Kiikalan kotiseutumuseon erikoisuus on vanha apteekki ja Johannislundin lasitehtaan arvokkaat esineet

VARSINAIS-SUOMI / KIIKALA – Kiikalan kaunis puukirkko vangitsee katseen. Se näkyy sopivasti kirkonkylän ulkopuolella sijaitsevalle matalalle museomäelle. Tänne on sijoitettu seitsemän rakennusta edustamaan Kiikalan maaseutumaista kulttuuria.

Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten kotiseutumuseon vieressä oli Kurajärvi, mutta se on kuivatettu. Kuivatustyömaan jäljiltä alueelle jäi parakki, jota käytettiin museon kokoelman ensimmäisenä sijoituspaikkana.

Kotiseututyön innoittamana Kiikalassa kerättiin talteen 1960-luvulla katoavaa kansanperintöä. Talosta taloon kiertämällä saatiin kokoon mittava kokoelma vanhoja esineitä. Museomäelle ryhdyttiin siirtämään pitäjän alueelta lahjoitettuja vanhoja rakennuksia. Vuonna 1963 alueelle siirrettiin 1800-luvun aitta Satakoskelta, sen jälkeen savusauna Tervakankareelta, paja Kruusilasta, Rasilan torppa Kierikan talosta Peltolasta sekä riihi ja liiteri kirkonkylästä.

Vanhan työmaaparakin tilalle tuotiin 1800-luvun parituparakennus, Sipilän sotilasvirkatalo Peltolasta. Siitä tuli museokokonaisuuden päärakennus. Sen suojissa on arvokas kokoelma talonpoikaisesineistöä. Kiikalan museon erikoisuus on vanha apteekki ja Johannislundin lasitehtaan arvokkaat esineet.

Tehdas perustettiin Kiikalaan parisen sataa vuotta sitten. Tehtaan toiminta hiipui vasta vuonna 1960. Johannislund oli Suomen pitkäikäisimpiä lasitehtaita. Se sijaitsi kirkonkylän ulkopuolella harjualueella, jossa oli lasinvalmistukseen tarvittavaa kvartsihiekkaa ja runsaasti metsää. Johannislundin tuotantoon kuuluivat pullot, apteekkilasit, yksinkertaiset talouslasit sekä vihreä ja valkoinen ikkunalasi,

Kiikala-Seura osallistuu museoalueen ylläpitoon järjestämällä muun muassa vuosittain vaihtuvia teemanäyttelyitä.

KOTISEUTUMUSEO

Osoite: Porvarinpolku 10, Kiikala (Salo).

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.