Suomen suurlähetystöllä on mielenkiintoinen historia. Korkealla Tallinnan Toompean mäellä liehuu Suomen valtiolippu. Suurlähetystömme sijaitsee Tallinnan arvokkaimmalla paikalla aatelispalatsien ja Viron parlamenttitalon kupeessa.
Tallinnassa näkyy yhä monen vallanpitäjän jäljet. Tanskalaiset, saksalaiset, ruotsalaiset ja venäläiset herrat on isännöineet kaupunkia vuosisatojen ajan. Ensimmäisen kerran Tallinna merkittiin aikakirjoihin vuonna 1154. Nimi Tallin viittaa Tanskan vallan aikaan, sillä sana tarkoittaa ”Tanskan kaupunki”. Tallinna tunnettiin kuitenkin Pitkään saksalaisella nimellä Rääveli.
Tallinnan vanhakaupunki on yksi parhaimmin säilyneistä hansakaupungeista. Vuonna 1280 se liitettiin Pohjois-Saksan kaupunkien muodostamaan kauppaliittoon. Sen arkkitehtuurissa otettiin mallia Visbystä.
Keskiajalla, Tallinnan kulta-ajalla vauraus oli suojattu korkealla muurilla. Sen nupukivillä päällystetyillä kapeilla kujilla käyskenteli rikkaita hansakauppiaita hännystakeissaan ja pitkävartisissa nahkasaappaissaan.
Ylä- ja alakaupungin erottaa muuri
Keskiaikaisessa Tallinnassa oli kaksi kaupunginosaa: ylä– ja alakaupunki. Alakaupungissa asuivat käsityöläiset ja kauppiaat. Yläkaupungin eli Toompean kukkulan asukkaat olivat hengellisen ja feodaalivallan edustajia. He olivat kuninkaan alamaisia ja noudattivat yläkaupungin lakeja.
Alakaupungin käsityöläiset ja porvarit kunnioittivat oman kaupunginosansa lakeja. Alakaupunkia johtivat saksalaiset kauppiaat. Hallinnon ylimmässä elimessä, maistraatissa, istuivat rikkaat porvarit ajaen omia etujaan. Ylä- ja ala-kaupungit yhdistettiin vasta 1800-luvun lopulla.
Keskiaikaiset muurit ja tornit
Tallinnan 1200-luvulla pystytettyjen kaupunginmuurien lisäksi rakennettiin multavallit vallihautoineen. Muurin kokonaispituus oli 2,5 km, ja siitä on säilynyt kaksi kolmannesta, torneistakin monia.
Aika ajoin ylä- ja alakaupungin asukkaiden ristiriidat johtivat kiivaisiin yhteenottoihin. Jokapäiväisten verenvuodatusten estämiseksi myös kaupunkien välille rakennettiin korkea muuri, jonka raskaat portit suljettiin yöksi. Kun kaupunginmuurin portit oli suljettu, saivat kaupunkilaiset nukkua yönsä rauhassa.
Suomen suurlähetystö
Keskiajalla Pitkä– ja Lyhytjalka olivat ainoat yhdystiet ala- ja yläkaupungin välillä. Lyhytjalka oli lähinnä rahvaan käytössä. Näkymä ei ole muuttunut 500 vuoteen. Nykymatkailija nousee alakaupungista jyrkkää Pitkäjalkaa pitkin Toompealle. Matkan puolessa välissä vanhan seinämuurin takana nousee korkeuksiin keltainen lähetystörakennuksemme.
Kujan varrella oleva ovikyltti kertoo Suomen suurlähetystön konsuliosaston sijaitsevan täällä. Tämä on se ovi, josta vaikeuksiin joutuneet suomalaiset voivat hakea apua. Suurlähetystön varsinainen sisäänkäynti on rakennuksen toisella puolella osoitteessa Kohtu 4.
Ulkoapäin on vaikea hahmottaa lähetystörakennuksen todellista kokoa. Tuomiokirkon aukion suunnasta katsottuna lähetystörakennuksen kapea kolmikerroksinen julkisivu näyttää vaatimattomalta ympäröiviin palatseihin verrattuna. Ensivaikutelma on kuitenkin väärä, sillä mittasuhteet paljastuvat vasta portin sisäpuolella.
Lähetystörakennuksen värikäs menneisyys
Osa lähetystörakennuksista on 1700-luvulta, mutta pääosin yleisilme on 1800-luvun puolivälistä, jolloin taloa hallinnoi Baltian aateliin kuulunut Bernhard Otto Jagob von Uexküll. Viron itsenäistyttyä vuonna 1918 saksalainen aatelisto joutui poistumaan maasta ja myymään kiinteistönsä. Von Uexküllin palatsin ostaja oli merkittävä poliittinen vaikuttaja ja pankkimies Konstantin Päts, josta tuli myöhemmin Viron ensimmäinen presidentti.
Konstantin Päts vuokrasi osan talostaan Suomen suurlähetystön käyttöön. Jouduttuaan rahavaikeuksiin Päts myi kiinteistön Suomen valtiolle jääden itse vuokralaiseksi taloon aina vuoteen 1940, jolloin hänet vangittiin ja kyyditettiin Neuvostoliittoon.
Evakkoon sodan alettua
Sotavuosien aikana suomalaiset lähetystötyöntekijät poistuivat ja rakennus annettiin aluksi vuokralle venäläisille. Saksalaismiehityksen aikana rakennus vuokrattiin miehittäjille ja siinä majaili saksalaisia SS- ja poliisijoukkoja.
Sodan jälkeen saksalaisten Suomessa ollut omaisuus siirtyi Neuvostoliitolle. Näillä rahoilla Neuvostoliitto osti Suomen entisen Tallinnan lähetystörakennuksen.
Viron itsenäistyttyä vuonna 1991 Suomi solmi uudelleen diplomaattisuhteet sen kanssa. Pari vuotta myöhemmin kirjastona ja teknillisenä opistona toiminut lähetystörakennus luovutettiin takaisin Suomelle. Viro sai vastavuoroisesti takaisin vanhan lähetystönsä Helsingistä.
Kallis, mutta huolella tehty kunnostustyö
Huonoon kuntoon päässeen arvorakennuksen kunnostustyöt aloitettiin vuonna 1994. Arkkitehtinä olivat Käpy ja Simo Paavilainen. Rakennuksen alkuperäisyyttä pyrittiin palauttamaan mahdollisimman paljon. Muun muassa tapetit ovat vanhojen mallien mukaan tehtyjä. Osa huonekaluistakin on alkuperäisiä, sillä valtioneuvoston varastoista löytyi yllättäen 1940-luvulla talteen otettuja lähetystön huonekaluja ja valaisimia.
Korjaustöitä hidasti arkeologiset kaivaukset. Saviastioiden palasia, heittokeihäiden ja nuolten kärkiä on nyt esillä vitriineissä. Talon pohjakerrokseen vanhojen goottilaisten holvien alle rakennettiin saunaosasto. Lattian lasikehyksen alle on jätetty näkyviin restauroinnin aikana paljastuneet keskiaikaiset kiviportaat.
Ylimmän kerroksen tornissa on arvovieraille varattu luksushuone, josta avautuu Tallinnan upeimmat näkymät.
