Suomi! Suomi! Suomi! Suomi!
Tuttuja huutoja maaotteluista, mutta nyt Turkuhallin kaukalossa eivät pelaa Leijonat. Areenalla vauhtia pitävät lajin huiput eri puolilta maailmaa, myös Suomesta.
Menossa on agilityn MM-kisat. Turussa kisataan maailmanmestaruudesta.
Turkuhalli on tarjonnut yli 30-vuotisella taipaleellaan monenlaisia tapahtumia. Konserttien ja jääkiekon lisäksi Turkuhallissa on pelattu lentopalloa, salibandyä, koripalloa, tennistä, nyrkkeilty, luisteltu muodostelmaluistelussa ja ajettu jopa motocrossia. Eräs erikoisemmista tapahtumista oli kutsukilpailu, jossa oli mukana vain yksi laji, seiväshyppy.
Maailmantähdet Placido Domingosta Matti Nykäseen ovat esiintyneet Turkuhallin estradilla.
Nyt hallin vihreän maton ovat valloittaneet ennätysmäärä kilpailijoita, kuutisen sataa ketterää ja nopeajalkaista vipeltäjää.
Agilityn MM-kisoihin on saapunut lajin huipputaitajia kouluttajineen lähes 40 maasta aina Aasiaa ja Etelä-Amerikkaa myöten. Suurin osa osallistujista tulee Euroopasta autokyydillä, mutta monella kilpailijalla on takanaan usean tunnin lentomatka ennen Turkuun saapumista.
Turkuhallin viisipäiväinen kisatapahtuma ei ole kerta ensimmäinen, sillä vuonna 2019 Turussa kisailtiin viimeksi MM-tasolla. Helsingissä agilityn MM-kisat on järjestetty kahdesti vuosina 2000 ja 2008. Suomen ja Turun valinta jälleen kisapaikaksi kertoo lajin arvostuksesta maassamme. Suomi on ainoa maa, jossa agility on määritetty viralliseksi urheilulajiksi.
1970-luvulla kehitetty agility, koirien oma esteratakilpailu, on nuori laji, jonka juuret ovat Englannissa. Suomessa ensimmäiset kisat järjestettiin 1980-luvun lopulla, mutta sen jälkeen harrastajien määrä on kasvanut vauhdilla. Suomen Agilityliitto ilmoittaa harrastajien määräksi noin 14 000. Agilityseurojakin on reilusti yli 200. Komeita lukemia.
Kyse ei ole pelkästään koiralle suunnatusta kilpailusta, sillä laji tarjoaa hikiliikuntaa myös koiran kouluttajalle. Oleellista on koiran ja ohjaajan saumaton yhteistyö. Agilityssä kilpaileva koira suorittaa esteradan ohjaajan avustamana.
MM-kisan järjestämisestä Turussa vastaavat paikalliset agilityseurat Agility-Team Turku ja Turun Seudun Agilityurheilijat. Ilman suurta vapaaehtoisten määrää tämäkään tapahtuman toteuttaminen ei olisi mahdollista.
Vaikka jaossa on maailmamestaruuksia, kisatunnelma on äärimmäisen viihdyttävä. Niin katsojilla kuin kisailijoilla on hymy herkässä. Kyse onkin positiivisesta hyvänmielen tapahtumasta.
Kisatunnelmasta nauttivat koirat ovat tapahtuman pääosan esittäjiä. Yleisö kannustaa äänekkäästi suorituksia ja elää voimakkaasti mukana. Paikan päällä agility on huomattavasti näyttävämpi laji kuin TV-ruudulta katsottuna.
Listätietoa TÄÄLTÄ
Kilpailusivut TÄÄLTÄ
































