Puitteet olivat komeat. Naantalin vastikään avattu Kalevanniemen liikuntahalli osoittautui kelpo paikaksi pelata pääsarjatason lentopalloa. Olosuhteet ovat hyvät miltei mille tahansa palloilulajille. Joustolattialla on tummansininen Taraflex-matto.
Vastapäätä Naantalin kylpylää sijaitsevaan Kalevanniemen liikuntahalliin mahtuu täysmittainen salibandykaukalo tai futsalkenttä. Reunoille mahtuu vielä isot turva-alueet. Kaikesta näkee, että nyt on rakennettu kerralla riittävän kokoinen halli, jossa on myös katsomotilaa useammalle sadalle ihmiselle.
Hallin toteutuksessa edettiin salibandy edellä. Naantalissa ei ollut aikaisemmin ainuttakaan kunnollista paikkaa pelata virallisia otteluita.
Hallissa on kahdeksan pukukoppia, suuret näyttötaulut molemmilla päätyseinillä, heittolajinurkkaus, seinäkiipeilypaikka sekä 40 metrin juoksusuora. Lisäksi ulkona on ulkokuntosali, katukoriskenttä ja monitoimiareena. Kahvion ikkunasta on merinäköala. Rakennuksen pohjakerroksesta löytyy parkkihalli.
Eikä kyse ole vain liikuntahallista, vaan monipuolisesta Kalevanniemen kampuksesta kouluineen. Koulut hyödyntävät liikuntahallin tiloja arkipäivinä opetuksessaan. Kunnostetun ja rakennetun alueen kokonaisbudjetti oli yli 23 miljoonaa euroa.
Iso hatunnosto Naantalin kaupungille.
Raision Loimu vei kotiottelunsa uuteen halliin Kyyjärven Kykyä vastaan.
– Loimu haluaa tehdä lentopallossa alueellista työtä. Viime vuosien aikana emme ole järjestäneet kotiotteluita muilla paikkakunnilla. Naantalin kaupungin kanssa olemme tehneet yhteistyötä jo muutaman kauden ajan. Tänään järjestimme päivällä ison yritystapahtuman Naantalin Kylpylässä. Aamupäivällä pidimme koululaisille lentopallopainotteisen liikuntatapahtuman. Naantalin kaupunki on tänään myös otteluisäntänä, kertoi Loimun toiminnanjohtaja Jani Nieminen.
Vaikka Kalevanniemen liikuntahallissa olosuhteet ovat hienot, vaadittiin kuitenkin seuran talkooporukalta iso ponnistus. Mainokset, kahvilatuotteet, grillaustarvikkeet ynnä muut piti rahdata Naantaliin. Paikalla oli lähes 600 katsojaa, joista osa oli ensimmäistä kertaa Loimun ottelussa.
Seura ja sen taustatyötekijät olivat nähneet isosti vaivaa onnistuneen päivän toteuttamisessa. Valitettavasti itse joukkueen illan esitys oli ala-arvoinen. Kyyjärvi voitti ottelun puhtaasti 3-0. Nähdyllä peliesityksellä ei uusia katsojia saatu houkuteltua.
Jos esiinnymme tällä tavalla kotiyleisön edessä ja tämä on se ilme, jota halumme näyttää, niin harmittaa. Tuntui, että kaikki heittivät hanskat tiskiin, eikä kentällä tuntunut olevan enää paljon paloa kolmannessa erässä. (Tomi Saarinen)
Fyysisesti tultiin paikalle, mutta muuten ei. Mun mielestä tämän pelin käännekohta tapahtui jo Suomen Cupin pelissä ja seuraavissa harjoituksissa. (Teemu Mäkikyrö)
















