Juhlaseminaari, valokuvanäyttely, juhlalentopallo-ottelu ja opastettuja kävelykierroksia, joissa tutustuttiin presidentti Mauno Koiviston Turkuun. Ohjelmaa riitti, kun tuli täyteen 100 vuotta Heidekenillä syntyneen Koiviston syntymästä.
Juhlavuoden kohokohta (25.11.2023) oli, kun Turussa Mauno Koiviston kivi, presidentin muistomerkki, paljastettiin Turun matkustajasatamassa. Lähes kahden metrin korkuinen ja noin kaksi tonnia painava kivi on Varpaisjärven mustaa diabaasia.
Tällä paikalla toimi aiemmin Turun satamakonttori, jossa tuleva tasavallan presidentti Mauno Koiviston työskenteli 1940-luvun lopulla ja 1950-luvulla.
Muistomerkin paikka satamassa herätti erilaisia mielipiteitä. Totta on, että Koivisto oli opiskeluaikoinaan Turun satamassa töissä – opiskelujensa ohessa. Ylioppilastutkinnon jälkeen hän siirtyi 25-vuotiaana opiskelijaksi Turun Yliopistoon vuonna 1949. Opiskelutahti oli tiukka, sillä tohtoritutkinto oli valmis jo 33-vuotiaana. Eli hokema satamajätkästä tasavallan presidentiksi kuulostanee hieman harhaanjohtavalta.
Mauno Koiviston kivi sijaitsee nyt yksinäisellä paikalla linja-autojen parkkipaikan vieressä. Ei siis kovin juhlavalla paikalla. Ei ainakaan toistaiseksi. Eri asia on, kun presidentti Koiviston kunniaksi nimetään alue tulevassa Historian ja tulevaisuuden museon asemakaavassa Linnanniemessä. Koko aluehan tulee menemään uusiksi samalla, kun vanhat laivaterminaalit puretaan ja rakennetaan tilalle laivayhtiöiden yhteisterminaali. Näin uuden asemakaavan myötä Turun linnan ympäristö ja Aurajokisuun maa-alue vapautuu täysin uudenlaiselle toiminnalle.
MAUNO KOIVISTON KIVI
Osoite: Toinen Poikkikatu, Turku.