Budapestissa lähtee nälkä – madjaarien keittiössä paprika on pääosassa

Budapestissa ei tarvitse nähdä nälkää. Sukulaiskansan murkina maistuu suomalaisille. Unkarilainen ruoka on tuhtia ja maukasta, ja mukavia ravintoloita on lähes joka kadunkulmassa. Päätin testata.

Useimmat otaksuvat, että unkarilainen ruoka yhtä kuin paprikalla maustettua ruokaa. Ja näinhän se on. Paprikaa tai paprikajauhetta löytyy ruuasta, kuin ruuasta. ”Punainen kulta” on aina pääosassa, oli sitten kysymyksessä maukas gulassi-keitto tai sakea lihakastike pörkölt. Lehmänpötsiäkin on tarjolla. Maistuu kuulemma oikein hyvältä.

Perinteinen unkarilainen keittiö on saanut vaikutteita lähinaapureista ja myös Turkista, olihan Unkari 150 vuotta osmanien vallan alla. Kylpylät, kahvilat ja paprika ovat alun perin kotoisin Turkista. Nyky-Budapestistä löytyy myös moderneja eurooppalaisia trendiruokia tarjoilevia ravintoloita, mutta mieluummin unkarilaiset pitäytyvät perinteisissä ruuissa.

Runsas ja tukeva ateria huuhdellaan alas laadukkailla unkarilaisilla viineillä, joista viinien kuningas, Tokaj on tunnetuin. Monien mielestä hanhenmaksa makean Tokajin kera kruunaa aterian.

Jälkiruuaksi nautitaan esimerkiksi makeita leivonnaisia (rétes), eikä ole synti maistaa useampaa kerralla. Vaihtoehtoisesti voi nauttia suklaakastikkeella höystettyjä pannukakkuja (palacsinta). Myös paikallinen kahvi Unicu -liköörin kanssa kuuluu jälkiruokaan.

Budapestissa on ravintoloita joka kukkarolle. Kansankuppiloissa eivät hinnat huimaa, luksusravintolassakin voit vielä elää edullisesti herroiksi.

Étterem ja vendéglö tarkoittavat Unkarissa ruokaravintoloita. Hyvää ja tukevaa maalaisruokaa saa maaseudulla Csárdasta. Sörözö on oluttupa, borozó viinitupa ja kifözde kansankuppila.

Gundel on ykkönen

Gundel on pakko mainita ensimmäisenä. Kun Budapestissa haluaa luksusta, pitää suunnata kaupungin fiinimpään ravintolaan Gundeliin. Se on tdellinen ravintoloiden klassikko, joka perustettiin 1800-luvun lopussa. Vuonna 1910 ravintola siirtyi keittiömestari Károly Gundelin omistukseen. Ravintola Gundel oli jo keisarivallan aikana kaupungin kerman kantapaikka. Se lienee Budapestin kallein, mutta myös arvostetuin ravintola.

Toisen maailman sodan jälkeen Gundel kansallistettiin. Kommunismin kaaduttua ravintola siirtyi jälleen yksityisomistukseen. Samalla ravintolan sata vuotta vanhat sisätilat saneerattiin alkuperäiseen asuunsa.

Palvelu on loistavaa ja tarjolla on perinteistä unkarilaista ruokaa, jota Gundelissa ovat nauttineet kuninkaalliset paavia myöten. Ravintolan seinällä merkkihenkilöiden valokuvat todistavat paikan tasosta. Ainakin kuningatar Elisabeth II, paavi Johannes Paavali II, Jacques Chirac, Vladimir Putin ja George Bush ovat aterioineet täällä.

Monista ravintolan ruokalajeista, kuten Gundelin ohukaisista on tullut kuuluisia. Unkarilainen keittiömestari ja ravintoloitsija Károly Gundel kehitti ranskalaisten crêpesien innoittamana tämän ihanan jälkiruoan, jossa ohukaiset täytetään pähkinätäytteellä ja päälle kaadetaan rommilla maustettua suklaakastiketta.

Gundelin tasosta joutuu toki maksamaan, mutta suomalaisiin huippuravintoloihin verrattuna hinnat ovat kohtuulliset. Edullisimmillaan Gundelin tunnelmasta pääsee nauttimaan lounaalla (ma-la). Päivällisaikaan pieni orkesteri viulunsoittajineen tunnelmoi taustalla.

Samassa rakennuksessa toimii tämän ”pikkusisko” Bagolyvár. Sen hintataso on edullisempi, vaikka keittiö on yhteinen Gundelin kanssa.

Fatalissa tulee täyteen

Jos ravintola Fatalissa ei lähde nälkä, niin jo on outoa. Annokset ovat jättimäiset. Paikallinen schnitzel suorastaan pursuaa puisen lautasen reunan yli. Joten ei ole ihme, että Fatal on jokaisena iltana täynnä nälkäisiä asiakkaita, turisteja ja paikallisia. Isompi ryhmä ei pääse sisälle ilman ennakkovarausta.

Fatal sijaitsee suositun kävelykadun Váci utcan päässä pienen sivukadun Pinter utcan varrella. Valomainokset opastavat perille alas kellariravintolaan.

Sir Lancelot on luonnut ravintolaan keskiaikaisen atmosfäärin sisustusta ja miekkataisteluita myöten. Annokset ovat suuria ja niitä tarjoilevat keskiaikaisiin asuihin pukeutuneet tarjoilijat. Paikka on varmasti yksi Budapestin tunnelmallisimmista ja värikkäimmistä.

Lila Akac on pieni viihtyisä ravintola oopperan vieressä. Tänne tullaan ennen ja jälkeen näytösten. Ravintola on tullut tunnetuksi taiteilijoiden kantapaikkana. Lila Akacissa palvelu, kuten muissakin Budapestin ravintoloissa, on erinomaista.

Karpatian ruokalista on perin unkarilainen. Ravintola on sisustettu viime vuosisadan henkeen. Tilavassa ravintolassa voi ruokailla mustalaismusiikin säestyksellä.

Jos sinulla olisi ulkomaalainen vieras, mihin veisit hänet syömään? Tähän kysymykseen eräs budapestiläinen vastasi: Kispipaan. Ravintola sijaitsee hämyisessä paikassa, entisen gettoalueen reunassa, mutta ulko-oven takaa löytyy melkoinen yllätys. Paikka on erittäin viehättävä ja palvelu on hyvin kohteliasta. Ravintola on suosittu, ja siksi se on iltaisin aina täynnä.

Budapestin ravintoloiden kirjo ulottuu hienostoravintoloista tavallisiin kansankuppiloihin. Jälkimmäiseen kuuluu Bohemtany Venedelögö. Tummat puupöydät, hieman nuhjaantunut sisustus ja paikalliset budapestilaiset tekevät paikasta perinteisen kansanravintolan. Ruoka on hyvää ja edullista.

Budapestin ravintoloita

Gundel

Osoite: Állatkerti ut. 2.

Hintataso: Kallis.

www.gundel.hu

Sir Lancelot

Osoite: Podmaniczky 14.

Hintatas: Kohtuullinen.

www.sirlancelot.hu

Lila Akac

Osoite: Nagymezö utca 30.

HintatasO: Kohtuullinen.

Bohemtany Venedelögö

Osoite: Paulay Ede utca 6.

Hintataso: Edullinen.

Kispipa

Osoite: Akácfa utca 38.

Hintataso: Edullinen.

www.kispipa.hu

Fatal

Osoite: Váci utca 67.

Hintataso: Edullinen.

www.fatalrestaurant.com

SISÄLLYSLUETTELO

ETUSIVU