Tukholman laadukkaiden museoiden eliittiin kuuluu ehdottomasti Vanhankaupungin kupeessa sijaitseva Keskiaikamuseo (Medeltidsmuseet). Maan alle sijoitettu museo esittelee kaupungin syntyä ja kehitystä keskiajalla.
Museo on rakennettu 1970-luvun lopulla suoritetuissa kaivauksissa paljastuneiden muinaisjäänteiden ympärille.
Kiehtovasta museosta löytyy mm. hirsipuu ja pyövelin karmeita työvälineitä. Maan alle on rakennettu jopa satama laitureineen, ranta-aittoineen ja venevajoineen. Satamakorttelin kujilla tuoksuu terva ja kala tehden tunnelman aidon tuntuiseksi.
Paljon nähtävää
Museon keskiaikaisen tunnelman luomisessa on nähty paljon vaivaa. Sisälle museoon tullaan vanhaa holvattua tunnelia pitkin. Alkuperäistä esineistöä on esillä runsaasti. Pölyyntyneiden lasivitriinien tilalla on kuvaelmia arkipäivän elämästä, mm. suutarin ja tynnyrintekijän työtilat. Muurareitten ja kirvesmiesten rakennustelineet ovat yhä paikoillaan. Kauppapuodit ja kaupungin viinitupa ovat myös suoraan keskiajalta.
Museomiljöön suurin esine on 22 metriä pitkä laivahylky. Se nostettiin Riddarholmenin salmesta Tukholman edustalta vuonna 1930 ja on ajoitettu 1520-luvulle. Useat laivan tykeistä ovat säilyneet.
Käyntiosoite: Strömparterren, Norrbro