Valkealan värikäs kirkko huokuu tunnelmaa

VALKEALA / KYMENLAAKSO – Moni pitää Valkealan kirkkoa Kouvolan alueen kauneimpana kirkkona. Saattaapa se olla jopa koko Kymenlaakson eräs kauneimmista. Tunnelma on ainakin värikkäästi koristelussa kirkossa erityinen – aina erikoista alttaritaulua myöten.

Valkealan seurakunnalle tuli uuden kirkon rakentaminen ajankohtaiseksi, kun edellinen mestari Juhana Salosen rakentama komea kirkko paloi vuonna 1920. Saman kohtalon oli kokenut tätäkin rakennusta edeltänyt kirkko vuonna 1795. Nykyinen vuonna 1927 valmistunut Valkealan kirkko on seurakunnan neljäs. Se sijaitsee vieläpä samalla paikalla kuin edelliset kirkot.

Valkealan kirkon ovat suunnitelleet arkkitehdit Armas Lindgren (1874-1929) ja Bertil Liljequist (1885-1954). Heillä oli vuodesta 1916 yhteinen arkkitehtitoimisto. Parivaljakko suunnitteli yhdessä ja erikseen useita kirkkoja eri puolille Suomea, esimerkiksi Valkealan lisäksi Säynätsaloon, Noormarkkuun ja Kuusankoskelle. Viimeksi mainittu valmistui vain pari vuotta Valkealan kirkkoa myöhemmin.

Valkealan länsitornillinen pitkäkirkko rakennettiin tiilestä ja pinnat rapattiin valkoisiksi.

Edellisestä palaneesta kirkosta säästyi jälkipolville vain alttaritaulu, ja sekin vain siksi, kun taulu oli viety viereiseen kellotapuliin piiloon. Seurakuntalaiset pitivät ruotsalaissyntyisen taidemaalari Anders Thitzin maalaamaa alttaritaulua Ristiltä otto niin rumana, että sitä ei haluttu pitää kirkossa.

Uuteen kirkkoon naivistinen maalaus jälleen kelpasi. Thitzin teos on kunnostettuna paraatipaikalla. Nykypolvi arvostaa erikoista teosta enemmän kuin edeltäjänsä, mutta onhan sen ulkonäkö hyvin poikkeuksellinen perinteisiin alttaritauluihin verrattuna.

Kuvataiteilija ja sisustusarkkitehti Antti Salmenlinna (1897-1968) sai kunnian koristella Valkealan kirkon koristemaalauksilla. Kolmekymppinen Salmenlinna oli vasta uransa alussa, mutta jatkossa hän vastasi useiden maamme kirkkojen sisustamisesta koriste- ja lasimaalauksilla sekä suunnittelemillaan valaisimilla. Esimerkiksi naapurikylän Kuusankosken kirkosta löytyy hänen taidokkaita töitä.

Krusifiksi on ripustettu ylös kirkkosalin ja kuorin väliin. Kirkkosalin värikäs maalauksin koristeltu puoliympyrän muotoinen katto on tynnyriholvattu.

Nykyiset urut ovat Kangasalan urkutehtaan valmistamat vuodelta 1977. Niiden fasadi on näyttävä. Sanotaan, että enkeli on levittänyt siipensä.

Kirkkosalin mahtuu istumaan noin 400 henkilöä. Lisätilaa löytyy kirkkosalin sivussa olevasta seurakuntasalista. Sinne voidaan siirtyä messun jälkeen juomaan kirkkokahvit, mutta on tilaa käytetty esimerkiksi taidenäyttelytilanakin.

Kirkkomaalla on yhä palaneen kirkon kellotapuli. Sen kellot on siirretty uuden kirkon torniin.

Sankarihautausmaan ja sankaripatsaan on suunnitellut kuvataiteilija Tapani Lemminkäinen. Kolmisivuiseen muistomerkkiin on kuvattu sotilas, kylväjä sekä äiti lapsensa kanssa.

An­ja­lan­kos­ken, Eli­mä­en, Kou­vo­lan, Kuu­san­kos­ken ja Val­ke­a­lan seu­ra­kun­nat sekä Kou­vo­lan seu­ra­kun­ta­yh­ty­mä lak­kau­te­ttiin vuoden 2026 lopussa. Kou­vo­lan kau­pun­gin alu­eel­le pe­rus­te­ttiin vuoden 2027 alusta lu­kien uu­si seu­ra­kun­ta, jon­ka ni­mek­si tu­li Kou­vo­lan seu­ra­kun­ta.

Valkealan kunta liitettiin Kouvolaan kaupunkiin vuonna 2009.

VALKEALAN KIRKKO

Osoite: Kalevantie 5, Valkeala (Kouvola).

KARTTA

Lue lisää

 

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO