
Lassilan kirkko – pikkukylä halusi oman kirkon
NOORMARKKU / SATAKUNTA – Lassilan pieni kylä ei juurikaan kerro ulkopuolisille mitään. Noormarkkuun kuuluva alle 200 asukkaan kylä ei sijaitse valtaväylien varrella. Tänne ei edes

NOORMARKKU / SATAKUNTA – Lassilan pieni kylä ei juurikaan kerro ulkopuolisille mitään. Noormarkkuun kuuluva alle 200 asukkaan kylä ei sijaitse valtaväylien varrella. Tänne ei edes

NOUSIAINEN / VARSINAIS-SUOMI – Nousiaisten kirkko on Suomen keskiaikaisista harmaakivikirkoista eräs arvokkaimmista. Syynä on piispa Henrik, joka saapui Suomeen vuonna 1155 Ruotsin kuninkaan Eerikin mukana. Kyseessä oli

NUMMI / UUSIMAA – Nummen keskustaan saavuttaessa paikallisen Säästöpankin mahtipontinen pankkirakennus muistuttaa entisistä ajoista. Kuntaliitosten myötä pankkipalvelut monen muun palvelun ohella ovat kadonneet kirkonkylältä. Laaja

NURMIJÄRVI / UUSIMAA – Nurmijärven vaakunan seitsemän miestä, Jukolan veljestä, osaa nimetä moni suomalainen. Paikallisen merkkihenkilön Aleksis Kiven luomat hahmot eivät ole ainoa yksityiskohta, joka

NURMIJÄRVI / UUSIMAA – Ei ole ollut harvinaista, että ruukinpatruuna rakennutti ennen muinoin kirkon tehtaansa työntekijöille. Samoin Suomessa on kartanoiden rakentamia kirkkoja kylän asukkaille. Erikoista

ORIMATTILA / PÄIJÄT-HÄME – Orimattilan kirkko tekee vaikutuksen jo pelkästään suurella koollaan. Keskellä kylää sijaitsevassa pyhätössä riittää istumapaikkoja hyvin seurakunnan jäsenille. Istumapaikkoja on nyt yli

ORIMATTILA / PÄIJÄT-HÄME – Kuivanto on sympaattinen pieni kylä parikymmentä kilometriä Orimattilan keskustasta. Kyläläiset omistavat kodikkaan kirkon, jonka hautausmaalla on erityinen muistomerkki. Sitä satunnainen ohikulkija

ORIPÄÄ / VARSINAIS-SUOMI – Arkkitehti Charles Bassi (1772-1840) oli omalla aikakaudellaan eräs Suomen tunnetuimpia arkkitehtejä. Hänellä oli iso rooli Turun palon jälkeen 1820-luvulla, kun Aurajoen kaupungista

PADASJOKI / PÄIJÄT-HÄME – Ulkopuolisille Padasjoen ja alueen muiden seurakuntien yhteenliittyminen vaikuttaa kimurantilta. Padasjoen ja Kuhmoisten entiset itsenäiset seurakunnat liittyivät kappeliseurakuntina Hollolan seurakuntaan vuonna 2017.

PAIMIO / VARSINAIS-SUOMI – Paimiolaissyntyinen kirkkoherra Henrik Florinus (1633-1705) ei suuremmin kerro mitään tämän päivän paimiolaisille. Energistä paikallista herraa on kuitenkin kiittäminen siitä, että Paimio sai