Prahassa lähtee nälkä – tshekkiläinen ruoka on rasvaista, mutta aah, niin maittavaa!

Aterian jälkeen on ähky olo. Prahassa syö taatusti vatsansa täyteen. Onneksi vanhankaupungin kujilla kävellessä kalorit kuluvat nopeasti.

Tshekkiläisen ruuanlaittotaidon huipentuma ovat knöödelit eli mykyt, ainakin tshekkiläisten itsensä mielestä. Näitä kulinaristisia palleroita voi tosin nauttia kaikkialla Keski-Euroopassa. Mutta erityisesti Prahassa annos kuin annos sisältää kasan suolavedessä keitettyjä tennispallon kokoisia pyöryköitä. Toisinaan taikinapötköstä on leikattu lautaselle pienempiä paloja. Lopputulos on aina sama, mauton klimppi. Onneksi jauhopallerot tarjotaan aina maukkaan ja sakean kastikkeen kera.

Kun mykyt alkavat kyllästyttää, voi tarjoilijan kanssa neuvotella muistakin vaihtoehdoista. Tavallisia perunoita tai ranskalaisiakin on yleensä saatavana.

Vegetaristien vaihtoehdot ovat vähissä, vaikka uusia kasvisruokailijoille tarkoitettuja paikkoja on Prahaankin avattu viimeisten vuosien aikana. Tshekki ei itse juurikaan vihanneksiin koske. Sosialismin aikana tuonnin rajoittaminen ja maatalouden kollektivointi vähensivät kasvistuotteiden tarjontaa, etenkin kaupungeissa. Tärkeintä onkin liha, mieluummin possu. Ainoa asia, joka lautasella viittaa vihanneksiin on hapankaali, ja sitä onkin sitten runsaasti.

Vaikka suola ja rasva ovat tshekkiläisen ruuan perusmausteet, on annos aina herkullinen. Suomalainen turisti osaa myös arvostaa annoksen reilua kokoa. Ja mikä parasta: täällä on vaikea syödä itseään konkurssiin, ei edes hienoimmassa ravintolassa.

Jos sianliha alkaa kyllästyttää, ei hätää. Prahan ravintoloissa saa myös maukkaita riistaruokia. Kun tshekkiläinen ruoka ylipäätään alkaa tympiä, voi vaihtaa kevyempään kansainväliseen ruokaan. Kommunismin kaaduttua on Prahassa tapahtunut ravintolatarjonnassa iso muutos. Eri maiden keittiöt huippukokkeineen ovat löytäneet myös tänne. Etnisiä ruokapaikkojakin on ilmaantunut, kuin sieniä sateella. Pastaa ja pitsaa saa nykyisin joka korttelista.

Hinta ei huimaa

Prahan hintataso on noussut markkinatalouteen siirtymisen myötä, mutta vielä toistaiseksi täällä syö edullisesti. Hintahaitari on laaja, mutta niin on ruokapaikkojen laatukin. Prahassa halpa ei kuitenkaan tarkoita huonoa, vaan usein päinvastoin. Myös huippuravintolassa syö huomattavasti edullisemmin, kuin vastaavassa paikassa Suomessa. Joskus kannattaa maksaa myös upeasta näköalasta ja sisustuksesta.

Tavallisesti hinnat ovat nähtävillä ravintolan ulkopuolella. Useat ravintolat mainostavat ulkokylteissään kolmen ruokalajin turistimenua, joka tulee edullisemmaksi, kuin listalta valitut annokset. Suosituimmat paikat täyttyvät jo alkuillasta, joten ennakkovaraus on niiden kohdalla paikallaan.

Syömään olutkapakkaan

Kun Prahassa mennään oluttupaan, usein siellä myös syödään. Oluen kanssa nautitaan herkullisia kapakkaruokia. Pivnicessä myydään pääasiassa vain olutta. Hospoda on edellistä hieman tasokkaampi paikka, josta saa myös kunnon ruokaa. Turistin ei kannata paikallisten tavoin jämähtää yhteen paikkaan, vaan kiertää paikasta toiseen.

Suosituin kapakkaruoka on perinteinen utopenci eli upotettu makkara: kylmä makkara on liotettu etikkaliemessä sipulien ja tulisten paprikoiden kera. Vatsahapot joutuvat siis koetukselle.

Miltä kuulostaa tuoksuva oluessa haudutettu juustonkimpale (pivne sýr), joka pöydässä muussataan ja sekoitetaan oluen kanssa?

Ruoka huuhdotaan alas kansallisjuomalla, oluella. Halvimmillaan sen saa edullisesti laitakaupungilla. Kalleimmat Vanhankaupungin turistipaikat ja hienoimmat ravintolat myyvät olutta jopa neljä kertaa kalliimmalla, kuin muualla.

Olutmerkkejä on kymmenittäin. Tunnetuimmat merkit ovat Staropramen, Velkopopovicé, Gambrinus, Krušovice, Budvar, Branik, Radegast ja Urquell. Näiden lisäksi tulevat lukemattomat pikkupanimoiden omat tuotteet. Urquellia juodaan eniten. Se on vallannut useimmat keskustan oluttuvat ja ravintolat. Tšekit tuntevat Urquellin paremmin sen alkuperäisellä nimellä Plzen Prazdroj. Tarjolla olevan olutmerkin voi tarkistaa ravintolan ulkopuolella olevista mainoksista.

Světle tarkoittaa vaaleaa olutta ja černé sekä tmavé tummaa olutta. Halutessaan voi juoda myös leikattua olutta, rezanea, jossa on puolet vaaleaa ja puolet tummaa olutta. Kantavierreprosentiltaan suosituinta on kymppi (desítka), jonka alkoholiprosentti on noin 3,5. Kahdentoista (dvanáctka) alkoholiprosentti on noin 5.

Prahan hyviä ruokapaikkoja

Francouzská

Prahan kauneimman talon, Kunnantalon (Obecni dům) sisätiloissa on muun muassa konserttien pitopaikkana toimiva Smetana-sali. Katutason Francouzská-ravintolassa voi nauttia lounasta tai illallista upeassa jugend-ilmapiirissä. Hienosta tunnelmasta joutuu myös hieman maksamaan. Lounasaikaan on kohtuuhintaisia tarjouksia.

Osoite: Obecni dům, Nám Republiky 5.

Plzenská restaurance

Kunnantalon alakerrassa on katutason Francouzská-ravintolaa edullisempi vaihtoehto. Hauskasti sisustettu Plzenská tarjoaa paikallista sapuskaa kohtuuhintaan.

Osoite: Obecni dům, Nám Republiky 5.

Kavárna Obecni dům

Kunnantaloon voi pistäytyä myös kahville. Sumppi maistuu keisarivallan ajan tunnelmissa kristallikruunujen alla.

Osoite: Obecni dům, Nám Republiky 5.

U Modré Kachničký (Sininen ankanpoika)

Malá Stranan puolella rauhallisen sivukadun varrella on viihtyisä Sininen ankanpoikanen. Sisustus on hienostunut, mutta ravintolassa on silti rento tunnelma. Sininen ankanpoikanen valkoisine pöytäliinoineen on hyvä valinta, kun haluaa syödä hieman fiinimmin.

Osoite: Nebovidska 6, Malá Strana.

www.umodrekachnicky.cz

Stoleti (Vuosisata)

Stoleti on hieman piilossa sivukadulla lähellä Kansallisteatteria. Sinne ei eksy, kuin sattumalta. Paikalliset tuntevat hyvin Stoletin. Hintataso on edullinen ja palvelu on ystävällistä.

Osoite: Karoliny Svĕtlé 21.

Mlejnice

Raatihuoneen ympäristössä on lähinnä turisteille tarkoitettuja hinnakkaampia paikkoja. Mlejnice on poikkeus. Se sijaitsee lähellä Astronomista kelloa pienellä Kožná-kujalla. Ruoka on hyvää ja edullista. Mlejniceen tulee poiketuksi toistekin.

Osoite: Kožná 14, Stare mesto.

U Zlaté hrušky (Kultainen päärynä)

LOPETETTU Linnan alueella on vähän ruokapaikkoja. Kultainen päärynäkin on hieman piilossa Nový svět-kujalla. Paikka on kuitenkin Linnan alueella työskentelevien virkamiesten, kuten ministerien suosiossa. Kultainen päärynä oli muun muassa presidentti Havelin lounaspaikka. Tyylikäs ja hieman hintava.

Osoite: Nový svět 3, Hradčany.

U zavĕšenýho kafe (Ripustettu kahvi)

Nerudova-katu johtaa Pyhä Nikolauksen kirkolta ylös Linnan alueelle. Kadun jatkeella Úvoz-kujalla on kodikas oluttupa Ripustettu kahvi, josta saa erittäin maukkaita kapakkaruokia.

Osoite: Úvoz 6.

Evropa

Václavin aukion Eurooppa-kahvila tuo tuulahduksen keisarivallan ajoilta. Kahvila on klassikko ja nähtävyys itsessään.

Osoite: Václavské náměsti 25.

SISÄLLYSLUETTELO

ETUSIVU