Bukinistit eli vanhojen kirjojen kauppiaat ovat kuuluneet kiinteästi Pariisin katukuvaan jo 150 vuoden ajan. Aikoinaan kauppaa käytiin perinteisesti kaupungin silloilla, mutta myyjät häädettiin muualle.
Bibliofiilit asettuivat Seinen rantakaduille. Nykyään 245 kirjakauppiasta vihreine peltilaatikkoineen värittää vajaan kahden kilometrin matkalta Seinen rantoja.
Sään armoilla
Kirjakauppiaat saavat itse säännöstellä aukioloaikansa. Työtunteja ei laske kukaan. Joku aloittaa aikaisin aamulla, toinen vasta myöhään iltapäivällä. Yleensä kannattaa sulkea vasta, kun turistit ovat poistuneet. Kaupungin laatimat säännöt edellyttäisivät aukioloa vähintään neljänä päivänä viikossa.
Sateinen sää vaikuttaa suoraan myyntiin. Huonolla ilmalla turistit viihtyvät muualla. Niinpä moni kirjakauppias ei tuolloin vaivaudu avaamaan pikkupuotiaan. Myyntitavaroiden kuljetus ei tuota ongelmia, sillä kirjoja säilytetään myyntipaikalla peltilaatikossa munalukon takana.
Mitä tahansa ei saisi myydä
Pelkkiä vanhoja kirjoja myyvä kauppias alkaa olla jo harvinaisuus. Oheistuotteena voidaan kaupata vanhoja rahoja, postikortteja ja levyjä. Käytännössä arvokkaan keräilyharvinaisuuden löytäminen on kuitenkin nykyisin jo poikkeuksellista.
Periaatteessa ei ns. turistirihkamaa saisi myydä, mutta julisteet, Eiffeltornin pienoismallit, Pariisi-aiheiset avaimenperät ja jääkaappimagneetit ovat ilmestyneet kirjojen rinnalle. Niinpä aikoinaan Seinen rannalla parveilleet vanhojen kirjojen ystävät ovat vaihtuneet ulkomaalaisiin turisteihin.
Halukkaita yrittäjiä riittää
Pariisin kaupungilta irtoaa myyntipaikka vain pitkän jonottamisen jälkeen. Käytännössä odotusaika saattaa venyä kymmeneksi vuodeksi. Usein vanha perinne siirtyy isältä pojalle. Myyntipaikkaa ei voi myöskään itse valita, vaan vapautuva paikka annetaan aina jonossa ensimmäiselle.
Parhaat paikat ovat tavaratalojen ja museoiden läheisyydessä. Näissä paikoissa kassaan kilisee euroja kaikkina vuodenaikoina.
