Wienin viinituvissa on tunnelmaa

Kun kaipaat Wienin matkaohjelmaasi hieman vaihtelua, hyppää ratikkaan 38 ja aja sillä päätepysäkille asti, Grinzingin kylään. Suuntaa askeleesi Reinprechtin heuriger -viinitupaan (Gobenzlgasse 22) ja heittäydy mukaan paikan rentoon tunnelmaan.

Heuriger merkitsee kahta asiaa: nuorta, paikallista viiniä ja viinitupaa, jossa kyseistä juomaa tarjoillaan. Tarkasti ottaen viini on nuorta sadonkorjuusta seuraavan vuoden marraskuun 11. päivään eli Pyhä Martin päivään asti, jonka jälkeen se muuttuu Alte Weiniksi, vanhaksi viiniksi.

Viinitupien historia alkaa vuodesta 1784, jolloin keisari Josef II antoi paikallisille viinituottajille luvan myydä omaa viiniään.  Kun uutta viiniä on tarjolla, omistaja ripustaa viinituvan oven yläpuolelle havunoksan. Aidon viinituvan tunnistaa myös Eigenbau-kyltistä. Se tarkoittaa, ettäviininviljelijä myy omista rypäleistä tehtyä viiniä.Reinprechtin (avataan klo 15.30) viinituvan ovella voi hetken ihmetellä lasivitriiniin sijoitettua Itävallan suurinta korkinavaajakokoelmaa. Vanhin kapistus on vuodelta 1750. Ulko-ovelle asti kuuluu Schrammelmusik, jota soittavat paikallinen hanuristi, kitaristi ja viulunsoittaja. Sisustus on perinteisten viinitupien tapaan pitkiä puupöytiä ja penkkejä. Pihan perältä löytyy sisäpiha, joka on kesäkuukausien aikana hyvin suosittu.

Paikallinen viini on valkoviiniä, jota hörpitään konstailemattomista lasimukeista. Särpimeksi haetaan noutopöydästä juustoja ja kylmiä leikkeleitä. Nälkäisimmät voivat syödä koko ateriankin. Kaloreita ei lasketa. Huomaa, että vain tökerö tilaa ruoan kanssa olutta.

Wienin alueella on 720 hehtaaria viininviljelyksiä, 330 viininviljelijää ja 135 viinitupaa. Grinzingin viinituvat ovat lähinnä turisteille tarkoitettuja paikkoja, mutta niissä on silti tunnelmaa ja yleensä sitä parempaa, mitä enemmän on väkeä. Tuntemattoman naapurin kanssa voi istua käsikynkkää ja hoilottaa porukassa heuriger-lauluja.

Wieniläiset itse nauttivat viiniromantiikasta Wienerwaldin rauhallisemmissa paikoissa, kuten Nussdorfin, Sieveringin ja Neustiftin kodikkaissa viinituvissa. Jos Grinzingin viinituvat ovat auki läpi vuoden, vastaavasti monet pienemmät viinituvat ovat avoinna vain tiettyinä aikoina. Osa avaa ovensa vain viikonloppuisin.

SISÄLLYSLUETTELO

ETUSIVU