
TAINIONKOSKI / KYMENLAAKSO – Tainionkosken kirkon alttaria koristi 1940-luvulta alkaen krusifiksi, kunnes se vaihdettiin moderniin alttaritauluun. Kaikki eivät pitäneet muutoksesta. Kristiina Uusitalon erilainen öljymaalaus närästi osaa seurakuntalaisia niin paljon, että vaadittiin sen poistamista.

Osa kirkkovaltuutetuista halusi korvata alttaritaulun vanhalla krusifiksilla, joka siirtyi paikanvaihdon myötä kirkkosalin sivuseinälle.
Kiistan lopullinen ratkaisu olikin hieman erilainen. Se edellytti kahden toisen kirkon lakkauttamista. Nämä olivat rajan taakse jäänyt Jääksen kirkko ja Imatran seurakunnan kolmas kirkko, Imatrankosken kirkko.
Talvisodan aikana vuonna 1940 Jääksen kirkon suntio leikkasi kirkon alttaritaulun irti kehyksistä. Teos otettiin varmuuden vuoksi evakkomatkalle. Paluuta ei kuitenkaan tullut, sillä kirkko jäi Neuvostoliitolle luovutetulle alueelle. Jääksen kirkko vieläpä poltettiin jatkosodan aikana.
Evakkoon lähteneitä Jääsken asukkaita sijoitettiin Kymenlaaksoon ja Etelä-Karjalan alueelle. Sodan jälkeen Jääsken lakkautetuksi tulleen seurakunnan varat ja kirkosta talteen otettu esineistö jaettiin Elimäen ja Imatran seurakunnille. Vuonna 1954 valmistunut Imatrankosken kirkko sai haltuunsa Jääsken kirkon alttaritaulun.
Imatrankosken kirkko kuitenkin suljettiin sisäilmaongelmien vuoksi vuonna 2020 ja lopulta purettiin. Arvokas alttaritaulu vietiin puhdistettavaksi ja siirrettiin Tainionkosken kirkon alttariseinälle syksyllä 2025. Alkuperäinen krusifiksi sai jäädä kirkkoon, mutta kritiikkiä saanut maalaus siirrettiin muualle.
Alttaritaulun Tulkaa minun tyköni on maalannut Arvid Liljelund vuonna 1888.
Tainionkosken klassisismia edustavan kirkon on suunnitellut arkkitehti Yrjö Vaskinen (1892-1963). Kirkko valmistui vuonna 1932. Vaskinen tunnetaan useiden maamme kirkkojen ja seurakuntatalojen suunnittelijana. Muun muassa Kouvolan Käpylän, Korian ja Tampereen Viinikan kirkot ovat Vaskisen suunnittelemia.
Kirkko tehtiin monitoimitilaksi. Varsinaisen kirkkosalin lisäksi talosta löytyy tilaa seurakunnan muullekin toiminnalle.
TAINIONKOSKEN KIRKKO
Osoite: Kirkkokatu 2, Imatra.












