Ulvilan kirkko on eräs tärkeimmistä Suomen harmaakivikirkoista

ULVILA / SATAKUNTA – Jääkauden jälkeen Ulvilan alue oli vielä meren peitossa. Täällä kaikki olennainen alkaa ajalla, kun maankohoamisen myötä uutta maata paljastui meren alta. Samalla sen ajan ihmiset siirtyivät kohti Kokemäenjoen alajuoksua, muun muassa Ulvilan Liikistöön.

Arkeologisissa kaivauksissa Liikistöstä on löydetty keskiaikainen hautausmaa ja mahdollisesti kirkon perusta. Ulvilan keskiaikainen kivikirkko sijaitsee lähellä Liikistön arkeologista aluetta. Uskonnollinen toiminta siirtyi Liikistöstä juuri nykyisen kirkon alueelle. Samalla reissulla kannattaa tutustua molempiin kohteisiin.

Pyhän Olavin kirkko sijaitsee Kokemäenjoen pohjoispuolella Vanhankylän alueella. Liikistö ja kivikirkko ovat ainoat, mitä on muistona keskiaikaisesta Ulvilasta. Kirkon vierestä kulki historiallinen Pohjanlahden Rantatie, tärkeä postireitti.

1300-luvulla perustettu Ulvila on Suomen kolmanneksi vanhin kaupunki Turun ja Porvoon jälkeen. Tosin Ulvila menetti kaupunkioikeudet 1500-luvulla, kun silloinen satama oli maankohoamisen takia tullut laivoille kulkukelvottomaksi.

Ulvilan Norjan kuninkaalle pyhitetty Pyhän Olavin kirkko on eräs Suomen tärkeimmistä ja vanhimmista keskiaikaisista harmaakivikirkoista. Se on myös poikkeuksellisen hyvin säilynyt. Nykykirkon tarkka ikä ei ole tiedossa, mutta todennäköisesti se on rakennettu 1400-1500 -lukujen vaihteessa. Samalla paikalla on sijainnut aikaisemmin parikin puukirkkoa.

Ulvilan kivikirkon suunnittelijana pidetään Ruotsista tullutta, mutta tuntemattomaksi jäänyttä rakennusmestaria. Koska Ulvilan kirkko oli alueen ensimmäinen, se on ollut esikuvana monelle muullekin Satakunnan harmaakivikirkolle.

Ulvilan kirkossa on maamme keskiaikaisista kivikirkoista ensimmäinen tiilinen päätykolmio, jossa esiintyy koristelua. Samanlainen on nähtävissä muissakin maamme kirkoissa. Mallia otettiin tietysti Ruotsin puolelta.

Kirkon pohjakaava on perinteinen. Sakasti sijaitsee yksilaivaisen runkohuoneen pohjoispuolella ja asehuone, yksi sisäänkäynneistä, eteläpuolella. Sakastin erikoisuus on sen alla oleva viinikellari. Eteläseinustalla on jäljellä yhä ovilevy muistona papin omasta ovesta. Pääsisäänkäynti on kirkon länsipäädyssä.

Kirkkosali muodostuu kolmesta tähtiholvatusta osasta, jotka on rapattu valkoisiksi. Seinämaalauksia on niukalti. Nähtävänä on muun muassa kaksitoista vihkiristiä.

Kirkon 1600-luvun koristeellinen saarnastuoli on saatu lahjoituksena. Tuoliin on oma erillinen ovi, jonka pintaan on ikuistettu Pyhän Pietarin kuva. Kolmiosainen Jeesuksen elämään liittyvä alttaritaulu on 1700-luvulta. Sen ja muuratun alttaripöydän molemmin puolin on kuninkaalliselle väelle varatut omat katokselliset istuimet, kuninkaantuolit.

Kirkkosalin 1400-luvun puuveistoksista on jäljellä kaksitoista, joista kolme on yhä nähtävänä paikan päällä. Loput ovat turvassa Satakunnan Museossa Porissa. Kahden kirkon veistoksen tekijänä pidetään lyypekkiläistä mestaria, jota Suomessa on kutsuttu nimellä Ulvilan mestari. Pyhän Olavin kirkko ei ole ainoa paikka, vaan hänen veistoksiaan on jäljellä muissakin Satakunnan kirkoissa.

Yksi Ulvilan mestarin puuveistoksista esittää kirkon suojelijaa Pyhä Olavia ja toinen on puusta veistetty krusifiksi. Kolmas on Pyhää Annaa esittävä veistos.

Kirkosta löytyy kaksi vaatimattoman näköistä maalaamatonta penkkiä, jotka ovat täynnä kaiverruksia. Kyse on 1500-luvun ja 1700-luvun kuninkaanpenkeistä.

Pyhän Olavin kirkko tunnetaan myös kirkon lattian alla olevista haudoista. Ne ovat ajalta, kun hautaaminen lattialankkujen alle oli vielä mahdollista. Kaksi kuorin alla olevista haudoista ovat kuuluisimmat. Ne kuuluvat sotapäällikkö Akseli Kurjelle (1555-1630) ja käskynhaltija Gödik Finckelle (1546-1617). Jälkimmäinen on haudattu yhdessä puolisonsa Elisabeth Boijen kanssa. Kurjen ja Fincken hienot hautapaadet ovat esillä kirkon asehuoneessa.

Kirkon hautausmaalle ei enää haudata kuin ainoastaan vanhoihin sukuhautoihin. Kirkkomaalla on Sisällissodan valkoisten muistomerkki, Sankarihaudan muistomerkki ja Karjalaan jääneiden vainajien sekä Muualle haudattujen muistomerkit.

ULVILAN KIRKKO

Osoite: Saarentie 2, Ulvila.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO