RAUTJÄRVI / ETELÄ-KARJALA – Joulupäivän aamu vuonna 2022. Rautjärven kirkossa oli juuri laulettu Enkeli taivaan -virsi ja pappi valmistautui saarnan pitämiseen saarnastuolissa.
Sitten tuli kirkkoon saapuneille kiire. Tuli oli irti.
Kaikki kolmisenkymmentä ihmistä pääsivät kirkosta ulos, vaikka ulko-ovi oli yritetty teljetä naruilla. Ne olivat kuitenkin sen verran löysästi kiinni, että kirkkoväki pääsi pelastautumaan ulos. Palokunta saapui nopeasti paikalle, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Rautjärven puukirkko paloi perustuksiaan myöten. Mitään ei ehditty edes pelastaa kirkon sisäpuolelta.
Pian selvisi, että kirkko oli sytytetty tahallaan, eli kyseessä oli tuhopoltto.
Palokunta sai samana päivänä melko pian uuden hälytyksen. Rautjärveläisen maatilan päärakennus oli ilmiliekeissä. Tämäkin rakennus tuhoutui. Paikalta löytyi 77-vuotiaan miehen ruumis. Hän oli tappanut itsensä ampumalla.
Poliisi epäili, että mies oli kirkon sytyttämisen jälkeen ajanut noin 30 kilometriä kotiinsa ja sytyttänyt sen tuleen sekä ampunut itsensä hengiltä. Kaikki oli kuitenkin vain oletusta. Varmuutta ei koskaan saatu, koska epäilty oli kuollut. Mahdollinen motiivikin jäi selvittämättä.
Rautjärven palanut kirkko oli valmistunut vuonna 1881. Se oli järjestyksessä jo viides kirkko Rautjärvellä. Jouluaamun tuho ei ollut Rautjärvellä kerta ensimmäinen, sillä paikkakunnan kaksi aikaisempaakin kirkkoa oli tuhoutunut tulipaloissa. Kirkkopalot eivät olleet entisaikoina harvinaisia.
Rautjärven jouluna palanut kirkko oli suuri. Jopa niin suuri, että liki jokainen seurakunnan jäsen olisi saanut oman istumapaikan.
Uusi kirkko vihittiin kesällä 2025. Vanhasta jäi jäljelle jälkipolville vain osa kivijalkaa ja rappuset. Risti on laitettu alttarin paikalle.
Kirkkomaan vieressä on vanha pitäjäntupa, joka on kunnostettu seurakunnan kokoontumistilaksi.
RAUTJÄRVEN VANHA KIRKKO
Osoite: Miettiläntie 1757, Rautjärvi.












