Sysmän kirkko on omistettu Norjan kuningas Pyhä Olaville

SYSMÄ / PÄIJÄT-HÄME – Kyse oli rahasta. Tai tarkemmin ilmaistuna, sen puutteesta. Sysmässä, kuten monessa muussakin seurakunnassa, taloudelliset haasteet ovat ajoittain suuret. Seurakunnan omistamista ylimääräisistä neliöistä pitää päästä eroon, kun ilmaantuu isoja korjaustarpeita.

Sysmässä keskiaikainen Pyhän Olavin kirkko oli kunnostuksen tarpeessa. Seurakunta tarvitsi rahaa korjaukseen. Sysmän kunnan kanssa tehdyt kiinteistökaupat mahdollistivat kirkon päivittämisen tähän päivään. Vuosia kestänyt odotus vihdoin päättyi.

Nyt, kun astuu Sysmän kirkon kirkkosaliin, aistii kaikesta, miten vuonna 2023 valmistunut remontti on onnistunut. Se on saanut seurakuntalaisilta paljon kiitosta.

Remontissa uusittiin muun muassa kirkon sisätilat ja lämmitysjärjestelmä. Vuosikymmeniä vanha lattialämmitysjärjestelmä oli tullut tiensä päähän. Samalla tuli ratkaistua sisäilmaongelmat. Remontin jälkeen kirkon kävijämäärät ovat kasvaneet ja myös satunnaisia vierailijoita käy useammin. Sysmän kirkko on etenkin keskiaikaisesta kirkkoarkkitehtuurista kiinnostuneille oiva tutustumiskohde.

Suomessa on parisenkymmentä Norjan kuninkaalle omistettua kirkkoa. Olavi Haraldinpoika eli Pyhä Olavi oli vuonomaan hallitsija 1000-luvun alkuvuosikymmeninä. Hän oli kuningas, joka vakiinnutti kristinuskon Norjassa. Sen ansiosta hänet julistettiin myöhemmin pyhimykseksi.

Ennen itsenäistymistään Sysmä kuului Hollolan emäseurakuntaan, joka käsitti keskiajalla laajoja alueita. Sysmän kappeliseurakunnalla oli käytössä ennen kivikirkkoa parikin puukirkkoa.

Nykyinen valkoiseksi rapattu Sysmän kivikirkko valmistui 1500-luvulla. Aluksi se oli muiden keskiaikaisten kivikirkkojen tavoin itä-länsi-suuntaan rakennettu pitkäkirkko, mutta seurakunnan jäsenmäärän kasvaessa lisääntynyt tilantarve ratkaistiin täälläkin muuttamalla pitkäkirkko ristikirkoksi vuonna 1835.

Carl Ludvig Engel.

Muutostöiden ansiosta alkuperäiset sakasti ja asehuone katosivat, mutta esimerkiksi länsipäädyn tiilikoristelu muistuttaa kirkon alkuajoista. Nähtävänä on muun muassa harvinainen ullakonaukko. Muutostöistä vastasi arkkitehti Carl Ludvig Engel, joka toimi julkisesta rakentamisesta vastuussa olleen Yleisten rakennusten intendentinkonttorin päällikkönä.

Monien muiden keskiajan kivikirkkojen tavoin Sysmän kirkkoa ei kuitenkaan koskaan holvattu. Työ jäi ilmeisesti jostain syystä kesken. Engelin aikaisissa muutostöissä kirkko sai laudoista tehdyn holvikaton. Sysmän kirkossa ei ole todennäköisesti ollut seinämaalauksiakaan kuutta vihkiristiä lukuun ottamatta.

1950-luvulla tehtiin seuraavat isommat kunnostustyöt. Itä- ja länsipäädyn kiinnimuuratut ikkunat avattiin ja niihin asennettiin lasimaalaukset. Kirkko sai myös Kangasalan urkutehtaan valmistamat urut.

1950-luvun kunnostustöiden yksi merkittävä muutos oli katolisen ajan esineistön palauttaminen kirkkosaliin. Niitä löytyy nyt Sysmän kirkosta poikkeuksellisen monta. Arvokkain lienee 1500-luvun Saksassa tehty näyttävä pyhimyskaappi, joka on sijoitettu alttarille. Kaappia säilytettiin ennen palautusta alkuperäiselle paikalleen Sysmään Kansallismuseon varastossa.

Nähtävänä on useita pyhimyksiä esittäviä 1500-luvun puuveistoksia. Mukana on tietysti myös kirkon suojelupyhimys Pyhä Olavi. Alttaritauluna toimii katosta roikkuva keskiaikainen triumfikrusifiksi. Löytyypä Sysmän kirkosta myös harvemmin sisämaankirkoissa esillä oleva votiivilaiva. Se tiedetään saadun lahjoituksena jo 1700-luvulla.

Kirkkomaalla on 1800-luvun kolminivelinen kellotapuli. Sen vieressä on Bökman-suvun hautakappeli.

Sysmä tunnetaan kartanoistaan ja nimekkäistä aatelisuvuistaan. Olkkolan kartano oli Bökman-suvun omistuksessa vuosikymmenien ajan 1770-luvun alusta alkaen. Suvussa vaikutti useita valtion virkamiehiä, sotilaita ja tehtaanomistajia, mutta Sysmässä heidät muistetaan myös hyväntekeväisyydestä. Suvun jäsen Petter Henrik Bökman perusti Osakeyhtiö P. H. Bökmanin, joka tuki sysmäläistä kulttuurielämää, koulumaailmaa ja paikallisia yhdistyksiä.

Sankarihautausmaa-alueen on suunnitellut arkkitehti Ilmari Wirkkala ja muistomerkin kuvanveistäjä Lauri Leppänen.

Sysmän kirkko sijaitsee kauniilla paikalla Päijänteeseen kuuluvan Majutveden rannalla. Kivikirkon sijaintipaikasta käytiin kiistaa, mutta ongelma saatiin perimätiedon mukaan ratkaistua. Pyhänä pidetty kivi nostettiin rekeen, jota vetämään valjastettiin härkä. Siihen kohtaan, mihin härkä pysähtyi, päätettiin rakentaa nykyinen kirkko.

Sysmän seurakunta ja Hartolan seurakunta yhdistyivät vuonna 2019 Tainionvirran seurakunnaksi. Sysmän runsaan kolmen tuhannen asukkaan kunta on yhä itsenäinen.

SYSMÄN KIRKKO

Osoite: Kirkkokuja 1, Sysmä.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO