
SAVITAIPALE / ETELÄ-KARJALA – Suomen tuotteliain kirkkoarkkitehti Josef Stenbäck (1854-1929) suositteli kivikirkkojen rakentamista, sillä sellainen kirkko olisi ikuinen. Ainakin pidempi-ikäinen kuin puukirkko. Savitaipaleella tiedetään, että ei kivikirkkokaan pysy pystyssä, jos sitä ei säännöllisesti kunnosteta.
Vaikka kirkko rakennettaisiin kivestä, on siinä mukana aina myös puusta tehtyjä rakenteita. Savitaipaleella tehtiin mittava peruskorjaus vuosina 2011-2012. Graniittinen kirkko kärsi vuosien ajan pahoista kosteusvaurioista. Kunnostustöissä sisäseiniä kuivatettiin ja lahonneita kattorakenteiden puuosia vaihdettiin uusiin. Kirkko oli koko remontin ajan kuitenkin normaalisti käytössä.
Rakennuksen mittavaa korjausta on jatkettu myöhempinä vuosina.
Savitaipaleen yli 100-vuotinen kirkko valmistui vuonna 1924. Kivi tuli valituksi rakennusmateriaaliksi ehkä siksi, kun edelliset kuusi puukirkkoa olivat joko lahonneet tai palanneet. Nykykirkkoa edeltävä kirkkokin tuhoutui tulipalossa vuonna 1918 sisällissodan aikana.
Kivikirkon rakentaminen vaati aina enemmän ammattitaitoa kuin puukirkon rakentaminen. Jälkimmäisen osaajia oli joka kylässä. Savitaipaleella kirkon aloitus oli verkkaista, koska ammattitaitoisia kivenhakkaajia ei ollut heti saatavilla. Rakennusmateriaali saatiin kuitenkin louhittua läheltä muutaman kilometrin päästä. Kivet tuotiin työmaalle hevoskyydillä.
Arkkitehti Stenbäck oli aloittanut uransa jo 1800-luvun puolella. Uusgoottilaisuus oli silloin muodissa. Kansallisromantiikka ja kotimainen graniitti rakennusmateriaalina yleistyivät vuosisadan vaihteessa. Savitaipaleen kansallisromanttinen kirkko kuuluu Stenbäckin pitkän uran viimeisimpiin kirkkoihin. Hän vastasi 35 rakennetun kirkon piirustuksista. Lisäksi Stenbäck teetti monen kirkon korjaus- ja muutossuunnitelmat.
Savitaipaleen kirkkosalin sisustus on tutun tyylikästä arkkitehti Stenbäckin kädenjälkeä. Hän toisinaan sijoitti saarnastuolin kirkkosalin eteläpuolelle, seurakunnasta katsottuna alttarin oikealle puolelle. Täälläkin Stenbäckin kirkkojen tavoin saarnastuoli on kookas ja koristeellinen. Kirkossa on myös myöhemmin valmistunut lukupulpetti, joka noudattaa alkuperäistä sisustustyyliä.
Alttaritaulun on maalannut taidemaalari Felix Frang, joka tunnetaan useista maalaamistaan alttaritauluista. Savilahden alttaritaulu kuvaa Jeesusta Getsemanen puutarhassa. Todellisuudessa tämä Frangin tekemä maalaus on kopio saksalaisen Heinrich Hofmannin alkuperäisteoksesta.
Lahjoituksena saadut parvi-ikkunoiden värikkäät lasimaalaukset, Saavutus ja Kilvoitus, on suunnitellut taidemaalari Ola Forsell. Nykyiset urut vuodelta 1979 on valmistanut Hans Heinrichin urkurakentamo.
Apilaristi on eräs Savitaipaleen kirkon tunnusmerkeistä. Kyseessä on risti, jonka sakaroiden päät on pyöristetty. Yksi sellainen on nähtävänä saarnastuolin yllä ja toinen alttarin taustana.
Kirkon kattokruunut olivat jo alusta asti sähköistetyt.
Monen katse kiinnittyy kirkon pääoven yläpuolelle kirjoitettuun tekstiin Herran pelko on viisauden alku. Tuttua raamatunlausetta on siteerattu muussakin yhteydessä kuin uskonasioissa. Kaikkia ei kirkon seinän teksti ole miellyttänyt ja sitä on vaadittu poistettavaksi. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut.
Sankaripatsaan on suunnitellut kuvanveistäjä Viljo Savikurki. Siinä suomalaissotilas kannattelee kaatunutta toveriaan.
Savitaipale tunnetaan kuuluisien kirkonrakentajien kotiseutuna. Isä Juhana Salonen ja poika Matti Salonen olivat paikallisia mestareita, jotka suunnittelivat ja rakensivat useita maamme kirkkoja. Kolmas, joka pitää mainita on Taavetti Rahikainen. Isä Salonen kolmikon vanhimpana opetti kirvesmiehen taidot pojalleen Matille. Rahikainen oli vuorostaan Matti Salosen opissa.
Kolmikko kehitti omintakeisen rakennustyylin, mistä käytetään nimitystä kahtamoinen eli kyseessä oli kaksoisristikirkon pohjakaava. Sisällissodan aikana tykkitulen takia tuhoutunut Savitaipaleen edellinen kirkko oli Matti Salosen itsensä suunnittelema ja rakentama. Kuuluisille kirkonrakentajille on omistettu museo, joka on sijoitettu Savitaipaleen vanhan kirkon kellotapuliin.
Savitaipaleen seurakunnan itsenäisyys päättyi vuoden 2018 lopussa. Seurakunnasta tuli osa uutta Taipaleen seurakuntaa yhdessä Taipalsaaren ja Lemin seurakuntien kanssa. Savitaipaleen kunta jatkaa itsenäisenä.
SAVITAIPALEEN KIRKKO
Osoite: Peltoinlahdentie 26, Savitaipale.






























