Pariisin metro vie kaupungin pohjoispuolella St Denis’n kaupunginosaan parissakymmenessä minuutissa, joka on tylsän näköinen teollisuusalue betonisine kerrostaloineen.
Täällä sijaitsee kuitenkin eräs koko Ranskan tärkeimmistä luostarikirkoista, Saint-Denis’n basilika. Pyhätössä lepäävät lähes kaikkien Ranskan kuninkaiden maalliset jäännökset.
Pyhä Denis oli Pariisin ensimmäinen piispa, joka kärsi marttyyrikuoleman vuonna 250. Perimätiedon mukaan hänet mestattiin Montmartren kukkulalla, jonka jälkeen hän talsi kuusi kilometriä hautapaikalleen pää kainalossa. Totta vai tarua, niin hänen hautapaikastaan tuli joka tapauksessa suosittu pyhiinvaelluskohde. Pariisin suojeluspyhimys Pyhä Genovevan aloitteesta marttyyrin haudalle rakennettiin ensimmäinen kappeli vuonna 475.
Vuosisatojen aikana pyhiinvaeltajia saapui paikalle runsain joukoin, joten paikalle oli syytä rakentaa aina isompi kirkko. 1100-luvulla kuninkaan uskollinen avustaja apotti Suger rakennutti upean goottilaisen kirkon. Sen jälkeen Saint-Denis oli esimerkkinä monille kuuluisille ranskalaisille goottilaisille kirkoille.
Vallankumous tuhosi muistomerkit
Sugerin aikakaudesta ei ole enää kovin paljon jäljellä, sillä kirkkoa on uudistettu perusteellisesti moneen kertaan, viimeksi 1800-luvulla. Ranskan vallankumouksen aikana kansan viha kohdistui monarkian symboleihin ja kansan koston saivat kokea myös Saint-Denis’n pyhätön kuninkaiden maalliset jäännökset. Monet muistomerkit tuhottiin, pronssipatsaat sulatettiin, haudat häpäistiin ja vainajat viskottiin yhteishautaan.
Napoleon Bonaparten toimesta aloitettiin hautapaikkojen kunnostaminen. Napoleon jopa suunnitteli kirkosta oman hallitsijasukunsa viimeistä leposijaa. Säästyneet hautamuistomerkit palautettiin paikoilleen ja samalla sinne sijoitettiin muitakin kuninkaallisia muistomerkkejä eri kirkoista ja luostareista.
Ensimmäinen Saint-Denis’hin haudattu kuningas oli Dagobert 600-luvulla. Basilikassa lepää 43 Ranskan kuningasta, 32 kuningatarta ja 10 tärkeää kuninkaallista palvelijaa. Vain kolme kuningasta puuttuu: Philip I (kuoli 1108), Ludvig VII (kuoli 1180) ja Ludvig XI (kuoli 1483). Myös kuningas Ludvig XVI ja hänen puolisonsa Marie Antoinette puuttuvat, sillä heidät siirrettiin vallankumouksen aikana muualle. Hallitsijaparille on kirkossa muistomerkki.
Saint-Denis’n basilika
Metro: Basilique de St-Denis, linja 13