
LAHTI / PÄIJÄT-HÄME – Launeen seurakunnalla Lahdessa on poikkeuksellinen ongelma, vieläpä positiivinen. Oman kirkon kirkkosali on käynyt ahtaaksi. Samoin ohessa oleva seurakuntatalo kaipaa lisätiloja. Tilanne on täysin päinvastainen kuin monella muulla seurakunnalla.
Punatiilikattoista ja vaaleasta tiilestä tehtyä rakennusta ei satunnainen ohikulkija tunnistaisi kirkoksi. Harvoin kirkon ikkunoissa on verhotkaan. Viereen sijoitettu kellotapuli risteineen ja kelloineen paljastaa rakennuksen kirkoksi.
Launeen kirkko sijaitsee Launeen kaupunginosassa Lahden keskustan eteläpuolella. 1950-luvulla perustettu Launeen seurakunta oli ensimmäinen kaupunginosaseurakunta Lahdessa.
Oman seurakuntakeskuksen se sai vuonna 1953, mutta arkkitehti Erik Lindroosin ja puoliso Elma Lindroosin suunnittelemaa rakennusta piti laajentaa jo vuonna 1958. Kaupungistumisen myötä Lahden asukasluku kasvoi ja samalla myös seurakuntien jäsenmäärä lisääntyi. Laajennuksen jälkeen seurakuntakeskus vihittiin viralliseksi kirkoksi.
Saattaa kuulostaa erikoiselta, että Launeen kirkko oli pitkään Lahden vanhin luterilainen kirkko. Keski-Lahden seurakunnan 1800-luvun puukirkko tuli puretuksi 1970-luvulla arkkitehti Alvar Aallon suunnitteleman modernin Ristinkirkon tieltä. Kun Nastolan kunta ja seurakunta vuonna 2016 liitettiin Lahteen, tuli Nastolan kirkosta seurakuntayhtymän vanhin kirkko.
Launeen kirkkosalissa sanotaan arkkitehdin teemana olleen tiimalasin muoto. Mielikuvitusta käyttäen sellaisia piirteitä saattaa löytää kirkkosalin arkkitehtuurista. Alttaritaulua ei ole, mutta sen paikalla on risti. Istumapaikkoja on vain alle 200 henkilölle.
Kodikastunnelmaisen kirkkosalin ja aulan erikoisuus on katosta roikkuvat messinkivalaisimet sekä seinälampetit, jotka tyyliltään sopivat hyvin salin sisustukseen. Valaisimien valmistaja Tmi Antti Vahdon Perikunnan metallipaja oli metallialan yritys, joka on tehnyt mittatilaustyönä muun muassa uniikkeja valaisimia julkisiin tiloihin.
Votiivilaiva on yleensä esillä rannikkoseudun kirkoissa, harvemmin sisämaan kirkossa. Yksi sellainen kuitenkin löytyy Launeen kirkosta. Nähtävänä oleva alus on järviliikenteeseen tarkoitettu sisävesilaiva.
Launeen seurakuntakeskusta peruskorjattiin 2000-luvun alussa. Asuntosiipi, eli papin ja suntion asunnot, otettiin seurakunnan muuhun käyttöön, muun muassa kerhotiloiksi.
Launeen kirkon tilat eivät kuitenkaan ole riittäneet palvelemaan seurakunnan tarpeita. Vanhat asunnot eivät oikein sovellu kerhotoimintaan. Alakerran tiloja saunoineen pidetään epäkäytännöllisinä. Tavoitteena on laajentaa seurakuntasaleja pihan puolelle. Se mahdollistaisi myös kirkkosalin laajentamisen. Launeen kirkko suojeltiin asemakaavalla vuonna 2010.
Muutostöillä varaudutaan kaupunginosan asukasmäärän kasvuun. Alueelle on kaavoitettu lisää asuntoja.
LAUNEEN KIRKKO
Osoite: Tapparakatu 22, Lahti.







