
HELSINKI / UUSIMAA – Vuonna 2009 sen aikaisen hallituksen eli valtioneuvoston päätöksellä osa Sipoosta menetti alueitaan Helsingille. Noin 30 neliökilometrin alue Lounais-Sipoosta liitettiin pääkaupunkiin. Pääkaupungilla oli iso tarve saada lisää maata itselleen.
Liitosten myötä myös Östersundomin eli Itäsalmen kirkko vaihtoi puolta. Siirron ansiosta kirkosta tuli Helsingin vanhin kirkko. Samalla myös sipoolaiset seurakunnat siirtyivät osaksi Helsingin Mikaelin seurakuntaa. Sipoon ruotsinkielinen seurakunta liittyi Matteus församlingiin.
Sipoolaisille jäi yhä paikkakunnan kaksi kirkkoa, Sipoon vanha kirkko eli Pyhän Sigfridin kirkko vuodelta 1454 ja vuonna 1885 valmistunut Sipoon uusi kirkko. Joillekin sipoolaisille kotia lähellä sijaitsevan oman kirkon eli Östersundomin kirkon siirtyminen helsinkiläisille synnytti hämminkiä. Esimerkiksi, voinko tulla haudatuksi ”omalle” hautausmaalle.
Östersundomin kirkko sijaitsee lyhyen ajomatkan päässä ruuhkaisesta Helsingin keskustasta. Silti täällä ollaan keskellä idyllistä maaseutua viljavien peltojen keskellä – ihan samalla tavoin kuin siihen aikaan, kun Östersundomin kirkko valmistui vuonna 1754.
Ennen nykyistä kirkkoa Sipoon kappeliseurakunnalla oli käytössään 1600-luvun rukoushuone, jonka sipoolaiset rakensivat oma-aloitteisesti ilman virallista lupaa. Kappeli palveli kyläläisten lisäksi saariston asukkaita, sillä tänne tultiin myös veneillä. Nyt meri on vetäytynyt kauemmaksi ja tilalle on tullut tiheä kaislikko.
Östersundomin valtakieli oli pitkään ruotsi, joten se oli myös paikallisissa kirkonmenoissa käytetty kieli.
Ajan myötä kappeli rapistui purkukuntoon. Se oli kärsinyt myös isonvihan ja pikkuvihan aikana venäläisten taholta isoja vaurioita. Tuli aika rakentaa uusi.
Vaikka maisemat eivät juurikaan muuttuneet, on itse kirkko käynyt läpi olemassaolonsa aikana isoja muutoksia. Kappelissa tehtiin kunnostustöitä vuonna 1895. Kellotapulikin meni uusiksi ja kappelin väritys muuttui punaisesta harmahtavaksi. Hirsipintainen rakennus vuorattiin laudoilla. 1950-luvulla kirkon väri vaihtui nykyisen väriseksi, keltaiseksi.
Muutostöiden myötä kappelin nimi muuttui Östersundomin kirkoksi.
Östersundomin kirkkosalin muoto on poikkeuksellinen, kahdeksankulmainen. Rakennus on aumakattoinen. Länsipäädyssä on torni, jonka ulkomuotokin on erilainen kuin mihin kirkoissa on yleensä totuttu.
Vaikka kirkko on kokenut ulkopuolelta isoja muutoksia, on nykyinen kirkkosali lähes samanlainen kuin se on ollut aina. Yksinkertainen, mutta tunnelmallinen. Niinpä kuntaliitoksen jälkeen pienestä kyläkirkosta on tullut helsinkiläisten entistä suositumpi kaste- ja vihkikirkko.

Pieneksi kirkoksi täällä on seinillä tavallista enemmän taidetta. Suomalaisen naistaiteilija Hjördis Nybergin (1885-1970) maalaama alttaritaulu Jeesus tyynnyttää myrskyn valmistui vuonna 1934. Kerrotaan, että teoksen malleina taiteilija käytti paikallisia sipoolaisia.
Kirkkosalin erikoisuus ovat aikoinaan lahjoituksina saadut lehterien 1700-luvun grafiikkataulut, joissa kerrotaan Jeesuksen elämästä ja kärsimyshistoriasta. Teosten tekijä on saksalainen taiteilija, kuparikaivertaja ja etsaaja Georg Christop Kilian (1709-1781).
Onpa kirkkosalin seinällä eräs erikoinen maalaus, jossa Ruotsin kuninkaat Kustaa II Aadolf ja Kaarle XII on ikuistettu Kristuksen ristin juurelle.

Kirkon urut ovat uudempaa tuotantoa kirkon ikään nähden. Ne on valmistanut Urkurakentamo Veikko Virtanen vuonna 1968. Kyse on 1950-luvulla perustetusta perheyrityksestä. Veikko Virtasen rakentamia urkuja ovat muun muassa Turun tuomiokirkon ja Helsingin Temppeliaukion kirkon urut.
Meren äärellä kun ollaan, täältäkin löytyy votiivilaiva. Tosin se on melko uusi, sillä alkuperäinen on kadonnut.
Lähellä kirkkoa sijaitsee yhä yksityisomistuksessa oleva Östersundomin kartano, jonka mailla on kirjailija Zachris Topeliuksen vanhuudenkotina tunnettu Koivuniemi, Villa Björkudden. Topelius osti sen vuonna 1879. Tunnettu kirjailija oli tuttu näky sunnuntaiaamuisin Östersundomin kirkossa. Topelius on kuitenkin haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.
ÖSTERSUNDOMIN KIRKKO
Osoite: Kappelintie 65, Helsinki (Sipoo).










