Ostoksille Pariisiin

Pariisin tarjoamat ostosmahdollisuudet ovat loputtomat. Vaihtoehtojen määrä riittää varmasti vaativallekin ostajalle. Kaupunki on täynnä luksustavarataloja, pikkubutiikkeja, megaostoskeskuksia, erikoisliikkeitä ja ulkoilmatoreja.

Himoshoppaaja saa kulumaan ostoksilla päivän jos toisenkin. Vaikka osassa liikkeissä hinnat ovat tähtitieteelliset, löytyy Pariisista myös kohtuuhintaista ja tyylikkäitä tuotteita kotiin tuotavaksi. Matkan ajankohdan osuessa tammikuuhun tai heinäkuuhun voi tehdä todella onnistuneita ostoksia, sillä silloin kaupungissa on suuret alennusmyynnit (soldes).

Aukioloajat vaihtelevat

Suuret tavaratalot ovat yleensä auki 9.30-18.30 maanantaista lauantaihin, mutta muuten aukioloajat vaihtelevat suuresti. Pienemmät kaupat saattavat mennä kiinni keskipäivällä tunniksi pariksi. Elokuussa ranskalaisten lomakuukautena pikkukauppias voi sulkea liikkeensä ovet kokonaan.

Mikäli mahdollista, tee ostokset aamupäivisin. Pariisilaiset eivät ole aamuvirkkuja. Lauantaina ovat kaikki liikkeellä, ja tunnelma on ajoittain kaoottinen. Pariisilainen ei osaa jonottaa, eli kannattaa pitää puoliaan, ettei jää muiden jalkoihin.

Yleisimmät luotokortit (Visa, Eurocard, Mastercard) kelpaavat parhaiten, mutta ne eivät ole Pariisissa niin yleisiä kuin Suomessa.

Tavaratalot ovat myös nähtävyyksiä

Jos ostosaikaa on niukalti, kannattaa asioida Pariisin suurissa tavarataloissa. Niistä kyllä löytää kaiken tarvitsemansa. Kaupungin tunnetuimmat tavaratalot ovat Galeries Lafayette, Au Printemps ja La Samaritaine. Kaksi ensiksi mainittua sijaitsevat lähes vierekkäin Boulevard Haussmannin ostoskadulla.

Vaikka et aikoisi ostaa mitään, suunnista Galeries Lafayetten ulko-ovelta ensimmäisen kerroksen parfyymihöyryisen kosmetiikkaosaston läpi rakennuksen keskelle. Suuntaa katseesi ylös, sillä yläpuolella oleva rautakehikkoinen ja värilasinen kupoli on komea.

La Samaritaine on lähes 80-vuotinen art deco -tyylinen tavaratalo, jonka jugendtyyliset sisätilat ovat näkemisenarvoiset. Kaikissa tavarataloissa on myös hyvät kahvilat ja ravintolat. La Samaritainen kattoravintolasta avautuu hieno näkymä yli kaupungin.

Tavarataloketju Monoprix edustaa halpahintaista vaihtoehtoa.

Les Halles on aviomiehen painajainen

Kuuluisa Hallien alue oli aikoinaan liha-, kasvi- ja hedelmätukkukaupankeskus. Rakennukset purettiin 1960-luvulla ja tilalle rakennettiin myöhemmin valtava ostos- ja vapaa-ajankeskus. Rakennuskompleksissa on 180 eri liikettä pienistä butiikeista suurmyymälöihin. Kauppakeskuksen alla sijaitsee vielä maailman vilkkain metroasema, joten väkeä riittää ruuhkaksi asti.

Ikkunaostoksilla Rue de Rivolilla

Rue de Rivolin varrelta löytyy kaupungin kalleimmat kaupat ja hienoimmat hotellit. Alue on kaupungin eliittisin. Historiallisten ja monumentaalisten rakennusten ja kuninkaallisten puistojen suojassa on maailman kalleimmat jalokivi-, muoti- ja kultasepänliikkeet. Nimet Christian Dior, Chanel, Yves Saint Laurent, Cartier ym. kertovat kadun hintatasosta. Moni tyytyykin tekemään vain ikkunaostoksia. Rue du Faubourg-St-Honorélla sijaitsevat pariisilaisen huippumuodin (haute couture) tärkeimmät merkkiliikkeet.

Pasaanit

Pasaanit eli ostosgalleriat kuuluvat osana Pariisin katukuvaa. Ne ovat kapeita katukujia, jotka 1800-luvulla katettiin holvikatolla. Se tehtiin lasista ja raudasta. Galleriat olivat oman aikakautensa ostoskatuja. Monet Pariisin pasaanit on entisöity. Yksi viehättävimmistä on Galerie Vivienne.

Erikoisliikkeitä

Pariisilainen tekee ostoksensa mielellään erikoisliikkeissä. Leipäkauppa on boulangerie, lihakauppa on boucherie ja juustokauppa on fromagerie. Poilâne on monen mielestä kaupungin paras leipomo, jonka maalaisleipä on uskomattoman herkullista. Fauchonin suklaat ovat ehkä erinomaisia, mutta hinnaltaan ne ei ole tarkoitettu ihan tavalliselle turistille. Alléossen perinteisesti valmistetut juustot ovat ilmeisesti kaupungin parhaimmat. Laaja leluvalikoiva löytyy Au Nain Bleu -kaupasta.

Seinen rantojen kirjakauppiaat (les bouquinistes) ovat myyneet kirjojaan jo vuosisatojen ajan pienistä kärryistään. Ne ovat vanhojen kirjojen aarreaittoja, joista saattaa löytää arvokkaita ensipainoksia. FNAC tarjoaa suurimmat valikoimat kirjoja ja äänitteitä.

Kannattaa muistaa myös museoiden omat kaupat, joissa valikoima on yleensä laaja ja laadukas. Esimerkiksi Louvren ja Orsayn museokaupat ovat loistavat. Impressionismifaneille Musée Marmottanin sievä pikkukauppa on vastustamaton.

Champs Elyysees’llä Louis Vuittonin nahkalaukkuja myyvän merkkikaupan edessä on usein mielenkiintoinen näytelmä: japanilaiset jonottavat pitkässä jonossa päästäkseen sisälle ostamaan arvostettuja, mutta kalliita Vuittonin laukkuja.

Ja jotta se tärkein tuliainen ei unohtuisi: maailman suosituinta matkamuistoa, metallista Eiffelin tornin pienoismallia myydään joka paikassa.

Tavaratalot

Galeries Lafayette

Metro: Chaussée-d’Antin-La Fayette, Opéra, Trinité.

www.galerieslafayette.com

Au Printemps

Osoite: 64 Blvd Haussman.

Metro: Havre Caumartin.

www.printemps.com

La Samaritaine

Osoite: 19 rue de la Monnaie.

Metro: Pont-Neuf.

www.lasamaritaine.com

Forum Les Halles

Osoite: Forum Les Halles.

Metro: Les Halles.

Lue lisää

Pasaanit

Gallerie Vivienne

Osoite: Alkaa rue Vivienneltä ja rue des Petits Champsilta.

Metro: Bourse.

Leipäkauppa

Poilâne

Osoite: 8 rue du Cherche-Midi.

Metro: Duroc.

www.poilane.fr

Herkkukauppa

Fauchon

Osoite: 26 pl de la Madeleine.

Metro: Madeleine.

www.fauchon.com

Juustokauppa

Alléosse

Osoite: 13 rue Poncelet.

Metro: Ternes.

Lelukauppa

Au Nain Bleu

Osoite: 406-410 rue St-Honoré.

Metro: Concorde.

Kirja- ja musiikkikauppa

FNAC

Osoite: Useita liikkeitä, mm. 74 av des Champs-Elysées tai Forum des Halles.

Metro: George V.

www.fnac.com

Lisätiedot

www.parisinfo.com

SISÄLLYSLUETTELO

ETUSIVU