (50-59 St) ja sen lähiympäristön tavarataloissa saa takuuvarmasti kassit täyteen ostoksia. Kadun varrella on 8-kerroksinen Saks (611 Ave), jonka jälkeen merkkiliikkeet seuraavat toinen toisiaan. Parin korttelin päässä olevaa 7th Avenueta kutsutaan osuvasti myös Fashion Streetiksi (Muotikatu).

Viidennen Avenuelta (52 St) Rockefeller Centerin läheltä löytyy koripallon ystäville ostosparatiisi, NBA Store. Saman kadun NikeTown (Rockefeller Centerin tiloissa) on maailman suurin Nike–tuotteiden myyntipaikka.

Vaikka ei olisi tarve ostaa leluja tuliaisiksi, kannattaa silti poiketa paikallisiin lelukauppoihin. Näky on uskomaton. Komein lelukaupoista on FAO Schwarz osoitteessa 767 5 Ave / 58 St. Jättimäinen Toys ”R” Us -lelukauppa (1293 Broadway / W 33 St, Herald Center) toimii lähellä Empire State Building -rakennusta. Saman ketjun toisen leluliikkeen Time Squarella väitetään olevan maailman suurimman.

Disney Store sijaitsee osoitteessa 7 Ave / 42 St sekä 5-6 Ave / 34 St.

Macy’s on suurin

Tavaratalojätti Macy’s väittää olevansa maailman suurin. Ainakin rakennus peittää koko korttelin. Himoshoppailija saa kulumaan talossa vaikka koko päivän. Kymmenen kerrosta ja puolimiljoonaa myytävää tuotetta takaa laajan valikoiman. Tavaratalossa on kuuluisa ravintola The Cellar sekä lukuisa määrä anniskelu- ja pikaruokapaikkoja. Tavaratalon järjestämä Thanksgiving Day -paraati on ehdottomasti näkemisen arvoinen kaameasta ihmisruuhkasta huolimatta.

Osoite  Broadway / 151 W 34 St, Herald Square.

Avoinna  Ma-la 10-21, su 10-20.

Bloomingdale’s on kaunein

Lauantaina iltapäivällä pitää mennä tänne katselemaan ja ennen kaikkea tulemaan nähdyksi. Muodin mekka kutsuu silloin ostoksille kaikkia itseään tärkeinä pitäviä. Ensimmäisen kerroksen käsilaukkuparatiisi on New Yorkin suurin. Muista kerroksista löytyy huippumuotia huippuhinnoilla.

Osoite: 1000 3 Ave / E 59-60 St.

Edullisia ostoksia

New Yorkin alennusmyynnit (sales) ajoittuvat kesäkuun puolesta välistä elokuun loppuun sekä heti joulun jälkeen aina helmikuun puolelle asti. Silloin myydään ulos merkkituotteiden vanhaa mallistoa edullisesti.

Kautta läpi vuoden alennettuja merkkituoteita myydään Ground Zeron (entiset kaksoistornit) vieressä sijaitsevassa Century 21 -liikkeessä. Ihmispaljous pöytien ja hyllyjen välissä on ahdistava, ja tavara vaihtaa vilkkaasti omistajaa.

Sunnuntaisin paikallinen väki sekä turistit ahtautuvat Lower East Siden Orchard Streetille tekemään edullisia vaateostoksia. Myös muina viikonpäivinä kauppa käy vilkkaasti. Katumyynti keskittyy Houston Streetin ja Canal Streetin väliselle alueelle. Myytävänä on runsaasti erityisesti nahkatuotteita.

Toinen edullinen sunnuntaikohde on Union Squaren ympäristön 14th Streetin katumarkkinat.

Varo huijareita!

Manhattanin huijaavista kauppiaista liikkuu monenlaisia tarinoita. Valitettavasti ne myös pitävät paikkansa. Uhri on helposti höynäytettävä turisti, joka ei tiedä kaupungin hintatasoa. Kepulikonsteihin syyllistyvät lähinnä Midtownin elektroniikkaliikkeet sekä tietyt matkamuistomyymälät.

Manhattanilla näkee liikkeitä, joiden ikkunoissa kerrotaan värikkäästi loppuunmyynnin alkaneen tai vuokrasopimuksen päättyvän. Nämä ilmoitukset ovat saattaneet olla paikoillaan jo useamman vuoden.

Time Squaren lähikortteleissa on useita epäilyttäviä elektroniikkaliikkeitä. Hyllyt notkuvat tavaroita, joita ei edes tiennyt olevan olemassa. Lähtöhinta saattaa olla korkea, mutta näkyvästi ilmoitettu shokkialennus viittaa elämäsi kauppaan. Todennäköisesti käy juuri päinvastoin. Jos itse ei tunne alaa tai ei tiedä tarkkaan mitä haluaa, ei pidä poiketa sisälle.

Myyjä tietää, että takaisin valtameren toiselle puolelle matkaava turisti ei voi valittaa tuotteesta, joka olikin viallinen tai josta puuttui osia. Uutena myyty laite saattaa kotona osoittautua käytetyksi jne. Erityisen tarkkana pitää olla laitteiden, videokasettien ja DVD-levyjen kanssa, jotka eivät toimi Euroopassa erilaisen jännite- ja TV-järjestelmän takia.

Asianmukaisiakin elektroniikkaliikkeitä löytyy. Yksi sellainen on Lower Manhattanilla City Hall Parkin kupeesta: J & R Music & Computer World (15-27 Park Row / Ann-Beckman St).

Musiikkia

New York on harvinaisten äänilevyjen metsästäjien pyhiinvaelluskohde. Yhdellä kaupassa käynnillä voi musiikin harrastaja täydentää varastojaan vuosiksi eteenpäin. Parhaat liikkeet ovat laajoine valikoimineen todellisia musiikin tavarataloja. Kaupungin parasta valikoimaan edustaa Tower Records (692 Broadway / E 4 St, 1961 Broadway / W 66 St ja 5 Ave / 57 St).

HMV-ketjun musiikkitavarataloja on Manhattanilla myös useampia. Times Squarella sijaitsevaa neonvaloin koristeltua liikettä ei voi olla huomaamatta.

Kirjoja

Kuten olettaa sopii, myös maailman suurimmat kirjakaupat löytyvät New Yorkista. Muutamat liikkeet ovat alan harrastajille todellisia aarreaittoja. Osa New Yorkin kirjakaupoista on myös leppoisia kohtauspaikkoja, joissa istuskellaan sohvilla, rupatellaan, juodaan kahvia ja luetaan päivän lehti. Tosinaan voi nauttia kirjailijaesittelyistä tai musiikkiesityksistä.

The Strand (828 Broadway / E 12 St) on kirjakauppojen klassikko. Vanhoja ja uusia kirjoja on hyllymetreittäin kaikilta mahdollisilta elämänaloilta.

Barnes & Nobles -ketjulla on useita liikkeitä eri puolilla Manhattania, mutta pääliike (105 5 Ave / 18 St) väittää olevansa maailman suurin kirjakauppa.

Timanttien kimallusta

Diamond District lähellä Rockefeller Centeriä (5-6 Ave / W 47 St) käsittää vieri vieressä olevia liikkeitä, joissa myydään kultaa ja timantteja. Tiffany & Co (727 5 Ave) lienee kuuluisin.

Design-vaatteita

Jokaisella New Yorkin alueella on oma leimansa. SoHon (South of Houston Street) imagoon kuuluu boheemisuus. Lukuisat taidegalleriat, antiikkikaupat ja hätkähdyttävät muotivaatteet löytyvät täältä. Alueelle kannattaa suunnata askeleensa jo pelkästään sen kiehtovan valurauta-arkkitehtuurin takia. Parhaimmat näkymät löytyvät Greene Streetiltä.

Ruokailu

New Yorkissa on 25 000 ravintolaa. Osa on vakiinnuttanut asemansa, mutta uusia perustetaan päivittäin. Vanhat vaihtavat omistajaa tai lopettavat kokonaan. Monet matkaoppaat kertovat lukemattomia vinkkejä ruokapaikoista, mutta suurin osa matkailijoista valitsee murkinapaikan umpimähkään. Siinä onkin New Yorkin ruokailun kiehtovuus. Erilaisten ruokapaikkojen sattumanvarainen testailu on kulinaristista nautintoa parhaimmillaan. Aamupalan voi syödä italialaisittain Little Italyssa. Päivällä voi nauttia amerikkalaisen pikalounaan ja myöhemmin voi illastaa kiinalaisittain Chinatownissa.

Street food kelpaa kaikille

Kaupungin kiihkeä syke tarttuu helposti vieraaseen. Ruokailun takia ei vauhtia tarvitse hidastaa, sillä lähes joka kadunkulmassa myydään syötävää. Kaikkialla näkee kärryn päällä kulkevia katukeittiöitä, pikaruokaa myyviä kioskeja hampurilaispaikoista puhumattakaan.

Lomalaisen tulee laitetuksi tassua toisen eteen sen verran rivakasti, että ylimääräiset joulet kyllä palavat. Vaikka paikallisesta pikaruuasta välillä tihkuu rasvaa, löytyy aina myös vähemmän lihottavia vaihtoehtoja.

Suolarinkilät eli pretzelit ovat newyorkilaisia klassikkoja. Juutalaista alkuperää olevia jättirinkilöitä pureskellaan päivittäin tuhansia. Kuiva, mutta hyvänmakuinen pretzel kahvimukillisen kanssa poistaa pikkunälän nopeasti.

Bagel-rinkilä muistuttaa ulkonäöltään donitsia, mutta se ei ole makea. Tämäkin juutalaista alkuperää oleva rinkilä on newyorkilaisten suosikki. Savulohella ja kermajuustolla täytetty bagel riittää pikalounaaksi.

Helppo valinta pikkunälkään on katukeittiön höyrypadasta ongittu hodari, street foodia omimmillaan. Parilla dollarilla ostettu hot dog maustetaan kaikilla herkuilla (with everything on it): sinapilla, ketsupilla, sipulilla ja hapankaalilla.

Pikaruokapaikkaa laajemmat vaihtoehdot löytyvät delistä. Ne ovat edullisia ympäri vuorokauden auki olevia ruokapaikkoja, joissa usein myydään ruoka-annosten lisäksi peruselintarvikkeita.

Ruokalistalta löytyy koko joukko valmiita annoksia, ja monissa paikoissa on myös keskellä kauppaa oleva buffet-pöytä, josta voi valita useista vaihtoehdoista itselleen mieluisimman annoksen. Moni ottaa  annoksen mukaansa ja siirtyy nauttimaan lounasta puiston siimekseen.

Dinerit ovat amerikkalaisia ravintoloita, jotka myyvät myös kohtuuhintaista take away –ruokaa.

Kahvimuki mukaan

Starbucks on kahvilaketju, joka on levittäytynyt kaikkialle maailmaan. Pelkästään New Yorkissa niitä on lähes joka korttelissa. Monet levähtävät Starbucksin pelkistetyissä sisätiloissa kahvimukin ääressä. Samalla voi nauttia kahvilan jättimäisiä donitseja.

Monelle kiireiselle riittää, kun ottaa kahviannoksen mukaansa. Manhattanin tyypillisin katunäkymä lieneekin kahvia pahvimukista hörppivä kiireinen newyorkilainen.

Edellä mainittujen lisäksi amerikkalaisia makuelämyksiä tarjoavat subit, hot cakesit, french toastit, home friesit, soul foodit, apple piet, cheesecaket jne.

Eri maiden ruokaa

Etnistä ruokaa tarjotaan kaikkialla New Yorkissa, mutta parhaimmalta se maistuu omissa kaupunginosissaan. Aasialaiset pikaruokapaikat löytyvät parhaiten Chinatownista. Kiinalaiset dim sum -välipalapaikat tarjoavat kalalla, lihalla tai kasviksilla täytettyjä kääryleitä. Myös japanilaisia sushi –ruokapaikkoja on New York pullollaan. Little Italysta löytyy kaupungin vanhin pizzeria Ray’s Pizza – The Original.

Loppulasku voi yllättää

Suomalaisittain New Yorkin ravintoloissa syö kohtuuhinnoin, vaikka kaupungin hintataso on korkeampi kuin muissa Yhdysvaltain kaupungeissa. Edullisimmillaan ruoka on lounasaikaan, mutta loppulasku saattaa aina yllättää. Esillä olevat hinnat ovat verottomia (+8,25 %) ja myös tippi (10-15 %) kasvattaa loppusummaa.

New Yorkin ruokapaikat ovat savuttomia.

Iltaohjelma

New Yorkin monipuolisuus tulee parhaiten esille illalla. Ajanvietemahdollisuuksia on niin paljon, että jokaiselle löytyy jotakin. New Yorkia kutsutaan kaupungiksi, joka ei koskaan nuku. Tämä on vain puolitotuus, sillä toki Midtownin kadut hiljentyvät viimeistään aamuyön tunteina. Mutta yökyöpeleille on tarjontaa aamuun asti.

Ylitsepursuavan tarjonnan takia alla esitellään vain murto-osa, eli suosituimmat vaihtoehdot teattereista klassiseen musiikkiin. Koko tarjonta selviää halukkaille muun muassa seuraavista internetosoitteista: www.broadway.com, www.theatermania.com, www.telecharge.com, www.timeoutny.com. Lisäksi osoitteesta www.nycvisit.com löytyy runsaasti lisää linkkejä ja vinkkejä esimerkiksi lippujen ostoon.

Paikan päällä ohjelmatarjontaan voi tutustua kaupungin matkailutoimistossa ja Times Squaren Visitor Centerissä. New York Timesin sunnuntainumerossa on aina kattavasti esitelty viikon tarjonta. Ilmaisjakelulehdet Where, Official New York City Guide ja Time Out New York kertovat myös eri vaihtoehdoista.

Broadwayn lukuisten teattereiden sijainnit ja meneillään olevat ohjelmat selviävät myös ilmaisesta Broadway Theatre -vihkosesta, jota on saatavana hotelleista tai teattereista.

MUSIKAALEJA

Broadway

Monelle Broadway on yhtä kuin New Yorkin iltaelämä. Theater District on se alue Midtownissa (7. ja 8. Avenuen välillä), joka kuhisee väkeä joka ilta. Kymmenet teatterit ovat jo vuosikymmenet houkutelleet kävijöitä maailman tunnetuimilla mammuttimusikaaleilla (The Lion King, The Phantom of the Opera, Mamma Mia ym.). Suosituimmat esitykset menevät vuodesta toiseen täysille katsomoille.

Off-Broadway

Varsinaisen Broadwayn ulkopuolella esitetään varteenotettavia, mutta edullisimpia esityksiä pienimmille katsojamäärille. Laadusta ei ole kuitenkaan välttämättä tingitty. Tyypillinen ja suosittu Off-Broadway esitys on Tony n´ Tina´s Wedding, jossa yleisö pääsee osalliseksi kuuluisiin häihin. Vihkiminen tapahtuu St. Luken kirkossa ja jatkobileet Edison-hotellissa. Myös Off-Broadwayn tarjonta löytyy yllä mainituista linkeistä ja lehdistä.

Lippuja esityksiin

Ainoa varma tapa saada lippu haluamaansa esitykseen on tehdä ennakkovaraus. Monet esitykset ovat loppuunmyytyjä. Helpommin se tapahtuu etukäteen lipputoimiston kautta. Vaihtoehtoja on useita, joista alla on muutama:

www.telecharge.com

www.ticketmaster.com

Lippuja voi tietysti ostaa suoraan teatterin lippukasalta, josta voi kysyä myös lunastamattomia lippuja tuntia ennen esityksen alkua.

Edullisesti esityksiin

Times Squaren lipputoimisto TKTS myy 25-50 prosentin alennuksella lippuja saman illan näytöksiin. Jonot ovat pitkät, joten kärsivällisyyttä tarvitaan. Liput maksetaan käteisellä.

Joihinkin esityksiin on saatavana myös halpoja seisomapaikkalippuja. Keskiviikon iltapäivänäytöksiin myydään myös alennettuja lippuja.

Huom! Lippuja ei tule ostaa kadulta, sillä ne saattavat olla väärennettyjä.

TKTS-lipputoimisto

Osoite: Times Square.

KLASSINEN MUSIIKKI

Lincoln Center

Lincoln Center on eräs maailman arvostetuimpia kulttuurikeskuksia, jossa ovat esiintyneet kuuluisat megatähdet Karita Mattila mukaan lukien. Broadwayn ja Columbus Avenuen kulmassa (Upper West Sidessa) sijaitseva arkkitehtonisesti tyylikäs kulttuurikompleksi sisältää monipuolisesti taiteen eri osa-alueita. Kuuluisin lienee Metropolitan Opera House (kts Ooppera). Muita ovat:

The New York State Theater, New York City Ballet’n ja New York City Operan esiintymispaikka.

Avery Fisher Hall: Täällä esiintyvät New Yorkin filharmonikot.

Alice Tully Hall: New Yorkin kamarimusiikkiyhdistyksen esiintymispaikka.

Vivian Beaumont Theater: Täällä esitetään Broadway –tyyppisiä musikaaleja.

Lippuja eri esityksiin voi varata internetin välityksellä tai lukuisten lipunvälitystoimistojen avulla. Bryant-puiston Music and Dance Booth myy lippujen myös tanssi- ja konserttiesityksiin. Saman päivän tilaisuuksiin voi lippuja ostaa puoleen hintaan.

www.lincolncenter.org

OOPPERA

Metropolitan Opera

Metropolitan Opera eli The Met on eräs maailman arvostetuimmista oopperataloista, jonka vakiovieraisiin kuuluu muun muassa Plácido Domingo. Esityksiä on ma-to klo 20. Lippuja voi varata internetin välityksellä tai paikan päällä oopperatalon lipputoimistosta.

www.metopera.org

MUITA KONSERTTISALEJA

Radio City Music Hall

New Yorkin tunnetuimman konserttisalin ohjelma vaihtuu laidasta laitaan. Lippuja esityksiin saa lipputoimistojen kautta (kts. yllä) tai teatterin lippukassalta.

Osoite: 1260 6 Ave / W 49-50 St, Rockefeller Center.

Madison Square Garden

Kolossimainen Garden on New York Nicksin ja New York Rangersin kotiareena, mutta se toimii myös useiden tapahtumien, kuten rock-konserttien tapahtumapaikkana. MSG:n ohjelmatarjonta löytyy osoitteesta www.thegarden.com. Lippuja tapahtumiin voi ostaa internetin välityksellä tai paikan päällä Gardenin lipputoimistosta.

Osoite: New York Penn Station.

Carnegie Hall

Carnegie Hall kuuluu New Yorkin legendaarisiin konserttisaleihin, jonka ohjelmatarjonta vaihtelee laidasta laitaan. Eniten on kuitenkin klassisen musiikin tapahtumia.

Osoite: W 57 St / 7 Ave.

www.carnegiehall.org

Apollo Theater

Harlemin kaupunginosassa sijaitseva Apollo on legendaarinen mustan musiikin esityspaikka, josta moni on noussut kuuluisuuteen. Teatteri on kokenut uransa varrella nousut ja laskut, mutta tällä hetkellä elää jälleen kukoistuskauttaan. Apollon perinteiset keskiviikkoillan amatööri-illat ovat erittäin suosittuja.

Osoite: 253 W 125 St / Adam Clayton Powell Jr-Frederick Douglas Blvds.

Opastetut kiertokäynnit

Helpoin ja aikaa säästävin tapa tutustua New Yorkiin on osallistua opastetuille kiertokäynneille. Vaihtoehtoja on useita: kävellen, bussilla, laivalla, hevoskärryillä ja jopa helikopterilla. Alla esitellään niistä suosituimmat. Hotellien auloista ja kaupungin matkailutoimistosta löytyy lisää esitteitä eri vaihtoehdoista.

Bussilla

Gray Linen organisoimat kierrokset lienevät kaikkein suosituimmat. Tarjolla on lukuisia eri teemallisia ajeluita. Matkanteko tapahtuu avokattoisilla kaksikerroksisella bussilla, toisinaan myös laivalla. Lämpimällä säällä bussin yläkerrasta avautuu New Yorkin parhaat näkymät. Tietyillä retkillä reitin varrella on useita pysäkkejä ja päivän aikana voi hypätä pois ja takaisin bussiin niin monta kertaa kuin haluaa (Hop On-Hop Off). Joillakin kierroilla tutustutaan nähtävyyksiin myös sisäpuolelta.

All Loop Tour

Lippu on voimassa 48 tuntia. Ohjelmaan kuuluu neljä erilaista kiertoa (loop): Uptown, Downtown, Brooklyn Loops and Night Tour. Yhden kierron kesto on 2-3 tuntia.

Manhattan Comprehensive

Gray Linen 8,5 tunnin kiertoajelun aikana voi nähdä useimmat New Yorkin tärkeimmistä nähtävyyksistä. Hintaan kuuluu lounas, käynti YK:ssa ja laivamatka, jonka aikana näkee Vapaudenpatsaan lähietäisyydeltä.

Harlem Gospel (Sundays)

Gray Linen suosittu neljän tunnin Harlem-kierros järjestetään vain sunnuntaisin, sillä matkan kohokohta on vierailu mustien svengaavassa messussa.

Kävellen

New Yorkin mielenkiintoisten kävelykierroksien järjestäjiä on useita ja ohjelmatarjonta on hyvin laajaa. Tarjolla on perusnähtävyyksien kiertämisen ohella myös jännittäviä teemallisia kierroksia. Oppaat ovat amerikkalaiseen tapaan aina asiantuntevia ja esiintymiskykyisiä. Myös joillakin museoilla on ohjelmassa teemallisia kävelykierroksia historiallisissa paikoissa. Oppaat ovat usein pukeutuneet aiheeseen sopivasti.

Kävelykierroksia tarjoavista yrityksistä saa paikan päällä tietoa kaupungin turistitoimistosta tai esitteistä, joita on esimerkiksi hotellin mainostelineissä. Etukäteen tarjontaan voi tutustua seuraavien internet-osoitteiden avulla:

http://nycwalk.com/

www.bigonion.com

www.walknyc.com

www.mcny.org

www.tenement.org

Laivaristeily

Circle Line Sightseeing Cruises

Vahvasti suomalaisvetoinen Circle Line on New Yorkin tunnetuin laivaristeilyjen järjestäjä, sillä se hallitsee 3/4 osaa paikallisesta turistilaivabisneksestä. Laivayhtiön suosituin tuote on kolmen tunnin risteily Manhattanin ympäri. Mukana on myös opas, joka kertoo matkan aikana nähtävyyksistä ja antaa hyviä käytännön vinkkejä.

Laivat liikennöivät maaliskuun alusta joulukuun loppuun. Kesällä lähtöjä on 45 minuutin välein, muina aikoina harvemmin. Lähtölaituri on  Pier 83 (W 42 St / 12 Ave). Circle Linen koko laaja tuotanto löytyy internetsivuilta www.circleline.com.

The Full Island Cruise

Kesto: 3 tuntia.

The Semi-Circle Cruise

Kesto: 2 tuntia.

Harbor Lights Evening Cruises (Manhattan iltavalaistuksessa)

Kesto: 2 tuntia.

Luksusristeilyjä

Perusristeilyjen lisäksi New Yorkissa on tarjolla luksusristeilyjä, jossa veneilyn ohella nautitaan elävää musiikin kera samppanjasta ja hyvästä ruuasta, ilman farkkuja ja lenkkitossuja. Myös parketti on vapaa tanssihaluisille. Luksusristeilystä kiinnostuneet löytävät sesonkikohtaiset tiedot seuraavista internet-osoitteista:

www.worldyacht.com

www.spiritcitycruises.com

Mistä tietoa

New Yorkin matkailuneuvonta

NYC & Company on New Yorkin virallinen matkailuneuvontatoimisto. Sillä on kaupungissa kolme toimistoa (Midtown, Harlem, Chinatown). Näistä Midtownin toimisto on ehdottomasti paras, sillä sen materiaalivalikoima on laajin. Muut ovat kioski-tyyppisiä infopisteitä.

Matkailuneuvontapisteestä saa karttoja, esitteitä, alennuskuponkeja ja myös ajan tasalla olevaa tietoa teattereiden tarjonnasta, hotelleista, nähtävyyksien aukioloajoista jne. Samasta paikasta jaetaan myös ilmaisia infolehtiä, kuten Official New York City Guide, Where ja Promanade. NYC & Companyn nettisivuilla on mainio linkki (First Time Visitors), josta löytyy sivukaupalla tietoa kaupunkiin ensimmäistä kertaa matkustavalle.

Midtownin infotoimiston yhteydessä on hyvin varusteltu CityStore, jossa myydään kaikkea New Yorkiin liittyvää tavaraa.

Osoite: 7 Ave / W 52-53 St.

Metro: 7th Ave, B, D, E, 57th St, N, R, S, Q, 50th, 1, 9.

www.nycvisit.com

Times Squaren reunalla on myös infopiste (Times Square Visitor Center), jonka esitevalikoima on suppeampi kuin yllä mainitun neuvontapisteen. Täältä saa kuitenkin paljon tärkeää Time Squaren alueeseen liittyvää infoa. Samassa paikassa on myös Broadway Ticket Center, joka myy normaalihintaisia lippuja Broadwayn teattereiden näytöksiin.

Osoite: Broadway / W 46-47 St.

Bussi: M6, M7, M27, M42, M104.

Metro: Times Square, 1, 2, 3, 7, 9, N, R, S, Q, W.

www.timessquarenyc.org

CityPass-kortti

CityPass on kortti, jonka avulla voi säästää noin puolet sisäänpääsymaksuista. Kortti oikeuttaa sisäänpääsyn seuraviin kohteisiin: American Museum of  Natural  History, The Museum of Modern Art, Intrepid Sea Air Space Museum, Circle Line Sightseeing Cruises, Empire State Building. Kortin avulla voi monin paikoin myös nopeuttaa sisäänpääsyä.

Kortin voi ostaa kaupungin matkailuneuvonnasta tai sen voi tilata etukäteen internetin välityksellä, jolloin kortti toimitetaan esimerkiksi hotellille.

Lisätiedot

http://citypass.com/city/ny

FAKTAT

Sijainti: Yhdysvaltain itärannikolla Hudson-joen suulla.

Asukasluku: Noin 8 miljoonaa, Suur-New Yorkin alueella asuu yli 20 miljoonaa ihmistä.

Hallitusmuoto: Tasavalta, presidentti George W. Bush.

Kieli: Englanninkieli (espanjan ja italiankielisiä runsaasti) .

Uskonto: Protestantteja n. 52 %, roomalaiskatolilaisia n. 24 %. Juutalaisella vähemmistöllä on merkittävä asemansa.

Vesijohtovesi: Täysin juomakelpoista.

Ilmasto: New York vuodenaikainen sää vaihtelee helteistä pakkasiin. Yhden päivän aikanakin voi tapahtua radikaali muutos. Keskikesällä on kosteaa ja kuumaa, toisinaan jopa varsin tuskaista. Kylmin aika on tammi-helmikuu, jolloin lämpötila laskee pakkasen puolelle. Joka talvi on yleensä kunnon lumimyräkkä ja silloin kaupunki on aivan sekaisin. Sään kannalta paras ajankohta New Yorkin matkalle on huhti-toukokuu sekä syksy.

Suuntanumero: +1 212

Aika: Suomen ja New Yorkin välinen aikaero on seitsemän tuntia taaksepäin. Jokainen sopeutuu uuteen aikaan kovin eri tavoin. Osalle sopeutuminen kestää pahimmillaan yhtä monta päivää kuin aikaero on tunteina. Osalle riittää vain pari päivää. Käytäntö on osoittanut, että sopeutuminen on nopeampaa, kun pyrkii heti siirtymään paikalliseen rytmiin.

Pass: Suomalainen voi oleskella Yhdysvalloissa pelkällä passilla korkeintaan 90 päivää. Pidempiaikainen oleskelu vaatii aina viisumin ja työn tekemiseen tarvitaan työlupa. Lapset tarvitsevat aina oman passin.

Tullikaavake ja maahantulokortti: Lentokoneessa jokaisen tulee täyttää tullikaavake sekä maahantulokortti, jossa kysellään kaikkea ihmeellistä tarttuvista taudeista terroristijärjestöihin kuulumiseen. Kaksiosaisesta kortista toinen puoli luovutetaan passintarkastuksessa. Toinen osa niitataan passin väliin, ja sitä tarvitaan pois lähtiessä. Passintarkastus saattaa viedä paljon aikaa ja samalla joutuu ehkä vastaamaan tarkastajan kysymyksiin.

Raha: Dollari jakautuu sataan senttiin (cents). Kolikoista jenkit käyttävät seuraavia nimiä: 10 cent = penny, 5 cent = nickel, 10 cent = dime ja 25 cent = quarter. Setelit ovat kaikki samannäköisiä, joten niiden käsittelyssä pitää olla tarkkana. Dollareita kotimaassa vaihdettaessa tulisi saada mahdollisimman paljon pikkuseteleitä, koska niille on eniten käyttöä. Monet paikat kieltäytyvät ottamasta vastaan 50 ja 100 dollarin seteleitä.

Matkapuhelin: Tavalliset eli ns. kaksitaajuiset matkapuhelimet eivät toimi Yhdysvalloissa, mutta kolmitaajuiset kylläkin. Jos ei omista kolmitaajuista puhelinta, voi sellaisen vuokraamista yrittää jo Suomessa, esimerkiksi lentokentältä. Internet – ja puhelinpalveluita tarjoavia kahviloita on New Yorkissa useita.

Sähkö: Verkkojännite on Yhdysvalloissa 110-120 volttia eli eri kuin meillä Suomessa. Parranajokoneen tai hiustenkuivaajan voi kytkeä amerikkalaiseen pistorasiaan, jos se on tarkoitettu myös 110 voltin jännitteelle. Muussa tapauksessa pitää käyttää muuntajaa (transformer). Suomalainen pistoke ei myöskään sovi sikäläiseen pistorasiaan, vaan välissä tarvitaan sovitin (adapter). Se kannattaa ostaa jo Suomesta. Adapteria voi kysellä lainaksi myös hotellin vastaanotosta.

Amerikkalainen TV- ja videojärjestelmä eroaa eurooppalaisesta. Jos ostaa Yhdysvalloista DVD- tai videotuotteita, tulee varmistaa, että niitä voi katsella myös Suomessa (PAL-järjestelmä).

Matkasheki: Ovat Yhdysvalloissa yleisessä käytössä. Esimerkiksi isommissa tavarataloissa niillä voi jopa maksaa. Dollareiksi niitä voi vaihtaa paikan päällä pankeissa.

Luottokortti: Yhdysvalloissa (Visa, EuroCard, MasterCard, American Express) on luottokykyisen asiakkaan tunnusmerkki. Muovirahaa käytetään yleisesti, mutta käteistäkin pitää olla mukana, sillä joka paikassa kortti ei kelpaa.

Pankkikortti: Suomalaisten pankkien kansainväliset pankkikortit toimivat sellaisissa pankkiautomaateissa, joissa on sama tunnus kuin omassa kortissa.

Small talk: Muut amerikkalaiset pitävät newyorkilaisia ylimielisinä ja töykeinä. Suomalaisille newyorkilaisten alituinen höpöttely, small talk kuulostaa hauskalta sosiaaliselta kanssakäymiseltä. Pääsääntöisesti New Yorkissa tapaa ystävällisiä henkilöitä. Taksikuskikin saattaa intoutua rupattelemaan niitä näitä tylsän työnsä vastapainoksi.

Aika on kuitenkin newyorkilaisille rahaa ja siitä on aina pulaa. Kaikilla on kiire jonnekin. Kiireessä pitää jopa juoda kahvit matkalla Starbucksin kahvimukista. Jalankulkua hidastava, nähtävyyksiä tuijottava turistiparka voi saada joskus murahtelua ja mulkoilua osakseen.

Turvallisuus: New York on Yhdysvaltain suurkaupungeista turvallisin. Rikostilastot ovat viimeisten vuosikymmenien aikana oleellisesti pienentyneet. Suurkaupunkien tapaan rikollisuus keskittyy tietyille alueille (mm. East Brooklyn, South Bronx, Harlem) ja niitä tuleekin välttää. Puistoalueet, kuten Keskuspuisto pitää pimeällä myös jättää väliin. Samoin iltaisin ei tule harhailla epämääräisillä kaduilla. Metrolla matkustaminen on päiväsaikaan turvallista, mutta ei pidä jäädä yksin vaunuun.

Manhattanilla liikkuminen on turvallista taskuvarkaita lukuun ottamatta. New Yorkissa pärjää siis käyttämällä normaalia maalaisjärkeä kuten muissakin suurkaupungeissa. Siis arvoesineet jäävät kotiin tai hotellin tallelokeroon ja rahaa mukaan vain sen verran mitä päivän aikana tarvitsee.

Kodittomia ja kerjäläisiä näkee katukuvassa, tosin vähemmän kuin aikaisemmin Samoin huumehörhöjä parveilee rautatie- ja metroasemien ympärillä. Näistä pääsee parhaiten eroon kun ei kiinnitä heihin mitään huomiota. Metrossa ei pidä tuijotella eriskummallisuuksia. Parasta on, kun itsekin näyttää tavalliselta newyorkilaiselta, ei turistilta.

New Yorkin poliisi (New York’s Finest) on avulias ja kohtelias. Heidän läsnäolonsa tuo aina turvallisuudentunnetta. Nähtävyyksien luona ja kaupoissa näkee paljon aseistettuja turvamiehiä, jotka virkapuvuissaan näyttävät poliiseilta. Toisinaan myöhäisillan metrovaunuissa saattaa olla aseistettu vartija mukana. 

Vakuutus: Sairastaminen on Yhdysvalloissa kallista ja siksi kattavan vakuutuksen hankkiminen on erittäin tärkeää. Niin sanotut sopimuslääkärit laskuttavat suoraan suomalaista vakuutusyhtiötä. 

Vero ja palveluraha: New Yorkin hinnat, esimerkiksi ravintoloissa tuntuvat aluksi edullisilta. Se on osittain hämäystä, sillä hinnat ilmoitetaan yleensä ilman liikevaihtoveroa ja palvelumaksua. Loppusumaan lisätään 8,25 prosentin vero ja 15-20 prosenttia juomarahoja. Yhdysvallat on tippien luvattu maa ja siihen pitää suomalaisen matkailijankin tottua. Palvelusta pitää aina maksaa; huonommasta vähemmän, hyvästä palvelusta enemmän. Tämän tietää myös palvelun antaja ja siksi hotelleissa ja ravintoloissa saa yleensä kunnon palvelua. Amerikkalaiset ovat itse tunnetusti hyviä tippien antajia, mutta turisteilta irtoaa palkkioita nihkeämmin. Taksit, laukunkantajat, parturit jne. odottavat saavansa juomarahaa 10-20 prosenttia loppusummasta tai 1-2 dollaria per palvelus. Juntit tyrkkäävät portsarin kouraan kolikoita.

Tullimääräykset Suomeen: 20 vuotta täyttänyt henkilö saa tuoda 1 l väkeviä juomia (yli 22%) tai 2 l aperitiivejä (enintään 22%) tai kuohuviinejä ja 2 l mietoja viinejä ja 16 l olutta. 17 vuotta täyttänyt henkilö saa tuoda 200 savuketta tai 100 pikkusikaria tai 50 sikaria tai 250 g piipputupakkaa. Yhdysvaltoihin ei saa viedä elintarvikkeita ja hedelmiä.

New York netissä   www.nycvisit.com, www.ny.com, www.nyc.gov 

Kansalliset juhlapäivät: Uusi vuosi, tammikuun 3. maanantai Martti Lutherin syntymäpäivä, helmikuun 3. maanantai Presidentin päivä, toukokuun viimeinen maanantai Memorial Day, 4.7. Kansallispäivä, syyskuun 1. maanantai Työn päivä, lokakuun 2. maanantai Kolumbuksen päivä, 11.11.Vetaraanipäivä, marraskuun 4. torstai Thanksgiving Day, 25.12. joulupäivä.

SISÄLLYSLUETTELO

ETUSIVU