Turku Energian yli 100 metriä korkean piipun kylkeen ikuistetut numerot tunnistavat jokainen turkulainen, onhan italialaisen Mario Merzin (1925-2003) ympäristötaideteos koristanut Turun kaupunkikuvaa jo vuodesta 1994. Jopa alun perin mystisen lukujonon matemaattisen merkityksen ymmärtävät nykyisin monet.
”Arte Povera -liikkeeseen kuuluneen italialaisen taiteilijan Mario Merzin teoksissa loistaa Fibonaccin lukujono. Numerosarjassa sarjan jokainen luku on kahden edellisen summa. Tällä lukusarjalla on monia erityisiä ominaisuuksia: esimerkiksi geometrisesti esitettynä siitä muodostuu spiraalimuoto, joka puolestaan löytyy monista eri luonnonelementeistä kuten vaikkapa simpukoista. Myös kultainen leikkaus – jota käytetään länsimaisessa kuvataiteessa sopusuhtaisuuden, eräänlaisen kauneuden mitan normina – perustuu tälle lukusarjalle.” (Turun museokeskus, TMK)
Mario Merzin luoma ja voimalaitoksen savupiippuun kiinnitetty taideteos oli ensimmäinen Pro Cultura -säätiön ympäristötaideprojektissa paljastettu taideteos Turussa. Siksi se sai aikaiseksi aikoinaan poikkeuksellisen huomion. Pimeässä majakan tavoin valaisevan numerosarjan korkeus on 35 metriä ja jokaisen neonvaloputkista taivutetun numeron korkeus on pari metriä.
FIBONACCI SEQUENCE 1-55
Osoite: Linnankatu 65, Turku.