Punkaharjun kotiseutumuseo sijaitsee syrjässä, mutta on alkuperäisellä paikallaan

ETELÄ-SAVO / PUNKAHARJU – Vaatimaton tievarsikyltti opastaa Punkaharjun kotiseutumuseolle. Perille ei eksy sattumalta. Matkaa kylän keskustasta kertyy viitisentoista kilometriä. Kapean hiekkatien päässä Hiukkajoen kylän Hälvänmäessä on unelma, alkuperäisellä paikalla sijaitseva 1800-luvun hyvin säilynyt talonpoikaistila piharakennuksineen. Maalaisidylli on kauneimmillaan.

Kyseessä on Sairasen suvun aikoinaan omistama Kivelän tila. Täällä asuttiin vielä 1950-luvun lopulla. Päärakennuksen lisäksi alkuperäisillä paikoillaan on kivinavetta, sauna, kalustovaja, lampola ja aittarivi. Ainostaan tuulimylly on siirretty muualta. Pihan rakennukset on sijoitettu itäsuomalaiseen tyyliin avonaisesti. Päärakennus on korkeimmalla paikalla.

Kivelän tila siirtyi Punkaharjun kunnan omistukseen 1960-luvulla. Punkaharju-seuran toimesta museotoiminta alkoi pian omistajavaihdoksen jälkeen. Museon yleisilme on hoidetun näköinen. Kotiseutuyhdistyksen ahkerille jäsenille on kertynyt talkootunteja. Työläitä pärekattojakin on uusittu.

Vieläkin on aistittavissa tunnelma kuin talon isäntä tai emäntä voisivat tulla pihalle satunnaista vierailijaa vastaan. Päärakennuksen sisäpuolella tunne vahvistuu, sillä huoneet on sisustettu ikään kuin isäntäväki yhä olisi yhä paikalla.

Sairasen perintötilan päärakennus on 1840-luvulta. Väitetään, että sen rakentamisessa olisi käytetty Kerimäen kirkon ylijäämähirsiä. Kirkon pystyttämiseen kelpasi vain vahvemman hirret. Latvapöllit joutivat muuhun käyttöön.

Rakennus koostuu kolmesta huoneesta: tuvasta, kamarista ja ruokahuoneesta. Sisälle tullaan porstuan kautta. Pieni osa esillä olevista esineistä ja huonekaluista on talon omia, osa on saatu lahjoituksina kylän muista taloista. Kaikesta näkee, miten Kivelän tila oli varsin vauras. Tilan kivinavettakin on tavallista suurempi. Aitoissa esitellään muun muassa kalastusvälineitä sepän ja suutarin työvälineitä.

PUNKAHARJUN KOTISEUTUMUSEO

Osoite: Hälvänmäentie, Punkaharju (Savonlinna).

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Metsämuseo Lusto kuuluu toteutukseltaan kotimaisten museoiden eliittiin

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.