Degerbyn kirkko jäi neuvostosotilaiden elokuvateatteriksi

DEGERBY / UUSIMAA – Degerbyn kirkon tarina on täysin erilainen kuin muilla Suomen kirkoilla. Syynä on ajanjakso, kun Porkkalan alue vuokrattiin Moskovan välirauhansopimuksen mukaisesti Neuvostoliitolle vuodesta 1944 alkaen.

Vuokrasopimuksen kesto piti olla 50 vuotta, mutta se typistyi vajaaseen kahteentoista vuoteen. Porkkala palautettiin vuonna 1956. Evakkoon lähteneet alueen asukkaat saattoivat palata takaisin kotiin.

Vuokra-alueeseen kuului suurin osa Degerbyn kunnasta. Puna-armeijan poistuessa jäljelle jäi useita tuhottuja rakennuksia, mutta Degerbyn kirkko oli pystyssä ja korjattavissa uudestaan käyttöön.

Kirkko vihittiin kunnostamisen jälkeen toistamiseen vuonna 1958. Paikalla oli myös tasavallan tuore presidentti Urho Kekkonen.

Kirkon ensimmäinen vihkiminen tapahtui vuonna 1932, kun arkkitehti Bertel Liljequistin (1885-1954) suunnittelema tiilikirkko valmistui. Istumapaikkoja tuli 250 henkilölle.

Inkoon entinen kappeliseurakunta itsenäistyi vuonna 1923. Porkkalan vuokraaminen muutti kuitenkin kaiken. Degerbyn kunta ja seurakunta liitettiin Inkooseen. Vaikka olosuhteet aikanaan normalisoituivat, Degerby on yhä osa Inkoon seurakuntaa ja Degerby on yksi Inkoon kylistä.

Ennen nykyistä kirkkoa degerbyläisillä oli käytössään vuonna 1748 valmistunut saarnahuone, joka myöhemmin muuttui oikeaksi kirkoksi. Ennen sitä monet kirkolliset toimitukset oli hoidettava Inkoon kirkossa. Ajan myötä Degerbyn ensimmäinen kirkkorakennus alkoi olla niin huonokuntoinen, että seurakunta pohti uuden kirkon rakentamista.

Degerbyn tunnetuin ja tärkein henkilö, ainakin kyläläisten mielestä, on ollut oman seurakunnan ensimmäinen kirkkoherra Arvid Wigge. Väitetään, että juuri hänen ansiostaan Degerby sai uuden kirkon. Wigge ei ehtinyt pitkään saarnata uudessa kirkossaan, kun tuli lähtö evakkoon. Kirkko muuttui neuvostosotilaiden elokuvateatteriksi. Urkuparvesta tuli elokuvateatterin konehuone.

Porkkala ja kirkko palautettiin takaisin vuonna 1956. Kirkkoherra Wigge ehti kuitenkin kuolla ennen sitä, vuonna 1951. Hänet haudattiin Inkooseen, mutta tuli siirretyksi Porkkalan palauttamisen jälkeen Degerbyn kirkon hautausmaalle. Arvid Wigge oli Degerbyn seurakunnan ensimmäinen ja viimeinen pappi.

Arkkitehti Bertel Liljequist oli arvostettu julkisten tilojen, kuten koulujen ja pankkien, suunnittelijana. Hänet muistetaan myös useiden maamme kirkkojen suunnittelijana. Degerbyn kirkosta tuli yksilaivainen. Sen sisäänkäynti on idässä ja alttari lännessä, päinvastoin kuin normaalisti kirkoissa. Kirkkosalissa saarnastuolikin on ”väärällä” puolella, eteläseinustalla.

Vanhasta kirkosta siirrettiin kaksi maalausta, Ehtoollinen ja Taivasmatka, jotka oli tehnyt vuonna 1772 naapurikylän Snappertunan lukkari ja innokas harrastemaalari Gustav Graan.

Edellisestä kirkosta tulivat mukaan myös kattokruunu, virsitaulu ja kirkonkello. Jälkimmäinen oli muiden kirkkoesineiden tavoin evakossa ja muualla käytössä. Porkkalan palautuessa kello vietiin takaisin Degerbyn kirkkoon. Nykyään se on kirkossa vain nähtävänä, sillä kello halkesi 1990-luvulla.

Kirkon mekaaniset urut ovat englantilaisvalmisteiset Walker-urut vuodelta 1965. Degerbyn kirkosta löytyy myös votiivilaiva. Alus esittää ahvenanmaalaisen laivanvarustaja Gustaf Erikssonin Pamiria.

Viimeisimmät kunnostustyöt on tehty 2000-luvulla. Kirkkoa on maalattu, penkkejä hiottu ja lattioita uusittu.

DEGERBYN KIRKKO

Osoite: Degerbyntie 10, Degerby (Raasepori).

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO