
IITTI / PÄIJÄT-HÄME – Iitti tunnetaan kauneudestaan. Yleisradio ja Matkailun edistämiskeskus valitsi aikoinaan Iitin historiallisen keskuksen, kirkonkylän, Suomen kauneimmaksi kyläksi. Kolmen järven välisellä kannaksella sijaitseva kirkonkylä on säilyttänyt vanhanajan idyllinsä. Useat 1800-luvun kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennukset ovat yhä jäljellä.
Kylän arkkitehtoninen helmi on syvänpunainen puukirkko. Kyseessä on eräs tunnelmallisimmista maamme kirkoista. Iitin kirkko on yksi vanhimmista Suomen 1600-luvulta säilyneistä puukirkoista. ”Iitinpunainen” väri on ollut kirkon tunnus 1800-luvulta alkaen.
Iitti kuului aikoinaan Uudenmaan lääniin, kunnes se osaksi Kymen lääniä ja Kymenlaakson maakuntaa. Vuodesta 2021 alkaen Iitti on kuulunut Päijät-Hämeeseen. Iitin seurakunta on oma itsenäinen yksikkö.
Vaikka Iitin historiallisesti arvokas kirkko on nyt hienossa kunnossa, on rakennuksen purkaminenkin ollut harkinnassa. Kirkonkylä oli Iitin keskus, kunnes Helsinki-Pietari-junayhteys valmistui. Hallinnollinen keskus siirtyi kirkonkylän eteläpuolelle Kausalaan. Uutta kirkkoa ei sinne kuitenkaan rakennettu, vaan vanha päätettiin kunnostaa.
Alun perin kirkossa oli erikseen ”vesikansan puoli” ja maakansan puoli”. Jälkimmäiset, Viipurintien eteläpuolella asuneet maakansalaiset, saapuivat kirkolle hevoskyydillä ja pohjoispuolella asunut Vesikansa kirkkoveneillä. Sisään omille puolille mentiin eri ovista.
Nykyinen Iitin kirkko on järjestyksessä toinen ja valmistunut vuonna 1693. Persoonallisen näköisen Iitin kirkkoa rakennettaessa mallia otettiin Ruotsista. Kirkossa on teräväharjainen aumakatto, joka alaosastaan taipuu ylöspäin. Tasavartinen ristikirkko oli 1600-luvulla Suomessa vielä harvinaisuus. Iitissä osattiin varautua seurakunnan jäsenmäärän kasvuun. Ulkoasun alkuperäinen väri ei ollut punainen, mutta sen värinen Iitin kirkko on ollut 1800-luvulta alkaen.
Koska Iitin kirkolla on ikää useampi vuosisata, on sitä jouduttu kunnostamaan useita kertoja. 1900-luvun alkuvuosina kirkkoarkkitehtuurin ammattilaisen Josef Stenbäckin johdolla tehtiin isompi kunnostustyö. Kirkko jopa nostettiin metrin verran maasta, jotta voitiin rakentaa vahvempi kivijalka.
Arkkitehti Stenbäckin johdolla alttariseinän kahteen ikkunaan asennettiin Italiassa tehdyt koristeelliset lasimaalaukset. Kun teokset myöhemmin entisöintiin, pitkään kestänyt vaativa konservointi maksoi 150 000 euroa.
Iitin kirkko on saanut poikkeuksellista julkisuutta erikoisen näköisen alttaritaulunsa ansiosta. Kirkon ensimmäinen alttaritaulu, Carl Peter Elfströmin maalaus Ylösnousemus, valmistui vuonna 1830. Omalaatuinen teos herätti paljon kritiikkiä. Syystäkin.
Alttaritaulussa Jeesuksen ruumiin anatomia on perin erikoinen, ei ainakaan ihan perinteinen.
Jeesuksella on kunnon vatsa. Toinen poski on toista suurempi ja vasemman käden olkavarsi on kyynärvartta ohuempi. Teoksen alaosan vartiosotilaillakaan ei kaikki ole ihan kohdillaan. Yhdellä suu on irti partaisista kasvoista ja toisella näyttäisi olevan kaksi vasenta kättä.
Elfströmin alttaritaulu sai kuitenkin olla vuosikymmenien ajan paikoillaan, kunnes paikallinen kirkkoherra päätti siirtää kohuteoksen kirkon sivuseinälle vuonna 1917. Lopulta maalaus siirrettiin ensin varastoon piiloon ja sen jälkeen 1950-luvulla Iitin kotiseutumuseon kokoelmiin.
Elfströmin taulun tilalle alttarille hankittiin Felix Frangilta Ristiinnaulitseminen -niminen teos. Hänet tunnetaankin lukuisista maalaamistaan alttaritauluista ja myös muotokuvista.
Alkuperäinen Elfströmin alttaritaulu sittemmin konservoitiin ja palautettiin takaisin Iitin kirkon sivuseinälle. Eli erikoinen teos on jälleen kaikkien ihmeteltävänä.
Kohutaiteilija Elfström maalasi myös urkulehterin seinään Jeesuksen ja apostolien kuvat. Kuvat tunnistaa saman taiteilijan tekemiksi, mutta ne eivät synnyttäneet aikalaisissa pahennusta.
Seurakuntalaisten lahjoittama komean saarnastuolin 1800-luvulta tiedetään puuseppä Jacob Nygrénin tekemäksi,
Iitti tunnetaan Tiltustaan. Kuplettilaulaja ja lauluntekijä Hiski Salomaan Iitin Tiltu oli iloluontoisen naisen maineessa. Nykyään Iitin Tiltu on arvonimi. Vuodesta 1986 lähtien titteli on annettu osaaville iittiläisille naisille kaksivuotiskaudeksi kerrallaan.
IITIN KIRKKO
Osoite: Iitintie 846, Iitti.



















