Tottijärven kirkon sisätilat poikkeavat monista muista saman ajan kirkoista

NOKIA / PIRKANMAA – Tottijärven kirkko ei ulkopuolelta vaikuta perinteiseltä kirkolta torneineen. Ristikin puuttuu. Lähinnä tulee mieleen vauraan maatilan hyvin hoidettu päärakennus. Kirkkomaan komea kellotapuli ja lukuisat hautakivet toki kertovat missä ollaan.

Kun astuu sisälle Tottijärven kirkkosaliin, eteen avautuu kiehtova ajan patinoima näkymä, joka yleisilmeeltään poikkeaa useimmista maamme puukirkoista. Empiretyylinen Tottijärven kirkko on valmistunut vuonna 1841, mutta sisäpuolella näkyviin jätetyt paljaat seinähirret ja ei niin viimeistelty lautakatto synnyttää vaikutelman vanhemmasta kirkosta. Siniharmaa värimaailmakin poikkeaa monista muista maamme kirkoista.

Carl Ludvig Engel.

1800-luvun alussa elettiin jo Venäjän vallan aikaa. Aikaisemmin kirkon piirustukset piti hyväksyttää Tukholman yli-intendenttitoimistossa. Tottijärven piirustukset laadittiin Helsingissä Yleisten rakennusten intendentinkonttorissa. Sen johtajana toimi arkkitehti Carl Ludvig Engel vuosina 1824-1840. Hän antoi lopullisen hyväksynnän, mutta Tottijärven kirkon suunnittelijaksi on nimetty viraston johtajaa vähemmän tunnettu arkkitehti Emil Gustafsson. Myös arkkitehti Anton Arppe mainitaan yhdeksi kirkon suunnittelijaksi.

Tiedetään, että Tottijärven kirkkoa oli lähdetty rakentamaan aluksi ilman lupaa ja ilman virallisia piirustuksia 1830-luvun alkuvuosina. Venäjän keisari puuttui tilanteeseen ja rakentaminen saattoi jatkua vasta, kun intendentinkonttorista oli saatu viralliset piirustukset.

Nykyistä kirkkoa aikaisemmin samalla kirkkomaalla sijaitsi edellinen 1600-luvun lopulla valmistunut Tottijärven puukirkko. Se tuli puretuksi pian uuden kirkon valmistuessa. Nykyisen kirkon saarnastuoli on peräisin tästä puretusta vanhasta kirkosta. 1700-luvun erillinen Mikko Lajanderin rakentama kellotapuli sai jäädä ja se onkin hyväkuntoisena yhä paikoillaan. Kellotapulissa on tallessa alkuperäiset kellot.

Alttaritaulun Ehtoollinen on maalannut maalarimestari Carl Fredrik Blom (1791-1855). Hän on koristellut useita maamme kirkkoja, muun muassa Kiikan kirkon. Blom edusti ammatissaan käsityöntaitajaa, ei koulutuksen saanutta taidemaalaria. Käsityöläismaalarit olivat haluttuja, sillä he vastasivat kirkon maalaustöistä aina alttaritaulusta ulkomaalaukseen asti. Käsityöläisten palkat olivat myös ammattitaiteilijoita edullisemmat. Alttaritaulun hinnalla pystyi maalauttamaan koko kirkon.

Tottijärven kirkon urut ovat lähes paikallisen Kangasalan urkutehtaan rakentamat, tosin ne on myöhemmin 1960-luvulla uusittu. Kirkossa on 320 istumapaikkaa.

Tottijärvi oli aikoinaan Vesilahden kappeliseurakunta, mutta itsenäistyi siitä vuonna 1906. Itsenäisenä kuntana Tottijärvi oli jo vuonna 1869, kunnes se vuonna 1976 liitettiin Nokiaan. Samalla Tottijärvenkin seurakunta lakkautettiin ja yhdistettiin Nokian seurakuntaan.

Nokian seurakunnan muut hallinnoimat kirkot ovat: Nokian, Pinsiön, Siuron ja Suoniemen kirkot.

TOTTIJÄRVEN KIRKKO

Osoite: Karukantie 4, Tottijärvi (Nokia).

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO