Jaalan kirkon alttaritaulun mallina oli säveltäjä Robert Kajanus

JAALA / KYMENLAAKSO – Korea kuin piparkakkutalo. Näin toteaa moni kuvaillessaan Jaalan koristeellista puukirkkoa. Kirkko valmistui vuonna 1878. Se oli aikaa, kun Suomessa moni-ilmeinen uusgoottilaisuus oli muodissa. Osa aikakauden kirkoista rakennettiin punatiilestä, mutta Jaalassa oli tyytyminen puukirkkoon.

Arkkitehti August Boman (1826-1883) työskenteli Yleisten rakennusten ylihallituksessa, entisessä Intendentinkonttorissa. Viraston vastuulla oli julkisten rakennusten, kuten kirkkojen suunnittelu. Jaalan kirkosta tuli länsitornillinen pitkäkirkko, jonka sivuissa on lyhyehköt poikkisakarat.

Uusgoottilaisuus oli 1800-luvun suosittu kertaustyyli, joka otti esikuvia keskiajan gotiikasta. Selkeälinjainen empire jouti väistyä koristeellisemman uusgotiikan tieltä. Jaalan kirkko sai teräväkärkisen tornin. Ikkunoista tuli kapeat, korkeat ja suippukärkiset. Kokonaisuutta hieman hämmentää kirkon itäpäätyyn vuonna 1936 valmistunut rapattu seurakuntasali. Se eroaa selkeälinjaisena muusta rakennuksesta.

Sisätiloissa kirkkosalin vaaleaksi maalatut hirret on jätetty näkyviin. Todellinen katseenvangitsija on täälläkin alttaritaulu, Vapahtaja, joka värikkyydessään sekä hyvin selväpiirteisenä eroaa perinteisestä alttaritaulusta. Teos on hankittu vuonna 1885. Maalaukseen on kuvattuna erilaisia ihmisiä köyhästä varakkaaseen. Onpa mukaan saatu myös melko paljastavasti puettu nainenkin.

Isokokoisen maalauksen tekijä taidemaalari Sigfrid Keinänen suostutteli säveltäjä ja

kapellimestari Robert Kajanuksen malliksi. Mukana on myös seurakunnan jäseniä. Keinänen toimi taidemaalariuran ohella myös piirustuksenopettajana. Hän ei ollut niinkään alttaritaulujen tekijä, vaan enemmänkin hän maalasi kansanomaisia kohtauksia sen ajan ihmisten arjesta. Keinänen muistetaan myös Kalevala-aiheisesta taiteestaan.

Robert Kajanus.

Mallina oleminen ei ollut Kajanukselle poikkeuksellista, sillä veistoksellisen ulkonäkönsä ansiosta hän oli useamman kerran taidemaalari Akseli Gallen-Kallelan ja kuvanveistäjä Emil Wikströmin mallina.

Nykyiset urut ovat Kangasalan urkutehtaan valmistamat vuodelta 1973.

Kirkossa on nykyisin tilaa 450 henkilölle. Istumapaikkojen määrä on pienentynyt alkuperäisestä, kun kirkkosalia on päivitetty WC-tiloineen nykyaikaan.

Sankaripatsas on kuvataiteilija Tapani Lemminkäisen suunnittelema. Vehmaan punaisesta graniitista tehtyyn muistomerkkiin on kuvattuna kuoleva sotilas sekä äiti ja lapsi.

Jaalan entinen itsenäinen kunta on ollut vuodesta 2009 alkaen osa Kouvolan kaupunkia. Jaalan seurakunta toimii Kouvolan kappelinseurakuntana.

JAALAN KIRKKO

Osoite: Jaalantie 140, Jaala (Kouvola).

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO