
VOIKKAA / KYMENLAAKSO – Joulukuussa vuonna 2025 vietettiin Voikkaan kirkossa erityistä juhlamessua. Piispa Mari Parkkinen oli itseoikeutettuna paikalla. Voikkaan kirkko vietti 100-vuotisjuhliaan.
Harvoin kirkkoa on kutsuttu kodikkaaksi, mutta Voikkaan kirkon kohdalla se on mahdollista. Kirkkosali on valoisa ja ehkä juuri kangaspäällysteiset irtotuolit sekä muukin sisustus valaisimineen luovat kodikasta tunnelmaa. Sisätila on kolmilaivainen. Leveän keskilaivan kattona on viisitaitteinen holvi. Tukirakenteita on jätetty näkyviin koristeena.
Ulkoapäin rakennusta ei satunnainen ohikulkija ehkä oivalla kirkoksi. Pihamaalle sijoitettu kellotornikin on ulkonäöltään poikkeuksellinen. Lapsia ja nuorisoa saattaa ilmestyä paikalle enemmänkin, sillä kirkon siipirakennuksessa on tilat lasten kerhotoiminalle sekä tilat varttuneemmalle nuorisolle.
Voikkaan kirkko, tai oikeammin aluksi rukoushuone, valmistui vuonna 1925. Piirustukset laati rakennusmestari Volmar Forsberg. Suorakaiteen muotoinen kirkko-osa sijoittuu tontille perinteisellä tavalla itä-länsisuuntaisesti.
Rakennuksen hirsirunko on tehty poikkeuksellisella tavalla, sillä hirret on asennettu pystyyn. Erikoinen ratkaisu jää laudoituksen alle piiloon. Rakennustavan mukaan tällaista kirkkoa on kutsuttu sauvakirkoksi. Niitä rakennettiin erityisesti Norjassa ja Ruotsissa. Vain pieni osa sauvakirkoista on alkuperäisessä ulkoasussaan, koska suurin osa on rakennettu vanhojen rakenteiden päälle. Voikkaan kirkkokaan ei ole todellisuudessa aito keskiaikainen sauvakirkko.
Myöhemmin rakennettu itäpäädyn laajennusosa saatiin valmiiksi vuonna 1959 ja ”rukousraketiksi” kutsuttu pihan kellotorni rakennettiin samanaikaisesti. Alun perin laajennusosassa sijaitsivat muun muassa kappalaisen ja suntion asunnot. 1950-luvun muutostyöt suunnitteli arkkitehti Kaj Salenius.
Seuraavat muutostyöt tehtiin jo vuonna 1961. Laajennettu urkuparvi sai Kangasalan urkutehtaan urut. Alttaria laajennettiin ja samalla uusi sakasti siirtyi alttarin taakse. Muutostöistä vastannut arkkitehti Veikko Larkas suunnitteli uuden modernin alttaritaulun. Kyse on alttarimosaiikista, jossa on risti pikkukaakelitaustalla. Parhaiten arkkitehti Larkas tunnetaan useista suunnittelemista kirkoista ja sankarimuistomerkeistään.
Edellinen alttaritaulu on Kuusankosken seurakunnan entisen kirkkoherran Arvi Malmivaaran maalaama. Siinä aiheena on ylösnousseen Jeesuksen ilmestyminen Maria Magdalenalle. Teos on edelleen nähtävänä kirkkosalissa.
Muutostöiden myötä entinen rukoushuone vihittiin viralliseksi kirkoksi vuonna 1961.
Viimeisimmät isot kunnostustyöt tehtiin tämän vuosituhannen alussa.
Kuusankosken kaupungin entinen taajama Voikkaa on nyt osa Kouvolan kaupunkia. Valtakunnallisesti Voikkaa on tunnettu paperitehtaastaan, jonka toiminta päättyi vuonna 2006. Kymenlaakso on maakunta, jossa on vahva teollinen perintö. 1800-luvun lopulla Kymijoen vesistön varrelle keskittyi puunjalostusteollisuuden ansiosta useita merkittäviä teollisuuslaitoksia ja sahoja.
Voikkaan paperitehdas oli toiminnassa lähes 110 vuoden ajan (1897-2006). Tehtaiden perustaja oli varatuomari Rudolf Elving. Alueen kolme tehdasta Kymiyhtiö, Kuusankoski-yhtiö ja Voikkaa yhdistyivät vuonna 1904 Kymin Osakeyhtiöksi. Siitä tuli Pohjoismaiden suurin paperinvalmistaja. Vuodesta 1996 omistajana oli UPM-Kymmene.
Anjalankosken, Elimäen, Kouvolan, Kuusankosken ja Valkealan seurakunnat sekä Kouvolan seurakuntayhtymä lakkautettiin vuoden 2026 lopussa. Kouvolan kaupungin alueelle perustettiin vuoden 2027 alusta lukien uusi seurakunta, jonka nimeksi tuli Kouvolan seurakunta.
VOIKKAAN KIRKKO
Osoite: Kirkkokuja 1, Voikkaa (Kouvola).







