Aino (Matti Haupt)

Turun päärautatieaseman edessä sijaitsee eräs kaupungin parhaiten hoidettu puistoalue, Asemanaukio (Asemanpuisto). Sen synty ajoittuu 1800-luvun lopulle, kun Turku sai rautatien ja ensimmäisen asemarakennuksen vuonna 1876. Koristeellisen uusrenessanssia edustaneen asemarakennuksen suunnitteli arkkitehti Pehr Erik Degenaer.

Nykyinen arkkitehtien Martti Wälikankaan ja Väinö Vähäkallion suunnittelema funkkistyylinen asemarakennus valmistui vuonna 1940. Vanha asemarakennus purettiin uuden tieltä, sillä olympiakisat lähestyivät ja alkuperäinen rakennus katsottiin olevan liian alkeellinen. Turkuun odotettiin paljon kansainvälisiä vieraita, sillä osa kilpailuista oli tarkoitus järjestää Turussa. Kisat kuitenkin peruuntuivat toisen maailmansodan takia ja siirtyivät vuoteen 1952.

Asemanaukio, viralliselta nimeltään Rautatietori, oli alun perin tarkoitettu kaupunkiin saapuville tivoleille. Rautatien myötä alueesta haluttiin tehdä miellyttävä oleskelupaikka kaupunkilaisille sekä junan lähtöä odottaville. Puisto valmistui vuonna 1894.

Puistoa suunniteltaessa oli esillä kaksi erilaista vaihtoehtoa. Toisen mukaan piti tehdä puiston läpi mahdollisimman suora yhteys asemalle kiirehtiviä matkustajia ajatellen. Toisen suunnitelman mukaan puistoon olisi haluttu mutkittelevia käytäviä. Lopputulos oli enemmänkin kompromissi, mutta myöhemmin uudistustöissä käytävät suoristettiin.

Leo ja Regina Wainsteinin Säätiön sekä Turun Verkatehdas Oy:n taloudellisen tuen turvin Asemanaukion koristeeksi hankittiin Pietarissa syntyneen kuvanveistäjä Matti Hauptin (1912-1999) teos Aino. Tämä oli aikaa, kun julkiset suihkulähteet olivat Turussa vielä harvinaisia.

Haupt opiskeli nuorena Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Myöhemmin hän jatkoi taideopintojaan turkulaisen Wäinö Aaltosen ohjaamana, kunnes Haupt lähti opintojensa takia Italiaan.

Haupt kuvasi teoksissaan usein antiikin ihanteiden mukaisesti alastomia naishahmoja. Asemanpuiston Aino on juuri sellainen.

Inspiraation aiheeseen Haupt ammensi Kalevalasta. Kansalliseepoksemme tarinan mukaan Aino-neito päätti epämieluisan avioliiton sijasta mieluummin hukuttautua muuttuen kalaksi. Asemanaukion veistoksen yhteydessä on suihkulähde, jonka pohjalle on ikuistettu värikäs mosaiikkikuvio kaloineen ja meritähtineen. Tällä viitataan Ainon kohtaloon.

Hauptille myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 1950.

Asemanaukio pyritään pitämään Turun kaupungin puolesta edustavassa kunnossa. Istutuksia ja jalkakäytäviä hoidetaan lähes päivittäin. Aino sijaitsee kuitenkin hieman piilossa, puistoalueen reunassa lähes vilkkaan Ratapihankadun varressa. Sen hoito suihkulähteineen vaatii erityisen paljon. Niinpä lopputulos ei ole aina ollut paras mahdollinen.

Nykyään Asemanpuisto kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin ja suojeltuihin kulttuuriympäristöihin.

AINO

Osoite: Ratapihankatu, Turun päärautatieaseman edustalla.

KARTTA

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO