
KOTKA / KYMENLAAKSO – Langinkoskesta Kotkan seutua vähemmän tuntevalle tulee ensimmäiseksi mieleen kosken rannalla sijaitseva Venäjän keisari Aleksanteri III:n rakennuttama kalastusmaja. Langinkosken lomamökki oli vastakohta Pietarin keisarillisesta luksuselämästä. Suomen Kansallismuseon ylläpitämä kohde on avoinna vieraille.
Itse Langinkoski on Kymijoen haara, joka laskee Suomenlahteen. Kosken itärannalla sijaitsee Metsola, yksi Kotkan kaupunginosista. Keisarillisen majan lisäksi Metsolan toinen merkittävä rakennus on Langinkosken kirkko. Se on ollut monelle tuttu nimellä Metsolan kirkko. Tällä nimellä kirkkoa alun perin kutsuttiinkin.
Ulkoapäin melko nykyaikaiselta vaikuttavalla kirkolla on ikää jo yli 70 vuotta, sillä se valmistui vuonna 1953. Sen on suunnitellut arkkitehti Anders-Olof Bengts (1916-1981), joka on suunnitellut Langinkosken kirkon ohella myös muutamia kerrostaloja Kotkaan.
Metsolan kirkon sanotaan muistuttavan keskiaikaista kivikirkkoa. Se vaatii kuitenkin vierailijalta hieman mielikuvitusta jyrkästä tiilikatosta huolimatta. Mäen päällä sijaitsevan kirkon tunnistaa parhaiten ristillä koristellusta valkoisesta kellotornista. Tornin yläosassa on myös viisarikello kertomassa aikaa ohikulkijoille.
1950-luku oli Suomessa aikaa, kun arkkitehtuurissa puhtaat linjat ja pelkistetyt muodot olivat suosiossa. Vaikutteita otettiin funktionaalisesta arkkitehtuurista. Arkkitehdit suunnittelivat kirkkojen yhteyteen monitoimitiloja seurakuntasaleineen ja harrastetiloineen. Näin myös Langinkosken kirkon kohdalla. Esimerkiksi rakennuksen lisäsiivestä on varattu toimistotiloja Kotka-Kymin seurakunnalle.
Kirkkosalin erikoisuus on punaruskeasta tiilestä tehdyt tyylikkäät seinät. Ne ja valkoinen kaarevista osista tehty katto tekevät tunnelmasta rauhoittavan. Alttaritaulua ei ole, sillä sen tilalla on seinällä kookas valkoinen risti.
Sisustus on niukkaa. Koristeena on retrohenkisten valaisimien ja kirkkolaivan ohella Pro Finlandia -mitalilla palkitun taidemaalari Hilkka Toivola-Karpakan (1909-2002) värikäs lasimaalaus Jeesus auttaa epäuskonsa vuoksi veteen vajoavaa Pietaria. Taiteen tekemisen ohessa hän oli vuosien ajan Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulun opettajana. Toivolan lasimaalauksia löytyy Metsolan ohella useasta maamme kirkosta. Hän osallistui muun muassa Turun Mikaelinkirkon sodassa vaurioituneiden lasimaalausten entisöintiin.
Langinkosken seurakunta syntyi vuonna 1964. Nykyinen Kotka-Kymin seurakunta muodostettiin vuonna 2017 kolmesta eri seurakunnasta: Kotka, Kymi ja Langinkoski.Seurakunta hallinnoi neljää kirkkoa: Kotkan, Haapasaaren, Kymin ja Langinkosken kirkkoja.
LANGINKOSKEN KIRKKO
Osoite: Langinkoskentie 1, Kotka.
















