KIEHTOVAT KIRKOT – SANOIN JA KUVIN KERROTTUNA

Suomessa on yli 800 evankelisluterilaista kirkkoa. Kun lasketaan mukaan muidenkin kirkkokuntien kirkot, lukema noussee yli tuhannen. Kirkkoja on moninkertainen määrä itsenäisiin seurakuntiin verrattuna. Jälkimmäisten määrä on seurakuntaliitosten myötä pienentynyt vuosi vuodelta. Kuntien määräkin on pudonnut puoleen siitä, mitä Suomessa niitä oli enimmillään.

Syykin on selvä: taloudelliset haasteet.

Vaikka kunnat ja seurakunnat katoavat, kirkot pysyvät. Monet niistä on yhä paikkakunnan komein ja korkein rakennus. Vanhimmat pyhätöt ovat satoja vuosia vanhoja. Vastaavaan ei yllä kuin muutamat ja harvat kivestä tehdyt linnamme.

Kirkoista kiinnostuneelle Suomi on ihanteellinen. Tavoite entisaikoina oli, että jokaisella oli mahdollisuus osallistua kotikirkkonsa jumalanpalveluksiin. Koska matkanteko oli aikoinaan vaivalloista, kirkkoja nousi maahamme tiheään. Kirkkobongarin ei tarvitse montaa kilometriä ajella, kun jo seuraava kyläkirkko osuu kohdalle.

Eri kirkkoja valokuvaava kerryttää kokoelmaansa vauhdilla – etenkin, jos kuvaa kirkkoja lähinnä vain ulkopuolelta. Samalla huomaa, miten samanikäiset kirkot muistuttavatkin toinen toisiaan. Esimerkiksi keskiajalla rakennetut harmaakivikirkot vaikuttavat ainakin ensivilkaisulla kovin samanlaisilta.

Koska jokaisella kirkolla on kuitenkin oma kiehtova tarinansa kerrottavana, pitää astua sisälle kirkkosaliin. Vasta täällä aistii kirkon todellisen tunnelman. Samalla huomaa, miten ulkopuolelta samanlaisilta vaikuttaneet kirkot ovatkin aivan erilaisia.

Kun kirkolla on ikää muutama vuosisata, siinä ajassa on ehtinyt tapahtua paljon muutoksia. Nykykirkko on aivan erilainen kuin mitä se oli keskiajalla. Kirkkosalin valaistus, sisustus, olosuhteet maalattioineen ja ennen kaikkea kalmanhajuineen oli jotain muuta kuin nykyään.

Uskonpudistuksen myötä katolilaisuuden merkit katosivat rappausten alle. Niitä on myöhemmin otettu uudestaan esiin. Mikään ei ole ollut pysyvää. Aika näyttää, millaisilta historialliset vanhat kirkkomme sisätiloiltaan tulevaisuudessa näyttävät. Onko niistä tulossa monikäyttötiloja, kuten kävi Liedon 1400-luvun kivikirkolle…

Maamme kirkoista on kirjoitettu vino pino kirjoja. Jos halutaan tehdä kattava opas valokuvineen, kirjasta tulee tiiliskiven paksuinen ja painoinen. Sen sijaan sähköinen julkaisupohja mahdollistaa kattavan tarjonnan runsaine valokuvineen.

Ohessa esitellään ensimmäiseksi Varsinais-Suomen noin 100 kirkkoa sanoin ja runsaine valokuvin. Seuraavana ovat vuorossa Uusimaa, Kanta-Häme, Satakunta ja Pirkanmaa. Yhteensä kirkkoja on jo esiteltynä liki 300. Matka jatkuu…

Kirkkojen kuvaaminen kattavasti sisätiloista vaatii potkua kameralta sekä kuvaajalta kärsivällisyyttä, sillä ihan jokaisesta kirkon ovesta ei nykyään mennäkään sisälle. Kesäisiä Tiekirkkoja lukuun ottamatta ovet ovat usein säpissä. Vierailun ajoitus on tärkeää. Saadakseen laajan kattauksen, pitää varata aikaa ja vaivaa.

 

VARSINAIS-SUOMEN KOHTEET

Alastaron kirkko  Virttaan kirkko  Angelniemen kirkko  Askaisten kirkko  Auran kirkko  Halikon kirkko  Vaskion kirkko Kuusiston kirkko  Ravattulan  Ristikirkko  Kalannin kirkko jne.

 

 

SATAKUNNAN KOHTEET

Ahlaisten kirkko Euran kirkko Eurajoen kirkko Irjanteen kirkko Harjavallan kirkko Hinnerjoen kirkko Honkajoen kirkko Honkilahden kirkko Huittisten kirkko Huhtamon kirkko jne.

 

 

UUDENMAAN KOHTEET

Askolan kirkko Bromarvin kirkko Degerbyn kirkko Espoon tuomiokirkko Hangon kirkko Täktomin kappeli Inkoon kirkko Helsingin tuomiokirkko Helsingin Vanha kirkko Johanneksenkirkko Kallion kirkko Karunan vanha kirkko Kulosaaren kirkko jne.

 

KANTA-HÄMEEN KOHTEET

Forssan kirkko Hattulan Pyhän Ristin kirkko Hattulan uusi kirkko Hauhon kirkko Hausjärven kirkko Mommilan kirkko Humppilan kirkko Hämeenlinnan kirkko Vanajan kirkko Janakkalan kirkko Tervakosken kirkko Jokioisten kirkko Kalvolan kirkko jne.

 

PIRKANMAAN KOHTEET

Eräjärven kirkko Hämeenkyrön kirkko Ikaalisten kirkko Luhalahden kirkko Juupajoen kirkko Kangasalan kirkko Kuhmalahden kirkko Sahalahden kirkko Vehkajärven kirkko Karkun kirkko Sastamalan Pyhä Marian kirkko Keikyän kirkko Kihniön kirkko Kiikan kirkko jne.

 

Ahlaisten kirkko

Alajärven kirkko

Alastaron kirkko

Alastaro Virttaan kirkko

Alavetelin kirkko

Alavuden kirkko

Angelniemen kirkko

Anjalan kirkko

Artjärven kirkko

Askaisten kirkko

Askolan kirkko

Asikkalan kirkko

Auran kirkko

Bromarvin kirkko

Elimäen kirkko

Eräjärven kirkko

Espoon tuomiokirkko

Euran kirkko

Eurajoen kirkko

Eurajoki Irjanteen kirkko

Evijärven kirkko

Forssan kirkko

Halikon kirkko

Halikko Vaskion kirkko

Hamina Johanneksen kirkko

Hamina Marian kirkko

Hangon kirkko

Hanko Lappohjan kirkko

Hanko Täktomin kappeli

Harjavallan kirkko 

Hartolan kirkko

Hattulan Pyhän Ristin kirkko

Hattulan uusi kirkko

Hauhon kirkko

Hausjärven kirkko

Hausjärvi Mommilan kirkko

Heinolan kirkko

Heinolan pitäjänkirkko

Helsinki Johanneksenkirkko

Helsinki Kallion kirkko

Helsinki Karunan vanha kirkko

Helsinki Kristuskyrkan

Helsinki Kulosaaren kirkko

Helsinki Käpylän kirkko

Helsinki Lauttasaaren kirkko

Helsinki Meilahden kirkko

Helsinki Mikael Agricolan kirkko

Helsinki Olaus Petrin kirkko

Helsinki Paavalinkirkko

Helsinki Saksalainen kirkko

Helsinki Suomenlinnan kirkko

Helsinki Tapanilan kirkko

Helsinki Temppeliaukion kirkko

Helsinki Helsingin tuomiokirkko

Helsinki Töölön kirkko

Helsinki Uspenskin katedraali

Helsinki Vanha kirkko

Helsinki Kuolleiden kaupunki

Helsinki Östersundomin kirkko

Humppilan kirkko

Hinnerjoen kirkko

Hollolan keskiaikainen kivikirkko

Hollola Sovituksenkirkko

Honkajoen kirkko

Honkilahden kirkko

Huittinen Huhtamon kirkko

Huittisten kirkko

Hyvinkään kirkko

Hyvinkään vanha kirkko

Hämeenkosken kirkko

Hämeenkyrön kirkko

Hämeenlinnan kirkko

Hämeenlinna Vanajan kirkko

Iitin kirkko

Ikaalisten kirkko

Ikaalinen Luhalahden kirkko

Ilmajoen kirkko

Imatra Kolmen Ristin kirkko

Imatra Tainionkosken kirkko

Inkeroisten kirkko

Inkoon kirkko

Inkoo Degerbyn kirkko

Inkoo Fagervikin kirkko

Isojoen kirkko

Isonkyrön kirkko

Isonkyrön vanha kirkko

Jaalan kirkko

Janakkalan kirkko

Jokioisten kirkko

Joutsenon kirkko

Juupajoen kirkko

Kaarina Kuusiston kirkko

Kaarina Ravattulan kylän Ristikirkko

Kalannin kirkko

Kalvolan kirkko

Kangasalan kirkko

Kangasala Kuhmalahden kirkko

Kangasala Sahalahden kirkko

Kangasala Vehkajärven kirkko

Kankaanpään kirkko

Karijoen kirkko

Karinaisten kirkko

Karjaan kirkko

Karjalohjan kirkko

Karkkilan kirkko

Karkun kirkko

Karkku Sastamalan Pyhä Marian kirkko

Karvian kirkko

Kaskisten kirkko

Kauhajoen kirkko

Kauhajoki Kauhajärven kirkko

Kauhajoki Nummijärven kirkko

Keikyän kirkko

Kemiönsaari Dragsfärdin kirkko

Kemiönsaari Kemiön kirkko

Kemiönsaari Taalintehtaan kirkko

Kemiönsaari Västänfjärdin uusi kirkko

Kemiönsaari Västänfjärdin vanha kirkko

Kihniön kirkko

Kiikan kirkko

Kiikalan kirkko

Kiikoisten kirkko

Kirkkonummen kirkko

Kirkkonummi Haapajärven kirkko

Kiskon kirkko

Kiukaisten kirkko

Kodisjoen kirkko

Koijärven kirkko

Kokemäen kirkko

Kokemäki Pyhän Marian kirkko

Kokemäki Kauvatsan kirkko

Korian kirkko

Korsnäsin kirkko

Korppoon kirkko

Kosken kirkko

Kotkan kirkko

Kotka Kymin kirkko

Kotka Langinkosken kirkko

Kouvolan Keskuskirkko

Kouvola Käpylän kirkko

Kouvola Sippolan kirkko

Kristiinankaupungin uusi kirkko

Kristiinankaupunki Ulrika Eleonoran kirkko

Kruunupyyn kirkko

Kruunupyy Teerijärven kirkko

Kuhmoisten kirkko

Kuortaneen kirkko

Kullaan kirkko

Kurun kirkko

Kuru Aurejärven kirkko

Kustavin kirkko

Kuusankosken kirkko

Kuusjoen kirkko

Kylmäkosken kirkko

Kärkölän kirkko

Köyliön kirkko

Lahti Joutjärven kirkko

Lahti Launeen kirkko

Lahti Mukkulan kirkko

Lahti Ristinkirkko

Laihian kirkko

Laitilan kirkko

Laitila Untamalan kirkko

Lammin kirkko

Lapin kirkko

Lapinjärven kirkko

Lappajärven kirkko

Lappeenrannan kirkko

Lappeenranta Lappeen Marian kirkko

Lappeenranta Sammonlahden kirkko

Lapua Lakeuden Risti

Lapuan tuomiokirkko

Lapua Pajakappeli

Lapua Tiistenjoen kirkko

Lapväärtin kirkko

Lauritsalan kirkko

Lavian kirkko

Lehtimäen kirkko

Lemin kirkko

Lemun kirkko

Lempäälän kirkko

Liedon kirkko

Liljendalin kirkko

Lohjan kirkko

Loimaa Kanta-Loimaan kirkko

Loimaa Mellilän kirkko

Loimaa Metsämaan kirkko

Lokalahden kirkko

Lopen kirkko

Lopen vanha kirkko

Loviisan kirkko

Luodon kirkko

Luopioisten kirkko

Luumäen kirkko

Luvian kirkko

Längelmäen kirkko

Maalahden kirkko

Maalahti Bergön kirkko

Maalahti Petolahden kirkko

Maksamaan kirkko

Marttilan kirkko

Maskun kirkko

Merikarvian kirkko

Merimaskun kirkko

Mietoisten kirkko

Mouhijärven kirkko

Munsalan kirkko

Mustasaari Björköbyn kirkko

Mustasaari Koivulahden kirkko

Mustasaari Sulvan kirkko

Närpiön kirkko

Närpiö Ylimarkun kirkko

Mustion kirkko

Muurlan kirkko

Myllykosken kirkko

Myllykoski Ummeljoen kirkko

Mynämäki Karjalan kirkko

Mynämäen kirkko

Myrskylän kirkko

Mäntsälän kirkko

Mäntän kirkko

Naantalin kirkko

Nakkilan kirkko

Nastolan kirkko

Nauvon kirkko

Nauvo Seilin kirkko

Nokian kirkko

Nokia Pinsiön kirkko

Nokia Siuron kirkko

Nokia Suoniemen kirkko

Nokia Tottijärven kirkko

Noormarkun kirkko

Noormarkku Lassilan kirkko

Nousiaisten kirkko

Nummen kirkko

Nurmijärven kirkko

Nurmijärvi Rajamäen kirkko

Nurmon kirkko

Oravaisten kirkko

Orimattilan kirkko

Orimattila Kuivannon kirkko

Oripään kirkko

Padasjoen kirkko

Paimion kirkko

Paimio Pyhä Jaakobin kirkko

Panelian kirkko

Parikkalan kirkko

Parikkala Saaren kirkko

Parikkala Uukuniemen kirkko

Parkanon kirkko

Paraisten kirkko

Pedersören kirkko

Pedersöre Purmon kirkko

Pernajan kirkko

Perniön kirkko

Perniö Teijon kirkko

Perniö Yliskylän kirkko

Perttelin kirkko

Pertteli Uskelan kirkko

Peräseinäjoen kirkko

Pietarsaaren kirkko

Piikkiön kirkko

Pirkkalan vanha kirkko

Pohjan kirkko

Pohjaslahden kirkko

Pomarkun kirkko

Pomarkun vanha kirkko

Pori Juseliuksen mausoleumi

Pori Keski-Porin kirkko

Pori Lattomeren kirkko

Pori Reposaaren kirkko

Pornaisten kirkko

Porvoon tuomiokirkko

Pukkilan kirkko

Punkalaitumen kirkko

Pusulan kirkko

Pyhärannan kirkko

Pälkäneen kirkko

Pälkäneen rauniokirkko

Pöytyän kirkko

Raippaluodon kirkko

Raision kirkko

Rautjärven kirkko

Rautjärven vanha kirkko

Rauma Pyhän Ristin kirkko

Rengon kirkko

Riihimäen kirkko

Riihimäen varuskuntakirkko

Ruokolahden kirkko

Ruotsinpyhtään kirkko

Ruoveden kirkko

Ruovesi Muroleen kirkko

Ruskon kirkko

Rymättylän kirkko

Salon kirkko

Salo Uskelan kirkko

Sammatin kirkko

Sauvo Karunan kirkko

Sauvon kirkko

Savitaipaleen kirkko

Seinäjoki Kitinojan kyläkirkko

Seinäjoki Piirin kirkko

Seinäjoen seurakuntakeskus

Seinäjoki Törnävän kirkko

Siikaisten kirkko

Siipyyn kirkko

Simpeleen kirkko

Sipoon uusi kirkko

Sipoon vanha kirkko

Siuntion kirkko

Snappertunan kirkko

Soinin kirkko

Somerniemen kirkko

Someron kirkko

Suodenniemen kirkko

Suomusjärven kirkko

Sysmän kirkko

Säkylän kirkko

Särkisalon kirkko

Sääksmäen kirkko

Sääksmäki Metsäkansan kirkko

Taipalsaaren kirkko

Taivassalon kirkko

Tammelan kirkko

Tammisaaren kirkko

Tampere Aitolahden vanha kirkko

Tampere Aleksanterin kirkko

Tampere Finlaysonin kirkko

Tampere Kalevan kirkko

Tampere Messukylän uusi kirkko

Tampere Messukylän vanha kirkko

Tampereen tuomiokirkko

Tampereen Vanha kirkko

Tampere Viinikan kirkko

Tarvasjoen kirkko

Teiskon kirkko

Tenholan kirkko

Tervakosken kirkko

Teuvan kirkko

Toijala Akaan kirkko

Turku Betel-kirkko

Turku Hemmingin kirkko

Turku Henrikinkirkko

Turku Hirvensalon kirkko

Turku Kakskerran kirkko

Turku Koroistenniemi

Turku Maarian kirkko

Turku Martinkirkko

Turku Merimieskirkko

Turku Mikaelinkirkko

Turku Paattisten kirkko

Turku Pallivahan kirkko

Turku Ortodoksinen kirkko

Turku Pyhän Hengen kappeli

Turku Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli

Turku Pyhän Katariinan kirkko

Turku Pyhän Ristin kappeli

Turku Riimin kirkko

Turun linnan kirkko

Turun tuomiokirkko

Turku Varissuon kirkko

Turku Ylösnousemuskappeli

Hautakarttapalvelun avulla hautabongari löytää

Kierros taiteilijoiden, näyttelijöiden ja muusikoiden haudoilla Turun hautausmaalla

Kierros urheilijoiden jalanjäljillä Turun hautausmaalla

Kierros arkkitehtien jalanjäljillä Turun hautausmaalla

Tuuloksen kirkko

Tuusulan kirkko

Tuusula Kellokosken kirkko

Tyrvännön kirkko

Töysän kirkko

Ulvilan kirkko

Urjalan kirkko

Urjala Halkivahan kirkko

Uudenkaarlepyyn kirkko

Uusikaupunki Pyhänmaan uhrikirkko

Uusikaupunki Pyhänmaan uusi kirkko

Uudenkaupungin Uusi kirkko

Uudenkaupungin Vanha kirkko

Vaasa Huutoniemen kirkko

Vaasa Mustasaaren kirkko

Vaasa Palosaaren kirkko

Vaasa Pyhän Marian kirkon rauniot

Vaasa Sundomin kirkko

Vaasan Luther-talo

Vaasa Vetokannaksen kirkko

Vahdon kirkko

Valkealan kirkko

Valkeala Tirvan kirkko

Valkeala Tuohikotin kirkko

Valkeala Vuohijärven kirkko

Vammala Sammaljoen kirkko

Vammala Tyrvään kirkko

Vammala Tyrvään Pyhän Olavin kirkko

Vampulan kirkko

Vantaan Pyhän Laurin kirkko

Vehmaan kirkko

Velkuan kirkko

Vesilahden kirkko

Vihdin kirkko

Viialan kirkko

Viljakkalan kirkko

Vilppulan kirkko

Vimpelin kirkko

Virrat Killinkosken kirkko

Virrat Liedenpohjan kirkko

Virtain kirkko

Voikkaan kirkko

Vähänkyrön kirkko

Vöyrin puukirkko

Ylistaron kirkko

Yläneen kirkko

Ypäjän kirkko

Ylöjärven kirkko

Ähtärin kirkko

Ähtävän kirkko